Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 13.
joulukuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

16.10.2019, 14:43 – päivitetty 17.10.2019, 9:47

THL kutsuu yli 65 vuotiaita influenssarokotetutkimukseen myös Porissa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kutsuu 65 vuotta täyttäneitä FinFluHD-influenssarokotetutkimukseen loppuvuoden 2019 aikana myös Porin perusturvan yhteistoiminta-alueella. Tutkimuksessa arvioidaan uuden tutkimusvalmisteen, korkea-annoksisen influenssarokotteen, tehokkuutta ikääntyneillä. Alueella asuvia 65 vuotta täyttäneitä kutsutaan tutkimukseen kirjeitse. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista.

Tutkittava rokote sisältää samat neljä viruskantaa kuin kansallisessa rokotusohjelmassa käytössä oleva rokote, mutta vaikuttavia aineita rokotteessa on nelinkertainen määrä. Rokotteen turvallisuudesta on saatu näyttöä aiemmissa tutkimuksissa.

- Nyt alkavan rokotetutkimuksen tavoitteena on selvittää uuden korkea-annoksisen influenssarokotteen tehokkuutta ikääntyneillä ja tutkia onko se tällä hetkellä käytössä olevaa rokotetta tehokkaampi suojaamaan influenssan jälkitauteina esiintyviltä vakavilta verenkierto- ja hengitystiesairauksilta, kertoo tartuntatautiterveydenhoitaja Ulla Hammais.

Tulosten luotettavuuden varmistamiseksi annettava rokote arvotaan, eivätkä osallistujat, hoitohenkilökunta tai tutkijat tiedä tutkimuksen toteutuksen aikana, minkä rokotteen kukin osallistuja saa. Rokotteiden tehon selvittämiseksi tutkimukseen osallistujien terveyttä seurataan kansallisista terveysrekistereistä noin 10 kuukauden ajan rokotteen antamisesta.Tutkimus toteutetaan yhteistyössä rokotevalmistaja Sanofi Pasteurin ja valikoitujen terveyskeskusten kanssa. Tavoitteena on saada tutkimukseen tällä influenssakaudella jopa 34 000 osallistujaa 13 terveyskeskuksella ympäri Suomen. Tutkimus jatkuu myös influenssakaudella 2020–2021, jolloin tavoitteena on saada niin ikään 34 000 osallistujaa mukaan.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 13.12.2019, 9:30

Torstaina kello 08.00 aikoihin sattui Toejoenpuistokadun ja Hyveläntien risteyksessä kahden henkilöauton välinen nokkakolari.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.12.2019, 9:00

Yhdysvaltalainen supertähti Gwen Stefani esiintyy Pori Jazzissa perjantaina 17. heinäkuuta. Laulaja, muoti-ikoni ja tuottaja Gwen Stefani nousi maailmanlaajuiseen suursuosioon 1990-luvulla No Doubt -yhtyeen laulajana.

Paikallinen - 13.12.2019, 6:37

Pelastuslaitos hälytettiin Porin lentokentälle torstai-iltana ilmaliikenneonnettomuuden vaaran takia. Pelastuslaitos luokitteli vaaran suureksi.

Porista Helsinkiin lähtevä kone joutui palaamaan kentälle, kun toisessa moottorissa havaittiin liian alhainen öljynpaine.

Paikallinen - 12.12.2019, 15:51

Porin tekojäärata on jälleen avattu yleisön sekä urheiluseurojen käyttöön.Tekojäärata suljettiin aiemmin tällä viikolla huoltotoimenpiteiden ajaksi. Jatkuneet vesisateet sekä äkillinen pakkanen muodostivat jäähän syviä railoja, jotka tekivät kentästä vaarallisen.

Paikallinen - 12.12.2019, 14:58

Poliisille on tullut ilmi useita rahaväärennösilmoituksia eri liikkeistä Raumalla. Käteismaksujen yhteydessä on tullut ilmi väärennettyjä 10 euron ja 20 euron seteleitä. Väärennettyyn rahaan törmätessään tulee siitä ilmoittaa hätäkeskukseen, jonka kautta tieto välittyy poliisille.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 12.12.2019, 14:26

Peter-Sebastian Lehtonen on näytellyt Porin Teatterissa vuodesta 2004. Teatteri puhutteli miestä jo nuorena ja merkkejä oli ilmassa, että hänestä tulee näyttelijä. Hän päätyi opiskelemaan alaa Suomen ensimmäiseen yksityiseen teatterikouluun, Teatterilaboratorio ECS:ään.

Jääkiekko - 12.12.2019, 14:18

Porin Ässien ja alkukaudella tehoja tehneen Edwin Hedbergin tiet erkanevat. Seura kertoo purkaneensa hyökkääjän kuluvaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen hyvässä yhteisymmärryksessä Hedbergin kanssa. Joukkueeseen etsitään vahvistusta hyökkäyspäähän.

Paikallinen - 12.12.2019, 13:26

Valtiovarainvaliokunta julkisti ensi vuoden talousarvioesitystä koskevan mietinnön ja määrärahalisäysten kohteet. Satakunnan osalta määrärahaa ensi vuodelle ehdotetaan mm. Luvialle ja Säkylään.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 12.12.2019, 12:37

Google on listannut suomalaisten suosituimpia hakuja kuluneen vuoden aikana.

Paikallinen - 12.12.2019, 10:57

Satakunnan pelastuslaitos sai tänään aamulla hälytyksen Pihlavaan Kiviaidantielle, kun ihminen oli jäänyt jumiin vaatteidenkeräysastiaan.

Pelastuslaitoksen mukaan henkilö oli ollut astian sisällä jumissa muutamia tunteja.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 12.12.2019, 7:39

Taloustutkimuksen toteuttamasta Kuntien Imago 2019 –tutkimuksesta käy ilmi, että Pori ei ole imagoltaan yritysjohtajien suosiossa. Mielikuvatutkimuksessa oli mukana 36 kuntaa ja Pori sijoittui kyselyssä sijalle 34. Taakse jäivät vain Savonlinna ja Mikkeli.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 11.12.2019, 21:04

Ässät joutui taipumaan Lahden Pelicansille keskiviikko-illan kotiottelussa lukemin 1-2. Porilaisten hallitsemaa iltaa luvannut ensimmäinen erä vaihtui tehottomuuteen toisessa erässä. 

Jääkiekko - 11.12.2019, 16:17

Kolmatta kauttaan Ässien B-nuoria valmentava Juha-Matti Kemppainen on Ässien A-nuorten seuraava päävalmentaja kaksivuotisella sopimuksella. Kemppaisen pesti käynnistyy kuluvan kauden jälkeen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 11.12.2019, 13:48

Porilaiselle Lainsuojattomat-teatterifestivaalille on myönnetty arvostettu Suomi-palkinto. Palkinnosta päätti kulttuuriministeri Hanna Kosonen. Suomi-palkintoa on jaettu vuodesta 1993.

Paikallinen - 11.12.2019, 12:58

Porin tekninen lautakunta päätti siirtää Kirjurinluodon kesäravintolan Pori Jazzin hoidettavaksi. Festivaalia koskeva vuokrasopimus koskee vuosia 2021-2025. Tämän jälkeen sopimuksia voidaan jatkaa kahdella vuodella.

Paikallinen - 11.12.2019, 9:10

Entinen porilainen kansanedustaja Veijo Puhjo on kuollut. Asiasta kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa. 

Paikallinen - 11.12.2019, 6:23

Keväällä 2017 esitetyssä Vain elämää -ohjelmassa Samu Haber esitti Jussi Hakulisen kiellosta huolimatta version Joutsenlaulusta. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 11.12.2019, 6:13

Porin vuoden 2019 Lucia-neidoksi on yleisöäänestyksellä valittu 18-vuotias lukiolainen Sofia Kokkila.

Vuoden Luvia kruunataan Keski-Porin kirkossa Lucian päivänä 13. joulukuuta klo 17.30. Kruunauksen suorittaa tänä vuonna Svenska klubben i Björneborg puheenjohtaja Ulrika Hollsten.

Paikallinen - 10.12.2019, 16:33

Porin tekojäärata on suljettu huoltotoimenpiteiden ajaksi. Jatkuneet vesisateet sekä äkillinen pakkanen ovat muodostaneet jäähän syviä railoja.

Paikallinen - 10.12.2019, 15:49

Lounais-Suomen poliisi tarkasti tänään eläinkuljetuksia Satakunnan alueella. Tarkastukseen osallistui myös Lounais-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri. Tarkastuksia tehtiin noin kahteenkymmeneen eläinkuljetukseen.