Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 1.
heinäkuuta
2022.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

17.6.2022, 16:33 – päivitetty 20.6.2022, 14:01

Satakunnan hyvinvointialueen sote-johtajaksi Sari Rantanen

Aluehallitus on valinnut Satakunnan hyvinvointialueen sote-johtajaksi Sari Rantasen. Rantanen toimii tällä hetkellä sosiaali- ja terveysjohtajana Uudenkaupungin kaupungissa. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja hänellä on sosiaalityöntekijän koulutus.

Sote-johtajaksi haki yhteensä 15 henkilöä, joista haastateltiin kuusi. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa ja virkaan valittavan on esitettävä terveydentilaa koskeva selvitys ennen virantoimituksen alkamista.

Lisäksi aluehallitus on valinnut viisi toimialajohtajaa. Virat olivat sisäisessä ilmoittautumismenettelyssä. 

Virkojen kelpoisuusehtona oli soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, hyvä johtamisosaaminen ja -kokemus ja johdettavan palvelukokonaisuuden hyvä tuntemus. Toimialuejohtajien virkavalinnat tehtiin toimialueille niin, että virka alkaa 1.1.2023. 

Valituiksi tulivat: 

·         Erityistaso ja sairaalapalveluiden toimialuejohtajaksi valittiin Petteri Lankinen, johtajaylilääkäri ja sairaanhoidon toimialueen johtaja, Satakunnan sairaanhoitopiiri, lääketieteen tohtori, dosentti.

·         Lasten, nuorten ja perheiden toimialuejohtajaksi valittiin Hanna-Leena Markki, kuntayhtymän johtaja, Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, hallintotieteiden maisteri

·         Aikuisten palveluiden toimialuejohtajaksi valittiin Saila Hohtari, sosiaalipalvelujen johtaja, Rauman kaupunki, valtiotieteiden maisteri

·         Ikääntyneiden palveluiden toimialuejohtajaksi valittiin Jaana Männikkö, kuntayhtymäjohtaja, Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä, terveystieteiden maisteri

·         Konsernipalveluiden toimialuejohtajaksi valittiin Tero Mäkiranta, toimialuejohtaja, Satakunnan sairaanhoitopiiri, hallintotieteiden maisteri

 

 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 1.7.2022, 9:28

Pysäköinninohjaus aloitetaan lauantaina 2. heinäkuuta ja sitä tehdään heinäkuun ajan, jotta alueen pysäköintikapasiteetti saataisiin hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti.

Paikallinen - 1.7.2022, 8:01

Hallituskatu välillä Selim Palmgreninkatu-Antinkatu suljetaan perjantaina 1. heinäkuuta autoliikenteeltä noin kello 6–16 väliseksi ajaksi.

Autoliikenne on poikki osoitteessa Hallituskatu 7 sijaitsevan saneeraustyömaan rakennustelineiden purkutöiden vuoksi.

Paikallinen - 30.6.2022, 15:24

Korttelifestarit järjestetään tänä vuonna uutena ajankohtana lauantaina 17. syyskuuta. Kaupunkifestarien esiintyjähaku on auki paikallisille bändeille, artisteille ja muille esiintyvän taiteen kyvyille 22.7. asti. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 30.6.2022, 11:39

Tällä viikolla Radio Porin maanantain pesismakasiinissa vieraana käväisi Pesäkarhujen Tiia Peltonen.

Paikallinen - 30.6.2022, 10:52

Poliisipartio suoritti liikenteenvalvontaa Satakunnankadulla keskiviikkona kello 15 aikaan ja päätti pysäyttää edellään ajaneen, mopoksi oletetun ajoneuvon. Sen kuljettaja päätti kuitenkin lähteä poliisia karkuun.

Paikallinen - 30.6.2022, 10:52

Pelastuslaitos sammutti eilen illalla Boliden Harjavallan rikkihappotehtaan kattorakenteissa syttyneen palon alun. Hälytys Torttilan teollisuusalueelle soitettiin hieman iltakahdeksan jälkeen.

Paikallinen - 29.6.2022, 14:26

Lounais-Suomen poliisi epäilee palvelukeskuksen työntekijää asukkaaseen kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallanteosta.

Paikallinen - 29.6.2022, 10:09

Porin kaupunki ja Kela käynnistivät palvelu- ja tilayhteistyöhankkeen, jonka myötä aikuissosiaalityön, kotoutumisen, työllisyyden hoidon ja sosiaaliturvan palvelut löytyvät Porissa saman katon alta vuonna 2024.

Paikallinen - 29.6.2022, 7:31

Pelastuslaitos nosti uima-altaaseen pudonneen metsäkauriin eilen Porin Enäjärvellä. Puolillaan vettä olleeseen altaaseen pudonnut eläin ei päässyt itse ylös, joten pelastuslaitos lassosi sen paloletkulla ja nosti pois altaasta.

Paikallinen - 28.6.2022, 14:05

Tiistaista 28.6. alkaen sote-keskus Cottonin asiointiluukku palvelee supistetuin aukioloajoin arkisin klo 8.30-12. Muina aikoina Cottonin asiointiluukku ei ole avoinna.

Paikallinen - 28.6.2022, 6:34

Porin kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan tukea strategisesti tärkeitä tapahtumia vuoden 2023 alusta alkaen uudella Strategiset tapahtumakumppanuudet -tukimuodolla, joka rahoitetaan Pori Jazzille tähän vuoteen asti tarkoitetusta vuosittaisesta sopimussummassa.

Paikallinen - 27.6.2022, 14:01

Porissa ja Ulvilassa jäi kiinni päihtyneitä kuljettajia torstain ja maanantain välisenä aikana.

Paikallinen - 27.6.2022, 7:45

Porissa Vaasantien (VT 8) ja Ahlaistentien risteyksessä tapahtui aattopäivänä klo 12.30 aikaan liikenneonnettomuus.

Paikallinen - 27.6.2022, 7:30

Poliisin juhannus oli Lounais-Suomen alueella kiireinen. Juhannusaaton aamun ja yön välisenä aikana oli poliisilla 569 tehtävää. Juhannuspäivän aamun ja yön välisenä aikana tehtäviä oli 497 kappaletta. Poliisi näkyi mm.

Paikallinen - 23.6.2022, 14:21

Porin seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen uimarannoilta 20.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 23.6.2022, 9:16

Porin kaupunki on pyytänyt tarjoukset Jokikeskus-hankkeen toisen vaiheen rakennusurakasta. Tarjouksia saatiin määräaikaan mennessä kolmelta eri toimijalta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.6.2022, 16:42

Porin kauppatorin yleissuunnitelmasta kerätään nyt laajasti palautetta eri sidosryhmiltä. Palautekyselyyn voi vastata elokuun loppuun asti. Yleissuunnitelmaan voi tutustua muun muassa 3D-videon ja 360-kuvien avulla. 

Paikallinen - 22.6.2022, 9:16

Porin seudun ja Etelä-Satakunnan alueella tehdään ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus vuosina 2022‒2023. Bioindikaattorilla tarkoitetaan ilmentäjälajia, joka on herkkä jollekin ympäristötekijälle ja kykenee siten ilmaisemaan ympäristön tilaa.

Paikallinen - 21.6.2022, 13:17

Suominen vahvistaa asemaansa vastuullisissa tuotteissa investoimalla yhden tuotantolinjansa parantamiseen Nakkilassa. Investointi on linjassa Suomisen strategian kanssa ja tukee yhtiön visiota olla edelläkävijä vastuullisuudessa.

Paikallinen - 21.6.2022, 10:06

Ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelma sekä maa- ja metsätalousministeriö myönsivät reilut 350 000 euroa rahoitusta erilaisiin vesistökunnostuksiin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.