Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Lauantai, 6.
maaliskuuta
2021.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

19.2.2021, 7:14 – päivitetty 19.2.2021, 14:06

Sisätiloissa toteutettava aikuisten harrastustoiminta suositellaan keskeytettäväksi Satakunnassa - koko Satakunta jälleen leviämisvaiheessa

Eilen kokoontunut Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä kertoo, että maakunnan epidemiologinen tilanne on huonontunut ja koko Satakunta on nyt leviämisvaiheessa. Infektioyksikön oman tilaston mukaan varmistettuja koronavirusinfektioita oli eilen kokouksen aikaan Satakunnassa todettu kaikkiaan 790. Eilisen aikana todettiin 59 uutta tapausta Raumalle. Näistä valtaosa liittyy telakan tutkimuksiin ja kirjautuu Porin tapauksiksi. Viime viikolla otettu kaikkiaan 3604 näytettä, joista 2,9 % on ollut positiivisia.  
Koronakartassa on nyt huomattavia virheitä paikkakuntien suhteen, sillä valtaosa Raumalla asuvista ja nyt positiivisiksi todetuista telakan työntekijöistä kirjautuu virheellisesti porilaisiksi vain siksi, että näyte on tutkittu Porin laboratoriossa. Tämä johtuu siitä, että henkilöt ole kirjoilla Suomessa.  Viiveitä ei voida korjata paikallisesti, ja niiden päivittymisessä voi mennä useita päiviä.

Sisätiloissa toteutettava aikuisten harrastustoiminta jäihin - muutoksia osaan suosituksista

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) antaa suosituksia kunnille toimenpiteiden toteuttamiseksi. Kunnat tekevät päätökset suositusten pohjalta. ATTR ei voi antaa määräyksiä yksityisille elinkeinonharjoittajille, mutta suosituksilla pyritään ohjaamaan myös yksityisiä toimijoita.

Työryhmä suosittelee, että sisätiloissa toteuttava aikuisten harrastustoiminta keskeytetään koko Satakunnassa. Myös yksityisten toimijoiden toivotaan noudattavan suosituksia. 
Alle 20-vuotiaat voivat harjoitella seuraavin rajoituksin:

 

  • Sisäliikuntatiloissa toteutettava 12 – 20 -vuotiaiden kilpailu-, ottelu-, tai sarjatoiminta pidetään edelleen keskeytettynä. Urheilutapahtumia ja -kilpailuja ei tule järjestää. Suositus koskee yksilö- ja joukkuelajien liikunta- ja urheilutapahtumia sisä- ja ulkotiloissa.
  • Harjoittelu 12 – 20 -vuotiaiden toimintaan varatuilla vuoroilla tulee toteutua turvavälein ja ilman lähikontaktia. Tämä tarkoittaa mm. peliharjoittelussa, voimistelussa, kamppailulajiharjoittelussa pidättäytymistä lähikontaktityyppisestä harjoittelusta. Ulko-olosuhteita voi hyödyntää harjoittelussa.
  • Kuorolaulutoimintaa sekä puhallinsoittimien yhteisharjoituksia ei suositella.
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta hygieniasuosituksista ja turvaväleistä tulee voida noudattaa.
  • Vanhempia suositellaan käyttämään maskia ja välttämään kontakteja lapsia noutaessaan.
  • Alle 12-vuotiaiden oman ryhmän tai joukkueen kesken myös lähikontaktia sisältävät harjoitteet ovat sallittuja. Kilpailuja tai esiintymisiä yleisölle ei tule järjestää. Ottelu- ja kilpailutoiminnan mahdollistamista arvioidaan viikoittain. Asuinkaupungin sisäiset ottelut ja kilpailut sallitaan.
  • Suositellaan harrastustoiminnan järjestämistä mahdollisuuksien mukaan ulkona.

Koko Satakunnassa suositellaan ammattikorkeakouluopetuksen siirtämistä kokonaan etäopetukseen, ja vain välttämätön opetus toteuttaa lähiopiskeluna. Toisen asteen opetuksen osalta työryhmä suosittelee kuntakohtaisesti harkitsemaan opetuksen siirtämistä etäopetukseen, ja vain välttämätön opetus toteutetaan lähiopiskeluna muistaen maskit, turvavälit ja hygieniaohjeet. Tämä ratkaisu on tehty hallituksen ohjekirjeen velvoittamana. Huomautetaan kuitenkin, että opetukseen liittyen jatkotartuntoja ei ole esiintynyt, joten hybridimallia, eli etä- ja lähiopetusta vuorotellen niin, että välttämätön opetus voidaan toteuttaa lähiopetuksena, muistaen maskit, turvavälit ja hygieniaohjeet voidaan harkita.

Ylä- ja alakoulut jatkavat lähiopetuksessa. Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen puolella tulisi pyrkiä huolehtimaan siitä, että eri ryhmien välillä ei synny kontakteja. Henkilökunnan tulee edelleen käyttää kasvomaskeja tai esiopetuksessa vaihtoehtoisesti kokokasvovisiiriä.

Suositukset ovat voimassa 21.3.2021 asti.

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 5.3.2021, 20:54

Kuuntele ottelun highlightsit klikkaamalla harmaata nuolta!

Paikallinen - 5.3.2021, 12:42

Alaikäinen poika joutui Porissa pahoinpitelyrikoksen uhriksi viime maanantaina Sirkustorin lähistöllä. Asiasta kertoo Satakunnan Kansa. Lehden tietojen mukaan poliisi tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä.

Paikallinen - 5.3.2021, 12:25

Porin Tuorsniemen koulussa on tapahtunut altistuksia koronavirukselle 2. ja 4. luokilla viime maanantaina. Sairastuneet henkilöt ovat olleet koulussa tartuttavuusaikana ja tämän takia karanteeniin asetetaan yhteensä 44 oppilasta. Lisäksi on altistunut kaksi opettajaa.

Paikallinen - 5.3.2021, 10:46

Useita Yön kappaleita säveltänyt ja sanoittanut Jussi Hakulinen tekee syksyllä kolme suurta areenakonserttia. Jussi Hakulinen – Yön viimeinen varietee -kiertue on tässä mittakaavassa viimeinen, jonka Hakulinen tekee keskittyen säveltämiinsä ja sanoittamiinsa Yön kappaleisiin.

Paikallinen - 5.3.2021, 7:22

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä toteaa Satakunnan koronavirustilanteen olevan edelleen vaikea ja alue on selkeästi leviämisvaiheessa.

Paikallinen - 4.3.2021, 16:53

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on kiristänyt koronarajoituksia Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla. Taustalla on maakuntien nopeasti huonontunut koronatilanne. Avi määrää useita asiakastiloja suljettavaksi kahden viikon ajaksi.

Paikallinen - 4.3.2021, 14:40

Porissa sijaitsevassa Leo’s Leikkimaassa on tapahtunut mahdollisia altistumisia koronavirukselle viime viikon tiistaina 23.2. klo 15.45-18.45 välisenä aikana. Asiakas on ollut tiloissa tartuttavuusaikana ja sairastunut myöhemmin.

Paikallinen - 4.3.2021, 12:18

Porin Kyläsaaren koulussa on tapahtunut altistumisia koronavirukselle viime tiistaina. Altistuneita on 4A-luokalla noin 20 ja heidät asetetaan karanteeniin altistumisesta 14 vuorokauden ajaksi. Henkilökunta on käyttänyt maskeja suositusten mukaisesti.

Paikallinen - 4.3.2021, 10:24

Tekojäärataa ja Liisantorin tekojäätä ylläpidetään vielä 14. maaliskuuta asti, jonka jälkeen luistelukausi tulee tämän vuoden osalta päätökseen.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.3.2021, 8:10

MTV ja Porin kaupunki järjestävät SuomiAreenan ensi kesänä hybriditapahtumana. Käytännössä SuomiAreena-ohjelmaa tuotetaan muutamalta eri lavalta – Porista ja Helsingistä – ja fyysisesti tapahtumapaikoille Poriin ja Helsinkiin otetaan osallistujia vallitsevien koronaohjeistusten puitteissa.

Paikallinen - 4.3.2021, 7:04

Rauman telakan työntekijöistä tiistaina otetuissa testeissä on löytynyt 16 uutta koronatartuntaa.

Sisältää ääntä
Jääkiekko - 3.3.2021, 21:03

Ässät hävisi eilen kotonaan HPK:lle jatkoajalla lukemin 3-4. Ässät hallitsi ottelun alkpupuolta, ja pääsi kahden maalin etulyöntiasemaan heti ensimmäisen erän alkuminuuteilla. Lopulta HPK kuitenkin nousi tasoihin ja sai jatkoajalla varmistettua itselleen voiton Juuso Ikonen laukauksesta.

Paikallinen - 3.3.2021, 15:06

Komissaari Jutta Urpilainen tekee virtuaalisen vierailun Satakuntaan ensi maanantaina 8.3.2021. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 3.3.2021, 14:11

Satakunnan Kauppakamarin uudessa ohjelmasarjassa keskitytään tulevaisuuden työhön ja erityisesti siihen, miten parhaat tyypit rakentavat yrityksen menestyksen. Uusi henkilö yrityksessä on aina uusi mahdollisuus ja tämä kannattaa hyödyntää hyvin.

Paikallinen - 3.3.2021, 12:56

Ulvilan Friitalan koulussa on tapahtunut altistumisia covid-19-virukselle maanantaina 1. maaliskuuta. Altistuneita on 18 nelosluokkalaista sekä heidän kaksi opettajaansa.

Paikallinen - 3.3.2021, 10:39

Porin kaupunki etsi rakkauslähettiläiksi aitoja ja uniikkeja porilaisia kuuluttamaan kaupungin parhaat puolet koko maailmalle. Poria selvästi rakastetaan, sillä innokkaita hakijoita oli 87. Hakemuksissa nousi esille rakkaus kotikaupunkia kohtaan 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 3.3.2021, 10:39

Porissa toimiva Grazy Town on yritysyhteisö, jonka jäsenistö koostuu niin yksinyrittäjistä kuin liiketoiminnan asiantuntijoista. Grazy Town toimii Rautatienpuistokadulla ja joukosta löytyy jo kirjava joukko eri alojen asiantuntijoita, yhteensä noin kolmisenkymmentä yritystä.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 3.3.2021, 10:33

Sakari Salmisen paluusta Ässiin uutisoitiin reilu viikko sitten. Viime kesänä ruotsalainen Örebro ilmoitti Salmiselle sopimuksen purusta, jonka jälkeen mies on ollut vailla seuraa. Tuore pesti Porissa ulottuu kevääseen 2022. Salminen vieraili maanantaina Radio Porin kiekkomakasiinissa.

Paikallinen - 3.3.2021, 10:21

Länsi-Porin koulussa on maanantaina 1.3. tapahtunut altistumisia Covid-19-taudille 8G-luokalla ja kahdeksansien luokkien kotitaloustunnilla. Oppitunneilla on pidetty maskia pois lukien kotitaloustunnin ruokailu. Altistuneita on yhteensä 32 oppilasta.

Muut - 3.3.2021, 8:06

Divarin runkosarja on saatu pakettiin ja playoffit alkavat tulevana viikonloppuna. Karhujen sijoitus runkosarjassa oli toinen. Sarjapisteitä kertyi 63, yksi piste runkosarjan voittaja FBC Turkua vähemmän.