Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 3.
huhtikuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

8.10.2019, 12:57 – päivitetty 8.10.2019, 20:56

SK: Siikaisten entisen kunnanvaltuuston puheenjohtajan raiskaustuomio jää voimaan - korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa virasta pidätetylle palomestarille

Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Siikaisten kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimineelle, aluepalomestari Matti Tervakankaalle ( s.1959 ), kertoo Satakunnan Kansa.

Tervakangas tuomittiin kesällä 2018 raiskauksesta 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen Satakunnan käräjäoikeudessa. Vaasan hovioikeus vahvisti tuomion kesäkuussa 2019

Tervakangas pakotti uhrinsa kahdesti saman päivän aikana sukupuoliyhteyteen. Rikos tapahtui marraskuussa 2017.

Tervakangas vetäytyi kaikista luottamustoimistaan asian tultua julki. Hän on myös ollut pidätettynä aluepalomestarin virastaan rikosepäilyn vuoksi.

Lopullisen sinetin saanut raiskaustuomio tarkoittaa sitä, että Tervakankaan työsuhde Satakunnan pelastuslaitoksella päättyy.

– Ryhdymme toimiin virkasuhteen päättämiseksi, pelastusjohtaja Pekka Tähtinen sanoo Satakunnan Kansalle.

Satakunnan Kansan uutinen.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 3.4.2020, 9:58

Porin perusturva soittaa kaikille toiminta-alueensa yli 70-vuotiaille asukkaille. Puheluilla halutaan varmistaa, että kotona asuvat ikääntyneet saavat tarvitsemaansa apua koronaepidemian aikana.

Paikallinen - 3.4.2020, 6:33

Satakunnassa on todettu eilen torstaina kaksi uutta koronavirustapausta. Satasairaalassa on hoidettavana kaksi varmistettua koronapotilasta, mutta ei yhtään tehohoidossa. Laboratoriovarmistettuja tapauksia on Satakunnassa nyt 27.

Paikallinen - 2.4.2020, 15:38

Osana koronaviruksen leviämisen ehkäisyä Kirjurinluodon alueen lenkkipolut tullaan merkitsemään kylteillä, jossa kuntoilijoita pyydetään noudattamaan tiettyä kulkusuuntaa. Kulkusuunta ohjataan kaikilla lenkkipoluilla myötäpäivään.

Paikallinen - 2.4.2020, 14:57

Kaikki Porin kaupunginkirjaston toimipisteet ovat Suomen hallituksen antaman koronavirusepidemiaan liittyvän ohjeistuksen mukaisesti kiinni 13.toukokuuta asti. Sulku koskee myös kirjastoautoa ja omatoimikirjastoja. Kaikki tapahtumat on peruutettu 31.5. asti.

Paikallinen - 2.4.2020, 14:12

Satakunnan Kansan mukaan Porin kauppahallin bingo on löytänyt ostajansa. Bingotilaa on yritetty myydä tuloksetta jo lähes viisi vuotta.

Paikallinen - 2.4.2020, 13:27

Porin kaupungin viime vuoden hyvinvointiraportti on valmistunut. TEA-viisarin Kuntajohdon terveydenedistämisen tulokset ovat Porin osalta koko maan mittakaavassakin hyvät. Suurin osa lapsista ja nuorista voi hyvin ja kokee pystyvänsä vaikuttamaan omaan elämäänsä.

Paikallinen - 2.4.2020, 13:01

Suomalainen leikkivälineyritys Lappset Group Oy järjestää maisemasuunnittelukilpailun yhteistyössä Porin kaupungin kanssa yrityksen 50-vuotisjuhlavuonna. Kilpailun suunnittelukohteeksi on valittu Länsi-Porissa sijaitseva 9,8 hehtaarin kokoinen Perkonpuiston viheralue.

Paikallinen - 2.4.2020, 10:46

Humalainen nainen törmäsi autollaan puolilta öin Porin Eteläväylän Lidlin pihassa mainoskylttiin. Naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kuljettamalla henkilöautoa Porin Eteläväylän Lidl-liikkeen pihalle.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 2.4.2020, 10:29

Kaluste Aidan Pilvi Holm kertoo, että kiinnostus keittiösuunnitteluun on herännyt omien talonrakennusprojektien myötä. Kokemus on osoittanut, että keittiössä tärkeintä on sen toiminnallisuus. Suomalaiset suosivat edelleen valkoista keittiötä, mutta värejäkin alkaa taas näkyä.

Paikallinen - 2.4.2020, 6:27

Satakunnassa on eilen keskiviikkona todettu kaksi uutta koronavirustapausta. Satasairaalassa on tällä hetkellä hoidettavana kaksi varmistettua koronapotilasta, mutta ei yhtään tehohoidossa.

Paikallinen - 1.4.2020, 15:00

Talon asukas heräsi murtomiesten puuhasteluun Kankaanpään Myllymäessä viikonloppuna. Luvatta yksityisasuntoon tunkeutuneet poistuivat nopeasti asunnosta, todennäköisesti saamatta asunnosta mitään. 

Paikallinen - 1.4.2020, 13:01

Agados -merkkinen perävaunu lähti varkaiden matkaan Mikkolantieltä Porista perjantain ja lauantain välisenä aikana. Peräkärryn rekisteritunnus on WMA-883 ja sen sallittu kokonaismassa on 2500 kg. Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Porin poliisiin p. 050 4564963.

Paikallinen - 1.4.2020, 12:41

Juuri valmistuneen mittausraportin mukaan Porin ja Harjavallan ilmanlaatu oli viime vuonna pääosin hyvä tai tyydyttävä. Merkittävimmät ilmanlaatuun vaikuttaneet tekijät alueilla olivat mm.

Paikallinen - 1.4.2020, 9:24

Porin poliisipartio tavoitti tiistaina noin kello 17.25 Ahteentieltä pysähtyneen henkilöauton, jonka vierellä seisoi kuljettajaksi osoittautunut vuonna 1981 syntynyt mies. Miehen puhalluskokeen tulos oli 0,88 mg/l:ssa.

Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.4.2020, 6:46

Porin tekninen lautakunta päätti vuokrata Cafe Jazzina tunnetun rantamakasiinin Santtu Kankkusen ja Jani Länsimäen perustamalle uudelle yhtiölle. Lautakunta hyväksyi esityksen äänin 7-6. Vaihtoehtona äänestyksessä oli rakennuksen myyminen. 

Paikallinen - 1.4.2020, 6:40

Satakunnassa on eilen todettu kaksi uutta koronavirustapausta, molempien potilaiden yhdellä perheenjäsenellä on myös koronavirusinfektioon sopiva oireisto. Sairaalassa on tällä hetkellä hoidettavana yksi varmistettu koronaviruspotilas. Tehohoidossa ei ole yhtään potilasta.

Paikallinen - 31.3.2020, 14:01

Kauppakamarit ovat uusineet kaksi viikkoa sitten tehdyn tilannekuva-kyselynsä. Uunituoreet tulokset kertovat muutoksesta asenteissa Satakunnan ja Rauman kauppakamarien jäsenyritysten osalta. Tulokset ovat muuttuneet lyhyessa ajassa merkittävästi huolestuttavampaan suuntaan.

Paikallinen - 31.3.2020, 13:01

Porin kaupunki on yhdistänyt joitain päiväkoteja koronaviruksen takia vähentyneen lapsimäärän vuoksi. Ryhmien pienenemisen takia Länsi-Porissa päiväkoti Leppäkertun lapset hoidetaan jatkossa Pikkurepun päiväkodissa. Leppäkertussa on ollut vain noin kymmenen lasta.

Paikallinen - 31.3.2020, 9:50

Satakunnan Osuuskauppa lomauttaa henkilöstöään yt-neuvottelujen päätteeksi. Lomautukset koskevat kaikkia toimialoja ja arvio lomautettavien määrästä on noin 200 henkilöä. Lomautukset painottuvat etenkin majoitus- ja ravitsemistoimialoille. Lomautuksen kesto on enimmillään 90 päivää.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 31.3.2020, 9:16

Yyterin hiekkarannalla Meriravintolan viereltä rantaan kulkeva lankonki eli pääkulkureitti uusitaan kevään aikana. Vanhan purkaminen alkaa tällä viikolla, joten alueella kulkemista on hyvä välttää.