Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Sunnuntai, 15.
joulukuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

10.10.2019, 12:30 – päivitetty 11.10.2019, 9:51

Narukerä on valmis alkavaan kauteen

Narukerän joukkue kauteen 2019-2020 viimeisteltiin nuorilla lupauksilla. Narukerä lähtee kauteen kolmen maalivahdin voimin.

Narukerän maalivahtiosasto tulevalle Bandyliiga-kaudelle on varmistunut. Santeri Rantanen, Esko Kuusamo ja Joni Rintala pitävät tulevalla kaudella huolen siitä, että joukkueen veräjän suulla on kilpailua. 

Maalivahtikolmikosta nuorin, A-juniori-ikäinen 19-vuotias Santeri Rantanen, on esittänyt harjoituskaudella hyviä otteita. 

- On ollut hienoa saada harjoitella nyt hyvin. Meillä on mukava kilpailutilanne muiden maalivahtien kanssa peliajasta ja omalta osaltani teen parhaani sen eteen, että saisin pelata myös Bandyliigassa paljon otteluita.

-Maalivahtien osalta on siinä mielessä hyvä tilanne, että kaikki kolme maalivahtia voidaan heittää kentälle omin vahvuuksin. Muutoinkin seuralla on maalivahdeissa hyvä tilanne nuorten noustessa haastamaan kokeneita pelaajia, kertoo päävalmentaja Jani Raukko

Seura on tehnyt pelaajasopimukset nuorten maajoukkuerinkiin kuuluvien Heikki Koiviston, Atte Perkauksen, Ville Raukon, Lauri Sirénin, Juho Sirénin ja Leevi Vihtalahden kanssa. Joukkueen valmennustiimiin kuuluva Tuomas Erkkilä kertoo nuorten esiintyneen hyvin harjoituskaudella.

- Nuoret pelaajat ovat nyt vuoden vanhempia ja tulevat tosissaan tänä vuonna kilpailemaan pelipaikoista miesten joukkueessa. Lisäksi meillä on myös A-junioreissa erinomainen joukkue kasassa, summaa Erkkilä

17-vuotias Lauri Sirén on yksi nuorista sopimuksen kirjoittaneista pelaajista.

- Hienoa saada ensimmäinen sopimus miesten joukkueeseen. Olemme harjoitelleet tosi hyvin ja tavoitteenani on kasvattaa edelleen omaa peliaikaa edustusjoukkueessa, mutta samaan aikaan tiedostan, että A-junioreissa meillä on hieno mahdollisuus menestykseen, kommentoi Narukerän nuori lupaus

Narukerän joukkue on valmis. Joukkue lähtee viikon kuluttua Ruotsin Ljusdalissa pelattavaan Exte Cupiin, jonka jälkeen on vuorossa Varkaudessa pelattava Suomen Cup 9.-10.11. Kausi alkaa vierasottelulla niin ikään Varkaudessa pe 22.11. Päävalmentaja Jani Raukko poikkeaa tällä hetkellä isosta massasta, joka toivoo lämmintä syksyä.

- Odotamme nyt kovasti kylmiä ilmoja, jotta saisimme mahdollisimman pian tekojääradalle jään. Se edesauttaa meidän valmistautumistamme Bandyliigaan, päättää Raukko.

Narukerän joukkue Bandyliigakaudelle 2019-2020

Santeri Rantanen, Joni Rintala, Esko Kuusamo, Jere Koivula, Timo Niemi, Kasper Perdén, Rinat Shamsutov, Aleksei Gorokhov, Esa Oksanen, Eero Paavola, Niko-Valtteri Koivula, Joona Rajala, Jaakko Hyvönen, Tomi Mustonen, Ville Raukko, Leevi Vihtalahti, Lauri Sirén, Heikki Koivisto, Juho Sirén, Atte Perkaus

Päävalmentaja Jani Raukko, Valmentaja Tuomas Erkkilä, Fysiikkavalmentajat Juha-Matti Aaltola ja Olli Ruotsalainen, Joukkueenjohtaja Markku Arola, Huoltajat Ari Dahlberg ja Mikko Sjöholm, Hieroja Aaro Honkanen

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 14.12.2019, 10:58

Eilen illalla Kokemäellä Porolantien ja Kuurolantien risteyksesä henkilöauto ajautui ulos tieltä ja ojaan hieman ennen kello seitsemää. Autossa oli yhteensä kolme henkilöä. Matkustajat pääsivät omin voimimin ulos autosta, mutta kuljettajan ovi ei auton hankalan asennon takia auennut.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 13.12.2019, 21:00

Ässät sai jälleen nauttia kolmen pisteen kotivoitosta perjantai-iltana Isomäki Areenassa, kun HIFK kaatui 2-0.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.12.2019, 15:23

Poliisi kaipaa tietoja 5. joulukuuta Eurasta kadonneesta 61-vuotiaasta Jari Kokosta. Iltakymmeneltä Euran Suontaustantieltä kadonnut Kokko on noin 177 cm pitkä ja painaa noin 70 kg. Kokolla on vaaleanruskeat ja lyhyet hiukset.

Paikallinen - 13.12.2019, 15:17

Porissa A-klinikka ja Aikuisten vastaanotto muuttavat Antinkatu 15 A:sta osoitteeseen Maantiekatu 29. Toimipisteiden viimeinen aukiolopäivä Antinkadulla on 17.12. Toiminta jatkuu vuodenvaihteen poikkeusaikataulujen jälkeen tammikuun ensimmäisestä viikosta alkaen normaalisti Maantiekatu 29:ssä.

Jääkiekko - 13.12.2019, 12:58

Ässiä vastaan tänään pelaavan HIFK:in rosterissa nähdään tänään kaksi mielenkiintoista nuorta pelaajaa, kun helsinkiläisten hyökkäyspäässä ovat mukana superlupaus Brad Lambert sekä edesmenneen hiihtosankarin Mika Myllylän poika Wiljami Myllylä.

Paikallinen - 13.12.2019, 12:18

Rappukäytävään unohtunut amfetamiinikassi toi vuonna -76 syntyneelle miehelle pitkän vankeustuomion. Asiasta uutisoi Yle Pori.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 13.12.2019, 12:03

Veljekset Olli ja Jaakko Ojamo perustivat kalastusyritys Eumer Finlandin vuonna 2007, intohimosta kalastukseen ja raittiiseen ilmaan. Alussa asiat opeteltiin enemmän tai vähemmän kantapään kautta, ja Olli lähti muun muassa Alaskaan kerryttämään kielitaitoa vientitöitä ajatellen.

Paikallinen - 13.12.2019, 10:24

Porin keskustassa ravintolan edustalla viime lokakuussa toista miestä ampuneelle 27-vuotiaalle miehelle luettiin tänään perjantaina Satakunnan käräjäoikeudessa syytteet tapon yrityksestä, vaihtoehtoisesti törkeästä pahoinpitelystä, sekä ampuma-aserikoksesta, vaaran aiheuttamisesta sekä laittomast

Paikallinen - 13.12.2019, 9:30

Torstaina kello 08.00 aikoihin sattui Toejoenpuistokadun ja Hyveläntien risteyksessä kahden henkilöauton välinen nokkakolari.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 13.12.2019, 9:00

Yhdysvaltalainen supertähti Gwen Stefani esiintyy Pori Jazzissa perjantaina 17. heinäkuuta. Laulaja, muoti-ikoni ja tuottaja Gwen Stefani nousi maailmanlaajuiseen suursuosioon 1990-luvulla No Doubt -yhtyeen laulajana.

Paikallinen - 13.12.2019, 6:37

Pelastuslaitos hälytettiin Porin lentokentälle torstai-iltana ilmaliikenneonnettomuuden vaaran takia. Pelastuslaitos luokitteli vaaran suureksi.

Porista Helsinkiin lähtevä kone joutui palaamaan kentälle, kun toisessa moottorissa havaittiin liian alhainen öljynpaine.

Paikallinen - 12.12.2019, 15:51

Porin tekojäärata on jälleen avattu yleisön sekä urheiluseurojen käyttöön.Tekojäärata suljettiin aiemmin tällä viikolla huoltotoimenpiteiden ajaksi. Jatkuneet vesisateet sekä äkillinen pakkanen muodostivat jäähän syviä railoja, jotka tekivät kentästä vaarallisen.

Paikallinen - 12.12.2019, 14:58

Poliisille on tullut ilmi useita rahaväärennösilmoituksia eri liikkeistä Raumalla. Käteismaksujen yhteydessä on tullut ilmi väärennettyjä 10 euron ja 20 euron seteleitä. Väärennettyyn rahaan törmätessään tulee siitä ilmoittaa hätäkeskukseen, jonka kautta tieto välittyy poliisille.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 12.12.2019, 14:26

Peter-Sebastian Lehtonen on näytellyt Porin Teatterissa vuodesta 2004. Teatteri puhutteli miestä jo nuorena ja merkkejä oli ilmassa, että hänestä tulee näyttelijä. Hän päätyi opiskelemaan alaa Suomen ensimmäiseen yksityiseen teatterikouluun, Teatterilaboratorio ECS:ään.

Jääkiekko - 12.12.2019, 14:18

Porin Ässien ja alkukaudella tehoja tehneen Edwin Hedbergin tiet erkanevat. Seura kertoo purkaneensa hyökkääjän kuluvaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen hyvässä yhteisymmärryksessä Hedbergin kanssa. Joukkueeseen etsitään vahvistusta hyökkäyspäähän.

Paikallinen - 12.12.2019, 13:26

Valtiovarainvaliokunta julkisti ensi vuoden talousarvioesitystä koskevan mietinnön ja määrärahalisäysten kohteet. Satakunnan osalta määrärahaa ensi vuodelle ehdotetaan mm. Luvialle ja Säkylään.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 12.12.2019, 12:37

Google on listannut suomalaisten suosituimpia hakuja kuluneen vuoden aikana.

Paikallinen - 12.12.2019, 10:57

Satakunnan pelastuslaitos sai tänään aamulla hälytyksen Pihlavaan Kiviaidantielle, kun ihminen oli jäänyt jumiin vaatteidenkeräysastiaan.

Pelastuslaitoksen mukaan henkilö oli ollut astian sisällä jumissa muutamia tunteja.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 12.12.2019, 7:39

Taloustutkimuksen toteuttamasta Kuntien Imago 2019 –tutkimuksesta käy ilmi, että Pori ei ole imagoltaan yritysjohtajien suosiossa. Mielikuvatutkimuksessa oli mukana 36 kuntaa ja Pori sijoittui kyselyssä sijalle 34. Taakse jäivät vain Savonlinna ja Mikkeli.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 11.12.2019, 21:04

Ässät joutui taipumaan Lahden Pelicansille keskiviikko-illan kotiottelussa lukemin 1-2. Porilaisten hallitsemaa iltaa luvannut ensimmäinen erä vaihtui tehottomuuteen toisessa erässä.