Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 24.
tammikuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

20.4.2016, 14:32 – päivitetty 21.4.2016, 6:32

Suomen kilpirauhaspotilaat kritisoi Porin terveydenhuoltoa

Suomen kilpirauhaspotilaat ry kritisoi kovin sanoin kilpirauhaspotilaiden hoitoa Porissa. Yhdistys on kirjoittanut verkkosivuilleen avoimen kirjeen, joka on osoitettu Porin terveydenhuollolle. Yhdistyksen mukaan Porissa ei esimerkiksi tehdä taudin diagnosoimiseksi tarpeeksi verikokeita. Lisäksi yhdistys epäilee, että hoidon laiminlyöntien taustalla ovat Porin perusturvan tavoittelemat miljoonasäästöt.

- Kilpirauhasen vajaatoiminta on erittäin yleinen vaiva, jonka diagnosointi ja hoito kuuluvat perusterveydenhuoltoon. Ainakaan Porissa sitä ei kuitenkaan joko osata, tai sitten haluta tutkia ja hoitaa asianmukaisesti, kirjeessä todetaan.

Yhdistys kertoo, ettei ole saanut vastauksia asiaa koskeviin tiedusteluihinsa. Porin perusturvan johtava lääkäri Esko Karra torppaa syytökset Ylen haastattelussa. 

Kirje

Olemme saaneet ensikäden tietoa, että Porissa on annettu terveyskeskukseen tiukat ohjeet kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnosointiin ja seurantaan. Ohjeissa sanotaan, että ainoa tarvittava verikoe on aivolisäkehormoni TSH:n pitoisuus. Mitään muita kokeita, kuten kilpirauhashormonit T4-V tai T3-V, ei rutiininomaisesti saa ottaa. Mikäli lääkäri jostain erityisestä syystä haluaa mittauttaa nämä, täytyy lupa pyytää erikseen ja perustella huolellisesti. Lisäksi on ohjeistettu, että ainoa sallittu lääke on Orionin Thyroxin. Potilaiden meille kertomat kokemukset ovat yhteneväiset tämän ohjeistuksen kanssa.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnosoinnissa tarvitaan vähintään kaksi verikoetta. Toinen on aivolisäkehormoni TSH, ja toinen kilpirauhashormoni T4-V. Kilpirauhasperäisessä kilpirauhasen vajaatoiminnassa TSH on tyypillisesti kohonnut ja T4-V laskenut tai viitteen alarajalla, mutta kilpirauhasen toiminnasta riippumattomat seikat voivat vaikuttaa siten, että TSH ei nousekaan. 5 % vajaatoimintatapauksista on keskushermostoperäistä kilpirauhasen vajaatoimintaa, jossa TSH ei nouse, mutta T4-V laskee. Aina kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavien oireiden syynä ei ole kilpirauhassairaus. Diagnoosin varmistamiseksi olisi syytä mittauttaa TPOAb. Jos vasta-ainekoe on negatiivinen mutta potilas on oireinen, niin olisi syytä kontrolloida muut mahdolliset syyt oireisiin, kuten esim. lievä raudanpuutos, muut puutostilat tai muut sairaudet. Jos vasta-ainekoe on positiivinen ja potilas on oireinen niin kilpirauhaslääkityksen aloittamisen viivyttely vain pahentaa tilannetta. – Nämä tapaukset eivät siis jää Porin terveyskeskuksessa haaviin. Mikäli potilas valittaa oireita, kuten väsymys, aivosumu, aloitekyvyttömyys tai palelu, epäillään hänellä olevan mielenterveydellisiä ongelmia. 

Kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkehoidon seurannassa täytyy jo Thyroxinin valmisteyhteenvedonkin mukaan käyttää useampaa laboratorioarvoa, eli TSH:n lisäksi täytyy mitata kilpirauhashormonipitoisuus. Nämä kaksi arvoa yhdessä, sekä potilaan vointi kertovat, onko lääkitys sopivalla tasolla. Arvostettu endokrinologi, professori Matti Välimäki on useasti todennut, että nykyään tuijotetaan aivan liikaa viitearvoja, ja nimenomaan TSH:ta, eikä huomioida potilaan vointia. Hänen mukaansa TSH saa painua mittaamattomiin, kunhan T4-V ja viime kädessä T3-V ovat viitealueella. 

Kilpirauhasen vajaatoiminta on valitettavasti alidiagnosoitu sairaus. Tämän on myöntänyt mm. lääkintöneuvos Markus Henriksson Valvirasta. Se on siis erittäin yleinen vaiva, jonka diagnosointi ja hoito kuuluvat perusterveydenhuoltoon. Ainakaan Porissa sitä ei kuitenkaan joko osata, tai sitten haluta tutkia ja hoitaa asianmukaisesti. Ehkäpä taustalla on se, että Porin perusturvassa haetaan miljoonasäästöjä (YLE 25.1.2016). Tosiasia on kuitenkin se, että juuri nämä hoitamattomat vajaatoimintapotilaat rasittavat perusterveydenhuoltoa, sillä he kärsivät lukuisista epämääräisistä vaivoista, joiden taustalla on huonosti toimiva kilpirauhanen. Hoitamalla oikeaa syytä, eikä vain moninaisia oireita, saataisiin säästöä huomattavasti enemmän. Terveyskeskuskäynnit vähenisivät ja potilaat pysyisivät työkykyisinä.

Lähetimme kysymyksen Porin vastaaville, mutta he eivät vastanneet kysymyksiimme.

hallitus

Suomen kilpirauhaspotilaat ry – Finlands sköldkörtelpatienter rf

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 24.1.2020, 6:42

Porin kaupungin sähköisessä rakennusvalvontalupien hakujärjestelmässä havaittiin viime viikon lopussa tietosuojapuute. Suojaus asetettiin välittömästi, kun tilanne havaittiin.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 23.1.2020, 21:19

Torstai-ilta toi vihdoin Ässille palkinnon viimeaikaisista kamppailuista kärkijoukkueita vastaan. Sarjanelonen KooKoo kaatui jatkoajalla maalein 2-3. 

Paikallinen - 23.1.2020, 12:48

Luvianpuistokadulla päin punaisia ajanut törmäsi kääntymässä olleeseen henkilöautoon keskiviikkona noin iltapäivä kahdelta Porissa. Kääntyvän auton kuljettaja loukkasi itseään käteen, muilla ei todettu jatkohoitoa vaativia vammoja.

Paikallinen - 23.1.2020, 12:41

Harjavallasta tehdasalueelta varastettiin viime perjantain ja sunnuntain välisenä aikana kuparia ja rautaa. Lisäksi alueella olevista kaivureista oli viety polttoainetta.

Paikallinen - 23.1.2020, 10:02

Porin pääkirjastoon avataan Liikuttamo, josta voi lainata kirjastokortilla liikunta- ja retkeilyvälineitä. Aiemmin välineistöä on voinut lainata Nuorisotalon Välinevuokraamosta. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 23.1.2020, 9:13

Porispere on kiinnittänyt sunnuntain perhepäivän kattaukseen yhden Suomen suosituimmista yhtyeistä, JVG:n. Kohta vuosikymmenen ajan niin radioiden soittolistoja kuin suoratoistopalveluiden kärkisijoja megahiteillään, kuten Ikuinen vappu, Tarkenee, Hehkuu ja Häissä, hallinnut duo on murskannut enn

Paikallinen - 23.1.2020, 7:13

Porin Ulasooriin suunniteltu biokaasulaitos hakee uutta ympäristölupaa Ulvilasta, kertoo Yle Pori.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 22.1.2020, 21:35

Ässät joutui sitkeän taistelun jälkeen  hyväksymään toisen peräkkäisen voittolaukauskilpailussa tulleen tappionsa Helsingin IFK:ta vastaan keskiviikkoiltana.

Jääkiekko - 22.1.2020, 12:51

Ässien puolustaja Aleksi Varttinen siirtyy toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella Mestisseura SaPKoon. Ässillä on oikeus kutsua Varttinen takaisin tarvittaessa. Aleksi Varttinen on pelannut tällä kaudella Ässissä 11 ottelua tehoin 1+0.

Paikallinen - 22.1.2020, 11:41

HKScan investoi noin kuusi miljoonaa euroa Rauman siipikarjayksikön uuteen teurastusprosessiin. Investointi parantaa merkittävästi raaka-ainesaantoa, tuottavuutta ja toiminnan luotettavuutta sekä varmistaa vahvan kysynnän kasvun vaatiman kapasiteetin.

Paikallinen - 22.1.2020, 9:17

Porin kaupunki on mukana Ysit kesäduuniin -kampanjassa, jonka tavoitteena on työllistää kaikki peruskoulunsa päättävät porilaiset nuoret kesätöihin.

Paikallinen - 22.1.2020, 8:38

Konkurssien määrä Satakunnassa nousi viime vuonna verrattuna aiempaan vuoteen. Vuonna 2019 maakunnassa pantiin vireille Tilastokeskuksen mukaan 107 konkurssia, kun vastaava luku vuonna 2018 oli 97.

Paikallinen - 22.1.2020, 6:39

Ässät ja hyökkääjä Toni Henttonen ovat jatkaneet hyökkääjän sopimusta 15. helmikuuta saakka. Henttonen loukkaantui 4. tammikuuta Ässät-Jukurit -ottelussa ja tämänhetkisen arvion mukaan hyökkääjä on sivussa noin 3-4 viikkoa.

Paikallinen - 21.1.2020, 12:45

Rauman Hirsikadulla sijaitsevan rivitalon katto syttyi palamaan kattotöiden yhteydessä tänään aamulla kello yhdeksän jälkeen. Palo saatiin hallintaan paikallaolleiden aloittaman alkusammutuksen johdosta.

Paikallinen - 21.1.2020, 12:42

Valkoinen Renault Megane Scenic-henkilöauto varastettiin Porin Nuorisotalon parkkialueelta tammikuun 6.-16. välisenä aikana. Auton rekisteritunnus on GFI-968. Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Porin poliisiin p. 0504564963. 

Paikallinen - 21.1.2020, 8:18

Saksalainen kemian alan jättiyhtiö BASF hakee ympäristölupaa Harjavallan akkumateriaalitehtaalle, kertoo Yle Pori.

Paikallinen - 21.1.2020, 7:45

Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen tänään aamulla Porin Rahtitielle, jossa sattui vaarallisen aineen onnettomuus.

Paikallinen - 21.1.2020, 6:51

Porilainen kaupunginvaltuutettu Mikael Ropo (kok.) esittää, että kaupunki julkaisisi virkoihin esitettävien henkilöiden nimet. Porin kaupunki on tehnyt linjauksen, että virkaan esitettävän henkilön nimi on toimielinten kokouksien esityslistoilla julistettu salaiseksi.

Paikallinen - 21.1.2020, 6:45

Kaupunginvaltuutettu Milka Tommila (vas.) esittää Porin kaupungin hallinnoimien liikuntapaikkojen muuttamista maksuttomiksi alle 18-vuotiailta.

Tommila vetoaa perusteluissaan Porin kaupungille myönnettyyn UNICEF:n lapsiystävällinen kunta –tunnukseen.

Paikallinen - 20.1.2020, 14:20

Tuhkarokkoon tammikuun alkupuolella sairastuneen lapsen nuorempi sisarus on odotetusti sairastunut todennäköisesti tuhkarokkoon lauantaina, kertoo Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.