Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 24.
tammikuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

11.4.2019, 13:57

Vaalihaastattelussa Kokoomuksen Matias Marttinen ja Emin Karaca

Media

Kokoomuksen Matias Marttinen on toista kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla. Viime vaaleissa ääniä kertyi 2 254 ja analyysien mukaan hän olisi kiilaamassa kärkipaikalle. Marttinen toimii ministeri Petteri Orpon talouspoliittisena erityisavustajana. Eurajoen kunnanvaltuutettu 20-vuotias Emin Karaca on puolestaan ensimmäistä kertaa ehdolla. Emin opiskelee kansainvälistä kauppaa Raumalla. Miksi Matias ja Emin ovat ehdolla ja mitkä ovat heille tärkeimpiä vaaliteemoja? Kuuntele vaalihaastattelu pientä nuottia klikkaamalla.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 23.1.2020, 21:19

Torstai-ilta toi vihdoin Ässille palkinnon viimeaikaisista kamppailuista kärkijoukkueita vastaan. Sarjanelonen KooKoo kaatui jatkoajalla maalein 2-3. 

Paikallinen - 23.1.2020, 12:48

Luvianpuistokadulla päin punaisia ajanut törmäsi kääntymässä olleeseen henkilöautoon keskiviikkona noin iltapäivä kahdelta Porissa. Kääntyvän auton kuljettaja loukkasi itseään käteen, muilla ei todettu jatkohoitoa vaativia vammoja.

Paikallinen - 23.1.2020, 12:41

Harjavallasta tehdasalueelta varastettiin viime perjantain ja sunnuntain välisenä aikana kuparia ja rautaa. Lisäksi alueella olevista kaivureista oli viety polttoainetta.

Paikallinen - 23.1.2020, 10:02

Porin pääkirjastoon avataan Liikuttamo, josta voi lainata kirjastokortilla liikunta- ja retkeilyvälineitä. Aiemmin välineistöä on voinut lainata Nuorisotalon Välinevuokraamosta. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 23.1.2020, 9:13

Porispere on kiinnittänyt sunnuntain perhepäivän kattaukseen yhden Suomen suosituimmista yhtyeistä, JVG:n. Kohta vuosikymmenen ajan niin radioiden soittolistoja kuin suoratoistopalveluiden kärkisijoja megahiteillään, kuten Ikuinen vappu, Tarkenee, Hehkuu ja Häissä, hallinnut duo on murskannut enn

Paikallinen - 23.1.2020, 7:13

Porin Ulasooriin suunniteltu biokaasulaitos hakee uutta ympäristölupaa Ulvilasta, kertoo Yle Pori.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 22.1.2020, 21:35

Ässät joutui sitkeän taistelun jälkeen  hyväksymään toisen peräkkäisen voittolaukauskilpailussa tulleen tappionsa Helsingin IFK:ta vastaan keskiviikkoiltana.

Jääkiekko - 22.1.2020, 12:51

Ässien puolustaja Aleksi Varttinen siirtyy toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella Mestisseura SaPKoon. Ässillä on oikeus kutsua Varttinen takaisin tarvittaessa. Aleksi Varttinen on pelannut tällä kaudella Ässissä 11 ottelua tehoin 1+0.

Paikallinen - 22.1.2020, 11:41

HKScan investoi noin kuusi miljoonaa euroa Rauman siipikarjayksikön uuteen teurastusprosessiin. Investointi parantaa merkittävästi raaka-ainesaantoa, tuottavuutta ja toiminnan luotettavuutta sekä varmistaa vahvan kysynnän kasvun vaatiman kapasiteetin.

Paikallinen - 22.1.2020, 9:17

Porin kaupunki on mukana Ysit kesäduuniin -kampanjassa, jonka tavoitteena on työllistää kaikki peruskoulunsa päättävät porilaiset nuoret kesätöihin.

Paikallinen - 22.1.2020, 8:38

Konkurssien määrä Satakunnassa nousi viime vuonna verrattuna aiempaan vuoteen. Vuonna 2019 maakunnassa pantiin vireille Tilastokeskuksen mukaan 107 konkurssia, kun vastaava luku vuonna 2018 oli 97.

Paikallinen - 22.1.2020, 6:39

Ässät ja hyökkääjä Toni Henttonen ovat jatkaneet hyökkääjän sopimusta 15. helmikuuta saakka. Henttonen loukkaantui 4. tammikuuta Ässät-Jukurit -ottelussa ja tämänhetkisen arvion mukaan hyökkääjä on sivussa noin 3-4 viikkoa.

Paikallinen - 21.1.2020, 12:45

Rauman Hirsikadulla sijaitsevan rivitalon katto syttyi palamaan kattotöiden yhteydessä tänään aamulla kello yhdeksän jälkeen. Palo saatiin hallintaan paikallaolleiden aloittaman alkusammutuksen johdosta.

Paikallinen - 21.1.2020, 12:42

Valkoinen Renault Megane Scenic-henkilöauto varastettiin Porin Nuorisotalon parkkialueelta tammikuun 6.-16. välisenä aikana. Auton rekisteritunnus on GFI-968. Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Porin poliisiin p. 0504564963. 

Paikallinen - 21.1.2020, 8:18

Saksalainen kemian alan jättiyhtiö BASF hakee ympäristölupaa Harjavallan akkumateriaalitehtaalle, kertoo Yle Pori.

Paikallinen - 21.1.2020, 7:45

Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen tänään aamulla Porin Rahtitielle, jossa sattui vaarallisen aineen onnettomuus.

Paikallinen - 21.1.2020, 6:51

Porilainen kaupunginvaltuutettu Mikael Ropo (kok.) esittää, että kaupunki julkaisisi virkoihin esitettävien henkilöiden nimet. Porin kaupunki on tehnyt linjauksen, että virkaan esitettävän henkilön nimi on toimielinten kokouksien esityslistoilla julistettu salaiseksi.

Paikallinen - 21.1.2020, 6:45

Kaupunginvaltuutettu Milka Tommila (vas.) esittää Porin kaupungin hallinnoimien liikuntapaikkojen muuttamista maksuttomiksi alle 18-vuotiailta.

Tommila vetoaa perusteluissaan Porin kaupungille myönnettyyn UNICEF:n lapsiystävällinen kunta –tunnukseen.

Paikallinen - 20.1.2020, 14:20

Tuhkarokkoon tammikuun alkupuolella sairastuneen lapsen nuorempi sisarus on odotetusti sairastunut todennäköisesti tuhkarokkoon lauantaina, kertoo Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 20.1.2020, 13:43

Porin Ässillä on haastatteluaamuna 40 ottelua pelattuna runkosarjasta ja viimeinen kolmannes käynnistyy tällä viikolla. Sarjataulukossa porilaiset ovat sijalla 11. Ässien kanssa tasaista vääntöä kympin sakkiin pääsystä käy useampi joukkue piste-erojen ollessa hyvinkin pieniä.