Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Lauantai, 28.
marraskuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

27.10.2020, 7:35 – päivitetty 27.10.2020, 21:12

SK: Poliisi ei epäile Annista rikoksesta – nyt tutkitaan syyllistyikö Porin kh kunnianloukkaukseen

Kulttuuritalo Anniksen taloudellisissa epäselvyyksissä ei ole löytynyt mitään rikokseen viittaavaa esitutkinnassa. Asiasta kertoo Satakunnan Kansa. Poliisi on keskeyttänyt esitutkinnan jo tämän vuoden tammikuussa, mutta Porin kaupunki on vaiennut tutkinnan saamasta käänteestä, vaikka tutkintapyyntö on nimenomaan Porin kaupunginhallituksen tekemä. Kaupunginhallitus päätti tehdä poliisille vuoden 2019 kesällä tutkintapyynnön siitä, onko Anniksen vastaava eli Erja Lehtonen tai joku muu henkilö syyllistynyt menettelyillään rikokseen. Kun Lehtoselle selvisi, ettei hän olekaan rikosepäilty, hän päätti tehdä Porin kaupunginhallituksesta rikosilmoituksen törkeästä kunnianloukkauksesta.

Lehtonen sanoo menettäneensä rikosepäilyn vuoksi työn, maineen ja terveyden sekä ajautuneensa merkittäviin taloudellisiin vaikeuksiin.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 28.11.2020, 19:35

Highlightsit ottelusta tps-ässät

Paikallinen - 28.11.2020, 12:29

Maanantaista alkaen kasvomaskin käyttösuositus laajenee koskemaan myös toisen asteen opiskelijoita ja henkilökuntaa (lukiot, ammattioppilaitokset) sekä yläkoululaisia, joiden opetus tapahtuu lukion tai ammattioppilaitoksen yhteydessä. 

Paikallinen - 28.11.2020, 8:56

Satakunnan koronatilanne on huonontunut kahden viimeisen päivän aikana.

Pohjois-Satakunnassa on siirrytty jo koronaviruksen leviämisvaiheeseen. Tilanne liittyy kahteen tartuntaketjuun ja joukkoaltistumisiin, joista on aiemmin tiedotettu. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 27.11.2020, 21:05

Maalirikas ilta Isomäessä päättyi jatkoajalla Ässien tappioon Jukureista lukemin 5-6.

Kuuntele ottelun kaikki 11 maalia koosteesta nuotin kuvaa painamalla. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.11.2020, 13:49

Yyterin kuntopolun uudet kuntoportaat ovat valmistuneet, ja sen myötä kuntopolku on kokonaisuudessaan valmis käyttäjiä varten. Myös Yyterin punaisen tuvan WC:t ja grillipaikka ovat auenneet ulkoilijoille.   

Paikallinen - 27.11.2020, 9:32

Influenssarokotteet ovat loppumassa myös Porin perusturvan yhteistoiminta-alueelta. Perusturva ei saa käyttöönsä enempää rokotteita, joten uusia rokotusaikoja ei ole mahdollista varata. Rokotepula on kansallinen haaste, sillä Suomeen ei saada enempää influenssarokotteita.

Paikallinen - 27.11.2020, 7:05

Satakunta on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen. Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä on antanus uusia suosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Maskisuositus 30.11. alkaen

Paikallinen - 27.11.2020, 6:57

Satakunta on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen.

Todetut tapaukset ovat nousussa. Satakunnan ilmaantuvuusluku on kuluneelta kahdelta viikolta 18,5 100 000 asukasta kohden. Tilanne on Suomen kolmanneksi paras.

Paikallinen - 26.11.2020, 16:14

Porin tekojäärata on saatu jäädytettyä haastavista sääolosuhteista huolimatta. Tekojäärata aukeaa perjantaina 27. marraskuuta maksuttomilla yleisövuoroilla.

Tekojääradalle pääsee luistelemaan kello 14–17 sekä 21–22.

Paikallinen - 26.11.2020, 15:43

Laviassa murtauduttiin keskiviikon päivän aikana Ritalantiellä sijaitsevaan omakotitaloon.

Varkaiden matkaan lähti valaisin, robotti-imuri, painepesuri sekä moottorisaha. Anastettu valaisin on Secto Designin Octo -valaisin.

Paikallinen - 26.11.2020, 14:00

Porin kaupungin tulosennuste on kohentunut kevään arvioista. Tammi-syyskuun tulosennuste osoitti vielä 19,6 miljoonan euron alijäämää. Sivistystoimialan ja elinvoima- ja ympäristötoimialan ennusteiden parantumisen johdosta uusi ennuste vuoden 2020 tuloksesta on nyt -15,9 miljoonaa euroa.

Paikallinen - 26.11.2020, 12:18

Porin aikuislukion entinen rehtori Anne-Maj Eskelinen tuomittiin törkeästä avustuspetoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ns. haamuopiskelija-jutussa. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan Porin kaupungille erilaisia korvauksia yli 830 000 euroa.

Paikallinen - 26.11.2020, 7:58

Satakunnan taidetoimikunta palkitsi rakennustutkija Liisa Nummelinin hänen pitkästä urastaan rakennustaiteen suojelijana. Palkinnolla toimikunta haluaa korostaa rakennustaiteen merkitystä taidemuotona, joka vaikuttaa kaikkialla arkiympäristössämme. Palkinto on 5 000 euroa.

Paikallinen - 26.11.2020, 7:30

Satakunnan käräjäoikeus antaa tänään tuomion Porin ns.

Paikallinen - 26.11.2020, 7:25

Porin kaupunki on maksanut Base Airlines Ltd:lle lentotukia myös niinä kuukausina, jolloin lentoja ei lennetty koronatilanteen takia ollenkaan.

Paikallinen - 25.11.2020, 13:07

Satakuntaa koskevat kokoontumisrajoitukset pysyvät joulukuussa samalla tasolla kuin marraskuussa, kertoo aluehallintovirasto.

Paikallinen - 25.11.2020, 12:38

Porin Kaarisillan yhtenäiskoulun 9. luokan oppilas on sairastunut maanantai-iltana 23. marraskuuta koronavirukseen. Sairastunut oppilas on osallistunut tartuttavuusaikana opetukseen. Oppilas on osallistunut myös valinnaisaineen tunnille, jonka vuoksi myös 8.

Paikallinen - 25.11.2020, 9:55

Porissa tuhoisan tulipalon jälkeen vuonna 2016 suljettu Omena Hotels avaa Poriin uuden hotellin ensi helmikuun aikana. Uusi Porin Omena-hotelli tulee Kävelykadun varrelle, osoitteeseen Yrjönkatu 19. Hotellissa huoneet tulevat käyttöön 1. helmikuuta.

Paikallinen - 25.11.2020, 8:56

Porilaisille järjestettiin äänestysmahdollisuus Sampolan Ilmin- ja Sammonpuistojen puistosuunnitelmaluonnoksista lokakuun aikana.

Paikallinen - 25.11.2020, 7:32

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi tiistaina kolmannen epäillyn liittyen Porissa noin kaksi viikkoa sitten tehtyihin asuntomurtoihin.