Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Keskiviikko, 1.
joulukuuta
2021.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

17.11.2021, 15:19 – päivitetty 18.11.2021, 6:46

Lyöjäkuningatar Puisto jatkaa Pesäkarhuissa myös ensi kaudella

Media

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 17.11. toistaiseksi viimeisen palan tulevan kauden joukkueestaan. Pesäkarhujen oma kasvatti, Superpesiskonkari, kaksinkertainen lyöjäkuningatar ja vuoden jokeri 2021 Susanna Puisto jatkaa uraansa porilaisseurassa vuoden sopimuksella.

- Päätin jo viime joulukuussa, että olen valmis antamaan (Jarkko) Pokelalle kaksi vuotta aikaa näyttää, mitä hän saa minusta irti, ja tietysti myös tilaisuuden mestaruudelle. No, mestaruus tulikin jo nyt, Puisto nauraa, - Mutta kyllähän haluan kokea sen uudestaan. Elämä on rauhoittunut, kun olen töiden sijaan keskittynyt pesikseen ja odotan, että pääsen pyhittämään niin talven ja kevään kuin kesänkin pesäpallolle.

Pesäkarhujen edustusjoukkueen konkaripelaajana mestaruus oli Puistolle kauan odotettu kokemus. Nyt pari kuukautta mestaruuden jälkeen saavutus lämmittää yhä, kuten on lämmittänyt pitkin pimenevää syksyäkin.

- Mestaruus tuntuu edelleen todella hyvältä. Olen nauttinut paljon syksystä, kun olen päässyt kulkemaan kannun kanssa ympäri Suomea, Puisto kertoo, - Muutama viikko siinä meni, että sisäistin asian, mutta nyt se kultamitali muistuttaa itsestään joka päivä paraatipaikaltaan.

Usean vuoden tutun pelinjohdon ja kokoonpanon kanssa pelannut Puisto koki merkittävän muutoksen viime syksynä, kun sekä ykköspelinjohtaja että huomattava osa pelaajistosta vaihtui. Muutos ei kuitenkaan ollut pahitteeksi, kuten myös kauden loppuhuipennus osoitti.
 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 1.12.2021, 6:42

Lounais-Suomen poliisi valvoi tehostetusti pikkujoululiikennettä ja erityisesti rattijuopumuksia marraskuun kahtena viimeisenä viikonloppuna. Tehovalvonnassa jäi kahtena viikonloppuna kiinni yhteensä 23 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa.

Paikallinen - 30.11.2021, 15:15

Fennia on saanut yhteistoimintaneuvottelut päätökseen. Yhtiö organisoi ja tehostaa toimintaansa asiakaskokemuksen ja kannattavuuden parantamiseksi. Keskeisin toteutettava muutos on yhtiön asiakaspalvelun uudelleen järjestäytyminen.

Paikallinen - 30.11.2021, 12:24

Porissa Mikkolantiellä syttyi pieni palonalku toimistorakennuksessa tänään puolenpäivän maissa. Paikalle lähti kaikkiaan kuusi pelastuslaitoksen yksikköä ja palo saatiin nopeasti sammutettua. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä mittavia omaisuusvahinkoja.

Paikallinen - 30.11.2021, 9:14

Viime kesänä ensimmäistä kertaa Porissa järjestetty Iskelmä Festivaali saa jatkoa, kun tulevana kesänä festivaaleja juhlitaan jälleen kahdella paikkakunnalla. Himoksella juhlinta alkaa torstaina 30.kesäkuuta ja Porissa päivää myöhemmin. Festivaaleilla esiintyvät mm. Kaija Koo, BEHM ja J.

Paikallinen - 30.11.2021, 6:39

Lounais-Suomen aluehallintovirasto tehnyt Satakuntaan kaksi tartuntatautilain mukaista päätöstä rajoittaakseen koronavirustaudin leviämistä.

Paikallinen - 29.11.2021, 15:22

Porin yliopistokeskus on saanut 541 000 euron ylimääräisen ja kertaluonteisen opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän rahoituksen valtiolta.

Yhteensä kolmen miljoonaa jaettiin kuuden yliopistokeskuksen kesken, josta Porin saama osuus oli suurin.

Paikallinen - 29.11.2021, 13:47

Rakastat-teatteri kertoo, että vuodesta 2000 lähtien järjestetty Lain§uojattomat-teatterifestivaali järjestetään ensi vuonna viimeistä kertaa. Teatteri siirtyy valtionosuuden piiriin 2022.

Paikallinen - 29.11.2021, 11:35

Satakunnan pelastuslaitoksen johto on ilmoittanut henkilöstölle, että ulkoisen selvityksen loppuraportissa mainittuja säästöjä ei toteuteta ensi vuoden aikana, kertoo Satakunnan Kansa.

Paikallinen - 29.11.2021, 10:04

Satakunnan pelastuslaitoksessa on huomattava alimiehitys. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut korjausmääräyksen toimintavalmiudessa havaitun epäkohdan korjaamiseksi. Henkilöstö on jo aiemmin nostanut asiaa esille.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 29.11.2021, 9:27

Rauman Otanlahdessa juhannuksena järjestettävä RMJ on julkaissut tänään ensimmäiset artistikiinnityksensä kesälle 2022.

Raumalle on tulossa Grammy-palkittu Englannin menestynein elektrotrio Clean Bandit, saksalainen DJ Robin Schulz, JVG sekä Hollannista ponnistava DJ ja tuottaja R3hab.

Paikallinen - 29.11.2021, 6:38

Uuden Etelä-Afrikan koronavirusmuunnoksen vuoksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto teki launtaina kaksi kiireellistä päätöstä koskien rajanylityspaikkojen terveysturvallisuutta.

Paikallinen - 27.11.2021, 9:36

Narukerä avaa kautensa idän-kiertueella. Lauantain ottelussa vastassa Lappeenrannassa on Veiterä, sunnuntaina suuntana on Mikkeli ja vastustajana Kampparit. Kumpikin vastustajista avasti kautensa viime viikonloppuna voitoilla. 

Jalkapallo - 27.11.2021, 9:12

FC Jazz ja maalivahti Vili-Verneri Virtanen ovat tehneet kaudet 2022 ja 2023 kattavan jatkosopimuksen. Virtanen aloitti kuluneen kauden kakkosvahtina, mutta ansaitsi loppukaudesta hyvillä esityksillään pelaavan maalivahdin paikan, joka johti seitsemään pelattuun otteluun sisältäen yhden nollapeli

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 26.11.2021, 21:17

Kuuntele ottelun parhaat palat.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 26.11.2021, 15:03

Porin Teatterin tuore kiinnitys Maria Palmu on työskennellyt Porissa tammikuusta. Hänellä onkin todellinen ensi-iltojen suma takana, pelkästään syyskuussa kalenterissa oli neljä ensi-iltaa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.11.2021, 14:44

Lounais-Suomen poliisi pyytää edelleen havaintoja ja tietoja Lea Leikarin katoamiseen liittyen. Leikari katosi torstaina 11. maaliskuuta kotoaan Eurajoen Sydänmaalta. Viimeisin tieto Leikarista on torstai-iltana noin kello 19.30, jolloin hän oli kotonaan.

Paikallinen - 26.11.2021, 14:05

Tuoreen raportin mukaan Satakunta on edelleen leviämisvaiheessa, kun leviämisvaiheen kriteereistä täyttyy viisi seitsemästä.

Viime viikosta tilanne on kriteerien valossa muuttunut hieman huonompaan suuntaan positiivisten näytteiden osuuden osalta, mutta muutoin tilanne on ennallaan.

Paikallinen - 26.11.2021, 13:29

Sosiaali- ja terveysministeriö on tänään kertonut, että ravintolarajoitukset kiristyvät leviämisvaiheen alueilla nyt sunnuntaina kello 00.00. Satakunta kuuluu leviämisvaiheen maakuntiin.

Paikallinen - 26.11.2021, 9:03

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry on myöntänyt Porille Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatin. Sertifikaatti on tunnustus kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia.

Paikallinen - 25.11.2021, 15:56

Talviset liikuntamahdollisuudet lisääntyvät huomenna Porissa, kun Liisantorin tekojää avautuu luistelijoille aamulla kello 10. Kaupungin tekojäät ovat siten molemmat asukkaiden käytössä. Liisantorin kenttä on toistaiseksi tarkoitettu vain mailattomille luistelijoille.