Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Torstai, 2.
heinäkuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

1.7.2020, 7:03 – päivitetty 1.7.2020, 10:19

Satakunnan alueen sote-hankkeille reilu 7,9 miljoonaa euroa

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan kuuluvien hankkeiden, sekä rakenteellista uudistamista tukevien hankkeiden valtionavustuspäätökset eilen tiistaina. Satakunnan alueen sote-hankkeille myönnettiin reilut 7,9 miljoonaa euroa. Alueelliset kehittämishankkeet ovat vapaaehtoisia yhteistyöhankkeita, joilla tuetaan tulevan sote-uudistuksen valmistelua ja tavoitellaan palvelujen ja rakenteiden laajaa kehittämistä.

Satakunnan SDP:n kansanedustajat Heidi Viljanen ja Kristiina Salonen pitävät hankkeita ensiarvoisen tärkeinä ja hyvänä konkreettisena keinona sote-uudistusta valmisteltaessa.

- Nyt on kyseessä erittäin tärkeät hankkeet, joilla tulee olemaan oikeanlaista vaikuttavuutta. Näillä toimilla kehitetään juuri sitä käytäntöä, joilla ihmiset saavat enemmän ja parempia palveluja tarpeeksi matalalla kynnyksellä. Ennaltaehkäisevää toimintaa ja monialaisuutta kehittämällä päästään kehittämään esimerkiksi päihdehuoltoa vastamaan ihmisten tarpeita, toteaa Viljanen.

Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman hankkeiden tavoitteet liittyvät muun muassa perustason sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen siten, että palvelut saadaan vastaamaan ihmisten tarpeita, palvelujen laadun vaikuttavuuden parantamiseen sekä toiminnan painotuksen siirtämiseen entistä enemmän ehkäisevään ja ennakoivaan työhön.
Rakenneuudistushankkeissa tavoitteena on sote-palvelujen järjestämistehtävän kehittäminen ja yhtenäistäminen. Hankkeiden ohjaus tapahtuu sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa. 

- Näiden hankkeiden ansiosta pääsemme kehittämään tärkeitä arjessa näkyviä peruspalveluja. Ihminen on kokonaisuus, joka tarvitsee fyysisen terveyden lisäksi myös henkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Näiden palveluiden on tärkeää kulkea käsi kädessä auttaen ihmisiä. Yhä useammin kansalaisten hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa on esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saanti. Siksi nyt tehdään tärkeää työtä näiden palveluiden saatavuuden parantamiseksi, sanoo Salonen.

Kansanedustajat kiittävätkin perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua hyvästä työstä suurta sote-uudistusta valmisteltaessa.

- Tällaisilla hankkeilla taataan se, että olemme valmistautuneet sote-uudistukseen hyvin ja toiminnan käytännön pohjassa on vahvuuksia käytettävissä heti uudistuksen tullen, Viljanen ja Salonen toteavat.

 

 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 2.7.2020, 15:25

Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueelle on myönnetty tulevalle metsästyskaudelle pyyntilupia 2642 kpl hirvelle, 11834 kpl valkohäntäpeuralle ja 49 kpl kuusipeuralle. Yhdellä pyyntiluvalla voidaan kaataa yksi aikuinen hirvieläin tai kaksi vasaa.

Paikallinen - 2.7.2020, 14:20

Koronakevään jälkeen kotimaan matkailu on startannut ja lämmin kesäkuu toi kuukauden aikana Yyteriin yli 90 000 kävijää. 

Paikallinen - 2.7.2020, 12:43

ABC-kylmäaseman rakentaminen Noormarkkuun on saatu valmiiksi. Polttonestejakelimo sijaitsee Finpyyntiellä S-market Noormarkun lähellä - tien toisella puolella.  Asemalla on myynnissä viisi polttonestelaatua: 95E10, 98E10, SmartDiesel, E85 ja MPÖ.

Paikallinen - 2.7.2020, 10:53

Satakunnan ja Pohjanmaan maakuntien MTK-tuottajaliitot järjestävät lauantaina 1.8.2020 naakkojen sekä muiden haittalintujen jahtipäivän. Käytännön jahdit järjestetään yhteistyössä viljelijöiden ja paikallisten metsästäjien ja metsästysseurojen kanssa eri puolilla maakuntia.

Paikallinen - 2.7.2020, 10:37

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastajat ovat tehneet keväällä ja alkukesällä 2020 koronavirukseen liittyvää valvontaa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Valvonnan kohteena ovat olleet kaupan, ravintola-alan sekä kiinteistö- ja siivousalan työpaikat.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 2.7.2020, 9:14

Porispere-festivaalin piti viettää elokuussa 10-vuotisjuhlaansa, mutta koronaepidemia laittoi festarikesän jäihin. Nyt kuitenkin konsertoidaan ulkoilmassa pienimuotoisemmin: Porispere-organisaatio järjestää kolme hyvän mielen Minispere-konserttia elokuun alussa.

Paikallinen - 2.7.2020, 7:04

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona vuonna 88 syntyneen miehen todennäköisin syin kahdesta tapon yrityksestä epäiltynä. Asiasta kertoo Satakunnan Kansa.

Paikallinen - 1.7.2020, 14:25

Porin kaupunkikeskusta ry eli Porikorttelit ja Elävät Kaupunkikeskustat ry ovat julistaneet kilpailun, jolla haetaan uusia, innovatiivisia tai älykkäitä keskustatekoja sekä Porin kaupunkikeskustaan positiivisesti vaikuttavia asioita.

Paikallinen - 1.7.2020, 10:19

Lennot Porin ja Helsingin välillä alkavat uudestaan koronatauon jälkeen maanantaina 6. heinäkuuta. Heinäkuussa lentoja on päivittäin kaksi molempiin suuntiin. Pori–Helsinki-väliä liikennöivä Budapest Aircraft Service lentää toistaiseksi kahdesti päivässä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 1.7.2020, 7:57

Tuoreen 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan teettämän kyselytutkimuksen mukaan kotimaanmatkailulle on juuri nyt kysyntää. 67 prosenttia vastaajista kertoo matkustavansa tänä kesänä Suomessa, kun vielä tämän vuoden maaliskuussa vastaava luku oli kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän.

Paikallinen - 1.7.2020, 7:03

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan kuuluvien hankkeiden, sekä rakenteellista uudistamista tukevien hankkeiden valtionavustuspäätökset eilen tiistaina. Satakunnan alueen sote-hankkeille myönnettiin reilut 7,9 miljoonaa euroa.

Paikallinen - 1.7.2020, 6:14

Satakunnan Pelastuslaitos sai tehtävän vesiojaan jääneestä hevosesta eilen illalla Pomarkussa. Hevonen oli ollut ojassa noin kaksi tuntia, ja se saatiin lopulta ylös pelastuslaitoksen ja traktorin avulla.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 30.6.2020, 8:47

Porin kaupunkisuunnittelu on valmistellut Tahkoluoto-Paakarit osayleiskaavan luonnoksen, joka tulee nähtäville kesän ajaksi. Yleisötilaisuus pidetään 18. elokuuta Porin kaupungintalolla.

Paikallinen - 30.6.2020, 6:59

Vuonna -66 syntyneen mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kokemäellä VT2:lla eilen aamukuudelta. Kokemäen poliisin kenttäpartio sai hätäkeskukselta tehtävän lujaa ajavasta, kaistoilla seilaavasta henkilöautosta.

Paikallinen - 29.6.2020, 16:36

Jokamiesluokan autokilpailussa Porin Hangassuolla kesällä 2018 tapahtuneesta kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta ei nosteta syytteitä, kertoo Satakunnan Kansa STT:n uutisessa.

Paikallinen - 29.6.2020, 13:46

Poliisi tutkii Itä-Porissa lauantaina tapahtunutta väkivaltarikosta. Väkivaltarikoksessa on uhreina kaksi aikuista henkilöä ja epäilty tekijä on otettu kiinni poliisin toimesta.

Esitutkinta on alkutekijöissään ja poliisi tiedottaa asiasta lisää maanantain aikana.

Paikallinen - 29.6.2020, 12:57

Paanakedonkadun ja Horninkadun kiertoliittymän rakennustyöt ovat valmistumassa, ja kiertoliittymä aukeaa liikenteelle keskiviikkona 1. heinäkuuta.

Kiertoliittymän rakentaminen aloitettiin huhtikuussa, ja alueen autoliikenne ohjattiin rakennustöiden aikana kulkemaan Helmentien kautta.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 29.6.2020, 12:02

Poikkeuksellinen kevät rokotti porilaisen Remix-yhtyeen kevään ja kesän keikkoja. Toimettomana bändi ei ole silti ollut vaan mm. uutta musiikkia ilmestyi yhtyeeltä viime perjantaina, kun Selvästi Häirintyneet -kappale näki päivänvalon.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 29.6.2020, 10:59

Hankalan koronakevään jälkeen Pesäkarhut pääsi aloittamaan kauttaan Naisten Superpesiksessä voittaen ensimmäiset neljä peliään vahvalla suorittamisella. Viimeisessä pelissä Rauman Feraa vastaan palkittu oululaislähtöinen Emilia Linna vieraili maanantaina Radio Porin pesismakasiinissa.

Paikallinen - 29.6.2020, 9:05

Poliisi pysäytti maanantaiyönä kello 00.40 aikaan Porin Pohjoisrannassa henkilöauton, mitä kuljetti vuonna -86 syntynyt porilainen mies. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille, bentsoille ja kannabikselle.