Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Keskiviikko, 29.
kesäkuuta
2022.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

29.11.2021, 15:22

Porin yliopistokeskukselle yli puolen mijoonan euron lisärahoitus

Porin yliopistokeskus on saanut 541 000 euron ylimääräisen ja kertaluonteisen opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän rahoituksen valtiolta.

Yhteensä kolmen miljoonaa jaettiin kuuden yliopistokeskuksen kesken, josta Porin saama osuus oli suurin.

Rahoitusta saivat Porin ja Satakunnan lisäksi yliopistokeskukset Kainuussa, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeessä.

Rahoitus on tarkoitettu toiminnan kehittämiseen sekä alueellisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistamiseen.

– Korkeakoulupolitiikan uusi suunta on alueellisen korkeakouluverkon vahvistaminen, toteaa tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) tiedotteessa.

Päätöksessä painotettiin muun muassa yhteistyötä alueellisen työvoimatarpeen vahvistamiseksi sekä yhteistyötä elinkeinoelämän kansa. Lisäksi huomioitiin opiskelijoiden ja tutkijoiden työllistymismahdollisuuksien edistäminen yliopistokaupungissa.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 29.6.2022, 14:26

Lounais-Suomen poliisi epäilee palvelukeskuksen työntekijää asukkaaseen kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallanteosta.

Paikallinen - 29.6.2022, 10:09

Porin kaupunki ja Kela käynnistivät palvelu- ja tilayhteistyöhankkeen, jonka myötä aikuissosiaalityön, kotoutumisen, työllisyyden hoidon ja sosiaaliturvan palvelut löytyvät Porissa saman katon alta vuonna 2024.

Paikallinen - 29.6.2022, 7:31

Pelastuslaitos nosti uima-altaaseen pudonneen metsäkauriin eilen Porin Enäjärvellä. Puolillaan vettä olleeseen altaaseen pudonnut eläin ei päässyt itse ylös, joten pelastuslaitos lassosi sen paloletkulla ja nosti pois altaasta.

Paikallinen - 28.6.2022, 14:05

Tiistaista 28.6. alkaen sote-keskus Cottonin asiointiluukku palvelee supistetuin aukioloajoin arkisin klo 8.30-12. Muina aikoina Cottonin asiointiluukku ei ole avoinna.

Paikallinen - 28.6.2022, 6:34

Porin kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan tukea strategisesti tärkeitä tapahtumia vuoden 2023 alusta alkaen uudella Strategiset tapahtumakumppanuudet -tukimuodolla, joka rahoitetaan Pori Jazzille tähän vuoteen asti tarkoitetusta vuosittaisesta sopimussummassa.

Paikallinen - 27.6.2022, 14:01

Porissa ja Ulvilassa jäi kiinni päihtyneitä kuljettajia torstain ja maanantain välisenä aikana.

Paikallinen - 27.6.2022, 7:45

Porissa Vaasantien (VT 8) ja Ahlaistentien risteyksessä tapahtui aattopäivänä klo 12.30 aikaan liikenneonnettomuus.

Paikallinen - 27.6.2022, 7:30

Poliisin juhannus oli Lounais-Suomen alueella kiireinen. Juhannusaaton aamun ja yön välisenä aikana oli poliisilla 569 tehtävää. Juhannuspäivän aamun ja yön välisenä aikana tehtäviä oli 497 kappaletta. Poliisi näkyi mm.

Paikallinen - 23.6.2022, 14:21

Porin seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen uimarannoilta 20.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 23.6.2022, 9:16

Porin kaupunki on pyytänyt tarjoukset Jokikeskus-hankkeen toisen vaiheen rakennusurakasta. Tarjouksia saatiin määräaikaan mennessä kolmelta eri toimijalta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.6.2022, 16:42

Porin kauppatorin yleissuunnitelmasta kerätään nyt laajasti palautetta eri sidosryhmiltä. Palautekyselyyn voi vastata elokuun loppuun asti. Yleissuunnitelmaan voi tutustua muun muassa 3D-videon ja 360-kuvien avulla. 

Paikallinen - 22.6.2022, 9:16

Porin seudun ja Etelä-Satakunnan alueella tehdään ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus vuosina 2022‒2023. Bioindikaattorilla tarkoitetaan ilmentäjälajia, joka on herkkä jollekin ympäristötekijälle ja kykenee siten ilmaisemaan ympäristön tilaa.

Paikallinen - 21.6.2022, 13:17

Suominen vahvistaa asemaansa vastuullisissa tuotteissa investoimalla yhden tuotantolinjansa parantamiseen Nakkilassa. Investointi on linjassa Suomisen strategian kanssa ja tukee yhtiön visiota olla edelläkävijä vastuullisuudessa.

Paikallinen - 21.6.2022, 10:06

Ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelma sekä maa- ja metsätalousministeriö myönsivät reilut 350 000 euroa rahoitusta erilaisiin vesistökunnostuksiin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

Paikallinen - 21.6.2022, 9:05

Satakunnassa oli toukokuun lopussa 7 920 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 750 henkeä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä laski 320 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli toukokuussa 8,2 %.

Paikallinen - 21.6.2022, 8:42

Korkein oikeus ottaa tänään tiistaina harvinaiseen suulliseen käsittelyyn Porissa keväällä 2020 tehdyn henkirikoksen. Asiasta kertoo Satakunnan Kansa.

Paikallinen - 20.6.2022, 16:23

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää Porin kaupunginhallituksen jäseneksi Jari Hakalaa. Hakala on toisen kauden varavaltuutettu ja tuore Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuutettu. Aikaisempia luottamustehtäviä hänellä on muun muassa tarkastuslautakunnasta ja ympäristöterveysjaostosta.

Paikallinen - 20.6.2022, 15:29

Porin kaupungin maanvuokralaskutuksessa on ilmennyt sopimustenhallintajärjestelmän ja laskutusohjelmiston yhteensopivuuteen liittyviä haasteita, joista johtuen laskujen lähettäminen asukkaille on viivästynyt.

Paikallinen - 20.6.2022, 15:14

Päästöttömien energiaratkaisujen porilainen toimija, Enersense International ostaa Voimatel Oy:n koko osakekannan.

Voimatel rakentaa tieto- ja siirtoverkkoja sekä toimii myös mm. aurinkoenergia-alalla.

Jääkiekko - 20.6.2022, 14:01

Jesse Joensuu on tulevalla kaudella Ässien kapteeni. Valinnan teki Ässien valmennusjohto harjoituskauden alussa.