Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Lauantai, 29.
helmikuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

20.4.2016, 14:32 – päivitetty 21.4.2016, 6:32

Suomen kilpirauhaspotilaat kritisoi Porin terveydenhuoltoa

Suomen kilpirauhaspotilaat ry kritisoi kovin sanoin kilpirauhaspotilaiden hoitoa Porissa. Yhdistys on kirjoittanut verkkosivuilleen avoimen kirjeen, joka on osoitettu Porin terveydenhuollolle. Yhdistyksen mukaan Porissa ei esimerkiksi tehdä taudin diagnosoimiseksi tarpeeksi verikokeita. Lisäksi yhdistys epäilee, että hoidon laiminlyöntien taustalla ovat Porin perusturvan tavoittelemat miljoonasäästöt.

- Kilpirauhasen vajaatoiminta on erittäin yleinen vaiva, jonka diagnosointi ja hoito kuuluvat perusterveydenhuoltoon. Ainakaan Porissa sitä ei kuitenkaan joko osata, tai sitten haluta tutkia ja hoitaa asianmukaisesti, kirjeessä todetaan.

Yhdistys kertoo, ettei ole saanut vastauksia asiaa koskeviin tiedusteluihinsa. Porin perusturvan johtava lääkäri Esko Karra torppaa syytökset Ylen haastattelussa. 

Kirje

Olemme saaneet ensikäden tietoa, että Porissa on annettu terveyskeskukseen tiukat ohjeet kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnosointiin ja seurantaan. Ohjeissa sanotaan, että ainoa tarvittava verikoe on aivolisäkehormoni TSH:n pitoisuus. Mitään muita kokeita, kuten kilpirauhashormonit T4-V tai T3-V, ei rutiininomaisesti saa ottaa. Mikäli lääkäri jostain erityisestä syystä haluaa mittauttaa nämä, täytyy lupa pyytää erikseen ja perustella huolellisesti. Lisäksi on ohjeistettu, että ainoa sallittu lääke on Orionin Thyroxin. Potilaiden meille kertomat kokemukset ovat yhteneväiset tämän ohjeistuksen kanssa.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnosoinnissa tarvitaan vähintään kaksi verikoetta. Toinen on aivolisäkehormoni TSH, ja toinen kilpirauhashormoni T4-V. Kilpirauhasperäisessä kilpirauhasen vajaatoiminnassa TSH on tyypillisesti kohonnut ja T4-V laskenut tai viitteen alarajalla, mutta kilpirauhasen toiminnasta riippumattomat seikat voivat vaikuttaa siten, että TSH ei nousekaan. 5 % vajaatoimintatapauksista on keskushermostoperäistä kilpirauhasen vajaatoimintaa, jossa TSH ei nouse, mutta T4-V laskee. Aina kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavien oireiden syynä ei ole kilpirauhassairaus. Diagnoosin varmistamiseksi olisi syytä mittauttaa TPOAb. Jos vasta-ainekoe on negatiivinen mutta potilas on oireinen, niin olisi syytä kontrolloida muut mahdolliset syyt oireisiin, kuten esim. lievä raudanpuutos, muut puutostilat tai muut sairaudet. Jos vasta-ainekoe on positiivinen ja potilas on oireinen niin kilpirauhaslääkityksen aloittamisen viivyttely vain pahentaa tilannetta. – Nämä tapaukset eivät siis jää Porin terveyskeskuksessa haaviin. Mikäli potilas valittaa oireita, kuten väsymys, aivosumu, aloitekyvyttömyys tai palelu, epäillään hänellä olevan mielenterveydellisiä ongelmia. 

Kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkehoidon seurannassa täytyy jo Thyroxinin valmisteyhteenvedonkin mukaan käyttää useampaa laboratorioarvoa, eli TSH:n lisäksi täytyy mitata kilpirauhashormonipitoisuus. Nämä kaksi arvoa yhdessä, sekä potilaan vointi kertovat, onko lääkitys sopivalla tasolla. Arvostettu endokrinologi, professori Matti Välimäki on useasti todennut, että nykyään tuijotetaan aivan liikaa viitearvoja, ja nimenomaan TSH:ta, eikä huomioida potilaan vointia. Hänen mukaansa TSH saa painua mittaamattomiin, kunhan T4-V ja viime kädessä T3-V ovat viitealueella. 

Kilpirauhasen vajaatoiminta on valitettavasti alidiagnosoitu sairaus. Tämän on myöntänyt mm. lääkintöneuvos Markus Henriksson Valvirasta. Se on siis erittäin yleinen vaiva, jonka diagnosointi ja hoito kuuluvat perusterveydenhuoltoon. Ainakaan Porissa sitä ei kuitenkaan joko osata, tai sitten haluta tutkia ja hoitaa asianmukaisesti. Ehkäpä taustalla on se, että Porin perusturvassa haetaan miljoonasäästöjä (YLE 25.1.2016). Tosiasia on kuitenkin se, että juuri nämä hoitamattomat vajaatoimintapotilaat rasittavat perusterveydenhuoltoa, sillä he kärsivät lukuisista epämääräisistä vaivoista, joiden taustalla on huonosti toimiva kilpirauhanen. Hoitamalla oikeaa syytä, eikä vain moninaisia oireita, saataisiin säästöä huomattavasti enemmän. Terveyskeskuskäynnit vähenisivät ja potilaat pysyisivät työkykyisinä.

Lähetimme kysymyksen Porin vastaaville, mutta he eivät vastanneet kysymyksiimme.

hallitus

Suomen kilpirauhaspotilaat ry – Finlands sköldkörtelpatienter rf

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 28.2.2020, 15:56

Pata Podisee on Ässien virallinen podcast yhteistyössä Radio Porin kanssa. Podcast pyrkii tuomaan aina jotain hyvää ja syvää lisäarvoa urheilutuotteesta ja brändistä nimeltä Porin Ässät. Kuulet kiekkotarinoita, mitä et ole aiemmin muualta kuullut.

Paikallinen - 28.2.2020, 15:14

Valtatie 8:lla Porin ja Eurajoen välillä on sattunut iltapäiväkahden aikaan perjantaina kaksi liikenneottomuutta. Satakunnan Pelastuslaitos on tiedottanut onnettomuuksista Twitterissä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 28.2.2020, 12:55

Porin kaupunki ja Pori Jazz järjestävät tänään 28. helmikuuta suruliputuksen Jyrki Kankaan muistolle. 

Paikallinen - 28.2.2020, 10:54

Sään pakastumisen vuoksi Kokemäenjoessa on alkanut muodostumaan hyydettä. Sääennusteiden mukaan viikonloppuna sää lauhtuu, joten hyyteen muodostuminen tulee näillä näkymin hidastumaan. Loppuviikon aikana ei ole odotettavissa merkittävää vesipinnan nousua hyyteen vaikutuksesta.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 28.2.2020, 9:41

Porilainen kulttuurialan vaikuttaja ja muusikko Jyrki Kangas on kuollut. Asiasta uutisoi Satakunnan Kansa. Mr. Pori Jazzina tunnettu Kangas toimi Pori Jazzin taiteellisena johtajana vuoteen 2009.

Paikallinen - 28.2.2020, 8:07

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 19-vuotiaan porilaismiehen 2 vuoden 7 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttöstä, raiskauksesta, huumausainerikoksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Paikallinen - 28.2.2020, 7:18

Euran Tehtaantiellä sijaitsevan Advenin voimalaitoksen ulkotiloissa sijaitsevan turvekuljettimen hiekkaerotin syttyi palamaan eilen illalla. Erotin oli syttynyt palamaan ilmeisesti kitkasta. Palo ei levinnyt eikä siitä aiheutunut henkilövaaraa.

Sisältää ääntä
Jääkiekko - 27.2.2020, 21:35

IFK-Ässät ratkesi torstai-iltana helsinkiläisjoukkueen 4-3 jatkoaikavoittoon.

Avausmaali syntyi ajassa 12:15. Sen teki keskiviikkoiseen tyyliin Aleksi Rekonen, joka nousi maalin takaa ja laittoi vanhanaikaisen verkkoon.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.2.2020, 14:46

Yyterin Keisarinpankin pulkkamäkeä on pakkasten myötä päästy lumettamaan. Pulkkamäki aukeaa viikonloppuna.

Perjantaina mäen pitäisi olla jo melko hyvässä laskukunnossa, joten viikonloppuna Yyteriin pääsee taas pulkkailemaan, kertoo piiripuutarhuri Esa Rouvali.

Sisältää kuvan
Kuva: Ilkka Saastamoinen
Paikallinen - 27.2.2020, 13:48

Kolmen teatterin, Rakastajat-teatterin, Teatteri Quo Vadiksen ja Espoon Kaupunginteatterin yhteistuotanto 3 kuvaa huomisesta saa kantaesityksensä Espoon Kaupunginteatterissa tänään torstaina. 

Paikallinen - 27.2.2020, 9:55

Rauma Marine Constructions Oy ja australialainen TT-Line Company Pty Ltd ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen kahden nopean matkustaja-autolautan rakentamisesta. Projektin työllisyysvaikutus on arviolta noin 3 500 henkilötyövuotta, ja alusten rakentaminen alkaa alkuvuodesta 2021.

Paikallinen - 27.2.2020, 9:24

Mopoauto ajautui ulos tieltä Ulvilassa Suosmerentiellä keskiviikkona klo 22.20. Mopoauto kierähti katon kautta ympäri jääden kyljelleen. Mopoautossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Alustavien tietojen mukaan kumpikaan mopoautossa olleista nuorista ei loukkaantunut vakavasti.

Paikallinen - 27.2.2020, 7:29

Olkiluodon ydinvoimalaitosten sähköntuotanto oli viime vuonna 14,75 terawattituntia. Kyseessä on historian toiseksi paras lukema. Käytännössä määrä on noin 17 prosenttia Suomessa käytetystä sähköstä ja noin 22 prosenttia Suomessa tuotetusta sähköstä. 

Sisältää ääntä
Jääkiekko - 26.2.2020, 21:32

Ässät palasi voittojen tielle keskiviikkoillan vierasottelussa voittamalla JYP:n komein 2-6 lukemin.

Avausosuman JYP:n maalin alakulmaan laukoi Aleksi Rekonen ajassa 11:46, kun Tyson Spink riisti kiekon keskialueella ja tarjoili syötön ketjukaverilleen.

Paikallinen - 26.2.2020, 14:36

Porin kaupunki on julkaissut elinkeinoelämälle suunnatun verkkosivuston, joka esittelee Porin seudun vahvuuksia ja mahdollisuuksia liiketoiminnan kannalta. Elinkeinoelämälle suunnattua verkkosivustoa ei aiemmin ole ollut. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 26.2.2020, 13:51

Ässien laitahyökkääjä Lenni Killinen piipahti Radio Porin maanantaisessa lätkämakasiinissa. Padalla on takanaan hankala viikko, siinä missä edellisviikosta kyytiin jäi kolmesta matsista täyden 9 pistettä, jäätiin viime viikon peleissä nollille. Lenni Killisen kanssa käytiin läpi mm.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 26.2.2020, 13:45

Radio Porin torstain kahvivieraana kuultiin kitaristi Juha Aitakangasta. Nykyään muusikkona ja kitaran soitonopettajana toimiva Aitakangas on monille tuttu mm. Kingpin-yhtyeestä sekä avovaimonsa, laulaja Sara Lindroosin kanssa tehdyistä duo-keikoista.

Paikallinen - 26.2.2020, 12:58

Porin urheilutalon peruskorjauksen suunnittelu on aloitettu hankesuunnitteluvaiheella. Peruskorjaus alkaa suunnitelmien mukaan huhti-toukokuussa. Tavoitteena on, että urheilutalo saadaan takaisin käyttöön syksyksi 2022.

Paikallinen - 26.2.2020, 10:00

Porin Paanakedonkadun ilmanlaadun mittausasemalla mitattiin eilen laskiaistiistaina korkeita hiukkaspitoisuuksia, joista on haittaa etenkin allergikoille ja astmaa sairastaville.

Sisältää kuvan
Jääkiekko - 26.2.2020, 9:56

Ässien taistelu sijoituksista ja pudotuspelipaikasta jatkuu kolmen ottelun viikolla. Tänään vastaan asettuu sarjassa kahdeksantena oleva Jyp. Pudotuspeleihin pyrkivä Ässät kärsii pelaajien poissaoloista loukkaantumisten takia.