Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Torstai, 4.
kesäkuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

13.2.2020, 12:59

Porin viimeinen kirja-antikvariaatti sulkee ovensa - kuuntele Markku Rannan haastattelu

Media

Yli 30 vuotta Kirja-Antikvariaattia Nortamonkadulla pyörittänyt Markku Ranta lopettaa pitkän pohdinnan jälkeen liikkeensä toiminnan nyt maaliskuussa. Aikanaan kokeilumielessä alalle johkaantunut Ranta kertoo etsineensä tuloksetta toiminnalle jatkajaa, ja jää eläkkeelle hieman haikein mielin. Vuosien saatossa Rannan putiikista on tullut monelle paikka mistä kirjojen lisäksi haetaan juttuseuraa, ja mies vitsaileekin että jos jatkaja paikalle olisi löydetty, olisi Ranta itse asiakkaan pallilla aatoksiaan jakamassa. Eläkepäivät ovat nyt kuitenkin todellisuutta, ja Ranta aikoo sulkea liikkeensä lähes 32 vuoden jälkeen reilun kuukauden kuluttua. 

Antikvariaattien merkitys katukuvassa on muuttunut kovasti viime vuosina. Rannan mukaan kiireisimpinä vuosina antikvariaatissa käynti kuului monen perheen jokaviikkoiseen traditioon; liikkeeseen vietiin luetut lehdet ja tilalle ostettiin jokaiselle perheenjäsenelle uutta luettavaa, lapsille sarjakuvat ja vanhemmille aikakauslehtien tuoreimmat numerot. Hyytymisen syynä Ranta näkee muutoksen mm. nuorten lukemisessa, uutta verta ei vain enää synny asiakaskunnaksi. 

Tommi piipahti Nortamonkadulla Rannan juttusilla, kuuntele juttu nuottilinkin kautta..

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 4.6.2020, 16:32

Poliisi on saanut valmiiksi porilaisen miehen panttivangiksi ottamista ja muita vakavia rikoksia käsittävän esitutkintakokonaisuuden ja asia on siirtynyt syyttäjälle.

Paikallinen - 4.6.2020, 16:10

Palveluverkkouudistuksen lisäksi Porin kaupunginhallitus käsittelee maanantaisessa kokouksessaan kaupungin talouden tasapainottamista veronkorotuksella.

Paikallinen - 4.6.2020, 13:12

Kaupunginhallitus käsittelee palveluverkkouudistusta kokouksessaan 8. kesäkuuta. Palveluverkkouudistuksen esitykseen on tehty muutoksia, joissa on huomioitu sivistyslautakunnan 2. kesäkuuta laatima lausunto palveluverkkouudistuksesta.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 4.6.2020, 12:26

Himmeli-työryhmän loppuraportti on valmistunut. Työryhmä ehdottaa, että Himmelistä peruskorjataan kaikenikäisiä porilaisia palveleva sote- ja gero-keskus.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 4.6.2020, 10:27

Vastuullinen sijoittaminen nostaa koko ajan päätään sijoitusmarkkinoilla. Osuuspankin rahastojen kautta voi sijoittaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja puhtaan veden turvaamiseen. Vastuullista sijoittamista voi tehdä monella tapaa.

Paikallinen - 4.6.2020, 8:53

Vilkkaan pyöräilykauden alettua Porin viisaan liikkumisen työryhmä haluaa muistuttaa, että turvallisuus tulee pitää mielessä myös pyöräillessä. Porissa polkupyöräonnettomuuksia tapahtuu väkilukuun suhteutettuna selvästi enemmän moniin muihin kaupunkeihin verrattuna.

Paikallinen - 4.6.2020, 7:18

Opettajien paikallisyhdistys arvostelee Porin toimintaa sivistystoimen palveluverkkouudistuksessa. Asiasta uutisoi Yle Pori.

Paikallinen - 3.6.2020, 14:43

Kokoomuksen porilaiset kaupunginvaltuutetut Mikael Ropo, Henna Kyhä ja Juha Joutsenlahti ovat ottaneet kantaa Porin kaupungin talouteen ja merkittävään alijäämään, joka on kohoamassa jopa 50 miljoonaan euroon.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 3.6.2020, 13:10

Kevät on ollut erittäin vilkasta remonttiaikaa. Pienet pintaremontit ja maalauspuuhat ovat pitäneet asiakkaat liikkeessä. Yrittäjäuutisissa Väri-Porin Jori Hannula antaa vinkkejä talon maalaukseen ja muun muassa haastavan harmaan sävyn valintaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 3.6.2020, 12:44

Alvar Aalto –viikkoa juhlitaan elokuussa Porissa ja Eurassa.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 3.6.2020, 10:29

Winnovan Näkyykö työelämää ohjelmassa ollaan tällä kertaa valmistujaistunnelmissa. Porissa ja Raumalla toimiva Winkkari-hanke auttaa valmistuvaa opiskelijaa työelämään siirtymisessä ja muun muassa työpaikkojen ideoimisessa, työhakemuksen tekemisessä ja omien vahvuuksien miettimisessä.

Paikallinen - 3.6.2020, 9:41

Kalevanpuistosta oikealle Tiilitehtaanpuistokadulle kääntynyt henkilöauto törmäsi Tiilitehtaanpuistokatua pitkin tulleen henkilöauton keulaan Porissa tiistaina klo 20.40. Kalevanpuistosta tulleen henkilöauton kuljettaja poistui juosten paikalta. Kuljettajaa ei ole toistaiseksi tavoitettu.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 3.6.2020, 8:58

Porin uusi palveluverkkouudistus on herättänyt suurta vastarintaa monissa perheissä.

Paikallinen - 3.6.2020, 8:15

Tiistaina kokoustanut Porin sivistyslautakunta vaatii kaupungin uuteen palveluverkkouudistukseen suuria muutoksia. Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen ja sivistyspuolen toimialajohtaja Esa Kohtamäki esittivät vuosi sitten kaatuneeseen, kouluverkkoa koskevaan ehdotukseen isoa uudistusta.

Paikallinen - 3.6.2020, 6:11

Vuoden 2020 neljäs lisätalousarvio pitää sisällään rahoituksen Satakunnan pitkäaikaiselle tavoitteelle. Valtatie 8:n tieyhteys Eurajoella saa parannushankkeeseen valtion rahoitusta yli 27,1 miljoonaa euroa.

Paikallinen - 2.6.2020, 13:23

Porin Itä-Länsi-tapahtuma on saanut uuden päivämäärän. Tapahtuman oli määrä rantautua Poriin jo tänä kesänä, mutta koronapandemian vuoksi tapahtuma siirtyi kesään 2021. Suomalaisen pesäpallon huiput nähdään historiallisesti Porissa ensimmäistä kertaa 9.-10. heinäkuuta 2021.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 2.6.2020, 11:26

Italialaiskirjailija Dante Alighierin mukaan nimetty ruoka- ja seurusteluravintola avasi ovensa tänään Porin Antinkadulla. Harri Vilkunan ja Jaro Lundgrenin noin kolme vuotta sitten ensi kertaa puhuttu projekti saa näin täyttymyksensä.

Paikallinen - 2.6.2020, 10:05

Meri-Porin Tahkoluodossa sijaitseva Fortumin hiilivoimala siirtyy kesäkuun jälkeen kokonaisuudessaan osaksi energiantuotannon tehoreservijärjestelmää.  Asiasta uutisoi Yle Pori.

Paikallinen - 2.6.2020, 8:50

Poliisi pysäytti tiistaiyönä kello 01.20 aikaan Satakunnankadulla henkilöautolla liikkeellä olleen vuonna -90 syntyneen naisen, joka puhalsi noin 2,2 promillen lukemat.

Paikallinen - 2.6.2020, 8:50

Poliisi pysäytti maanantaina kello 13.53 aikaan Tampereentiellä Ulvilassa henkilöauton, mille nopeudeksi mitattiin 179 km/h kohdassa, missä nopeusrajoituksena on 100 km/h.