Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Lauantai, 6.
kesäkuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

Pesäpallo - 4.7.2018, 6:26

Ennakko-odotusten mukaan tasaisena edennyt ottelu Oulun Lipottaria vastaan päätyi lopulta Pesäkarhujen niukkaan 1-0 johtoon. Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund on tyytyväinen otteluvoittoon. Hän kehuu, että Oulun Lipottaret olivat juuri niin hyviä kuin etukäteen tiedettiin.

Pesäpallo - 3.7.2018, 6:28

Pesäkarhuilla on tällä viikolla luvassa kolmen ottelun peliviikko, kun ensin pelataan kaksi ottelua kotona Erku-Areenalla ja sunnuntaina tehdään vielä vieraspelireissu Lapualle. Kolmantena sarjataulukossa oleva porilaisjoukkue kohtaa tänään kotikentällään Oulun Lipottaret.

Sisältää kuvan
Pesäpallo - 26.6.2018, 13:57

Pesäkarhuissa nähdään ensi kaudella tuttuja kasvoja, kun pelinjohtaja Sami Österlund sekä pelaajat Henna Juka ja Susanne Ojaniemi jatkavat Pesäkarhujen riveissä. Kaikki ovat allekirjoittaneet kaksivuotiset sopimukset, jotka kattavat kaudet 2019 ja 2020.

Pesäpallo - 21.6.2018, 6:29

Pesäkarhut palasi voittokantaan vieden eilisen kotiottelun Hyvinkään Tahkoa vastaan. Ottelun toisella jaksolla nähtiin Pesäkarhuilta 10 juoksua ja koko ottelun kotijoukkue vei puhtaasti lukemin 2-0.

Pesäpallo - 16.6.2018, 9:17

Pesäkarhut ei yltänyt voittoon Raumalla perjantai-illan paikalliskamppailussa. Ottelu ratkesi kotiutuslyöntikilpailussa Rauman Feran 2-1 voittoon. 

Sisältää kuvan
Pesäpallo - 14.6.2018, 8:30

Pesäkarhut voitti keskiviikko-iltana Seinäjoen mailajussit 1-2 ja sai kaksi pistettä. Peli ratkesi supervuorossa Sussanna Puiston lyöntiin. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 12.6.2018, 12:48

Satakunnan ja Pohjanmaan yhteinen kolmipäiväinen Etenee -alueleiri pelataan Porissa ensi viikonloppuna.

Sisältää kuvan
Pesäpallo - 9.6.2018, 9:58

Viime vuoden finaalipari Pesäkarhut ja Manse PP kohtaavat toisensa ensi kertaa tällä kaudella tänään. Superlauantaissa Naisten ottelun jälkeen kentän valtaa miesten Superpesiksen Kankaanpään Maila, joka saa vastaansa Koskenkorvan Urheilijat.

Pesäpallo - 6.6.2018, 6:21

Pesäkarhut kaatoi Pesä Ysit eilisessä vierasottelussaan Lappeenrannassa lukemin 0-2. Porilaisjoukkue aloitti murskaavasti, kun ensimmäisellä jaksolla vierailijoilta nähtiin yhdeksän juoksua.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 4.6.2018, 12:17

Radio Porin maanantaisessa pesismakasiinissa vieraili hienosti kauden aloittaneen Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund. Takanaan joukkueella on viime viikolta voitto kotoaan Seinäjoen Mailajusseja vastaan, ja tällä kaudella kultaa jahtaava joukkue on hävinnyt ainoastaan kerran.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 31.5.2018, 10:53

Radio Porin pesismakasiinissa vieraili Pesäkarhujen juniori- ja harrastustoiminnasta vastaava Marika Hannukainen. Pesäkarhuilla on vankka jalansija porilaisessa harrastuskentässä, ja pesiksen puolella harrastajamäärät ovat olleet hyvissä lukemissa jo pidemmän aikaa.

Pesäpallo - 31.5.2018, 6:32

Porin Pesäkarhut voitti Seinäjoen Mailajussit keskiviikkona pelatussa ottelussa puhtaasti 2-0. Ensimmäisellä jaksolla Pesäkarhujen pistetilin avasi Pinja Arbelius, joka löi ensimmäisen juoksunsa superpesiksessä.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 28.5.2018, 11:59

Porin Pesäkarhuilla kausi on käynnistynyt hienosti. Viidestä pelatusta ottelusta on kasassa neljä voittoa ja sunnuntaina Kempelettäkin vastaan porilaiset saivat puristettua yhden pisteen.

Alkaneesta kaudesta puhuttiin tämän aamun Pesismakasiinissa Emilia Itävalon kanssa.

Pesäpallo - 19.5.2018, 8:50

Pesäkarhut vastaan Virkiä -ottelu lähti hitaasti käyntiin, mutta Pesäkarhut saivat pidettyä räpylän kiinni ja ottelu päättyi 2-0. Ensimmäinen jakso tasainen ja vähäjuoksuinen, mutta toisella jaksolla nähtiin hieman vauhtia.

Pesäpallo - 18.5.2018, 6:30

Porin Pesäkarhut kohtaa tänään kauden kolmannessa ottelussa yhden sarjan ennakkosuosikin Lapuan Virkiän. Porilaisjoukkue on aloittanut kautensa kahdella voitolla. Viimeksi kaatui Jyväskylä Porissa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 14.5.2018, 12:55

Porin Pesäkarhut on startannut kautensa kahdella voitolla. Viimeksi perjantaisessa kotiavauksessa kaatui Jyväskylän Kirittäret. Tmän viikon perjantaina vastassa on yksi sarjan ennakkosuosikeista Lapuan Virkiä.

Sisältää kuvan
Pesäpallo - 12.5.2018, 10:25

Pesäkarhut voitti perjantaina runkosarjan toisen ottelun Jyväskylän Kirittäriä vastaan maalein 1-0.

Pesäpallo - 11.5.2018, 6:19

Pesäkarhut voitti sarjakauden avausottelussaan Hyvinkään Tahkon lukemin 0-2. Vieraissa pelannut porilaisjoukkue pääsi nopeasti peliin mukaan Henna Jukan lyömällä kunnarilla. Pelinjohtaja Sami Österlundin mukaan Tahko tuntui olleen melko hermostunut alussa, mutta toinen jakso oli jo tasaisempi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 7.5.2018, 9:50

Pesäkarhut joutui taipumaan Satakunnan aluemestaruusottelussa raumalaiselle Feralle lauantaina lukemin 1-0. Ensimmäisellä jaksolla Pesäkarhujen kapteeni Susanna Puisto löi Pesäkarhut 0-2 johtoon mutta Fera kiri kuitenkin ohi.

Sisältää kuvan
Pesäpallo - 5.5.2018, 9:35

Pesäkarhut kohtaa lauantaina Rauman Feran Satakunnan aluemestaruusottelussa Raumalla Topteam-Areenalla. Naisten Superpesisjoukkueiden ottelu Fera vastaan Pesäkarhut pelataan kello 13 ja kello 16 alkaa miesten ottelu Kankaanpään Maila vastaan Ulvilan Pesä-Veikot.