Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Torstai, 6.
elokuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

12.12.2019, 12:37

Matti Nykänen, laihtuminen, Big Brother ja Kauppakeskus Tripla suomalaisten suosituimpia nettihakuja tänä vuonna

Media

Google on listannut suomalaisten suosituimpia hakuja kuluneen vuoden aikana. Listalla on tuttuja nimiä viihteen ja politiikan maailmasta ja suomalaisia ovat kiinnostaneet myös Kauppakeskus Tripla, erilaiset ruokareseptit sekä se, että kuinka kilot kaikkoaisivat vyötäröltä, ja mielellään vielä mahdollisimman nopeasti.

Vuoden aikana keskustelua herättivät myös haitallisten vieraslajien listalle lisätty kurtturuusu - kotipihoilla yleinen lajike on kitkettävä kolmen vuoden sisällä - sekä hiuksien luonnonkiharaa korostava Curly Girl -metodi. 

Google listasi vuoden kiinnostavimpia hakuja kolmattatoista kertaa. 

- Suomalaiset tekevät joka päivä miljoonia hakuja ajankohtaisista ilmiöistä ja puhuttavista aiheista. Siksi kiinnostavimmat haut antavat hyvän kuvan siitä mikä kuluneen vuoden aikana on kiinnostanut”, sanoo Googlen Yacine Samb.

Uutisaiheissa kärkeen nousi keväällä palanut Pariisin Notre-Damen katedraali. Loppuvuoden kirityksellä kakkoseksi sijoittui keskustelua herättänyt ja poliittisia seurauksiakin aikaansaanut Postin lakko. 

Ilmasto pysyi keskusteluissa ja niin ilmastolakko eli koululakko ilmaston puolesta, kuin sen tunnetuksi tehnyt, ruotsalainen ilmastoaktivisti, Greta Thunberg, olivat edustettuina kiinnostavimpien hakujen listoilla.

Kuuntele Googlen Yacine Sambin haastattelu nuottilinkkiä kuvan yläreunasta klikkaamalla.

Puheenaiheet

  1. Tripla
  2. Ideapark Seinäjoki
  3. Muji
  4. Kurtturuusu
  5. Curly girl metodi
  6. Uunifetapasta
  7. Lumenpudotin
  8. Hulavanne
  9. Sähköpotkulauta
  10. Amos Rex

Uutiset

  1. Notre Dame
  2. Postin lakko
  3. Eduskuntavaalit
  4. Perussuomalaiset
  5. Eurovaalit
  6. Sri Lanka
  7. Area 51
  8. Thomas Cook
  9. Brexit
  10. Ilmastolakko

Henkilöt

  1. Matti Nykänen
  2. Olli Lindholm
  3. Kaapo Kakko
  4. Marko Anttila
  5. Ed Sheeran
  6. Maisa Torppa
  7. Kevin Lankinen
  8. Greta Thunberg
  9. Jussi Halla-Aho
  10. Teemu Pukki

Poliitikot

  1. Jussi Halla-Aho
  2. Antti Rinne
  3. Sanna Marin
  4. Katri Kulmuni
  5. Li Andersson
  6. Markus Kuotesaho
  7. Antti Rantakangas
  8. Sirpa Paatero
  9. Husu Hussein
  10. Paavo Väyrynen

Viihde

  1. Big Brother
  2. Game of Thrones
  3. Apex Legends
  4. Stranger Things
  5. Joker
  6. Rammstein
  7. Temptation Island
  8. Fortnite tracker
  9. Ence
  10. Once Upon A Time In Hollywood

Ruoka

  1. Uunifetapasta
  2. Lyonin kana
  3. Kombucha cola
  4. Raastekeitto
  5. Beyond Meat
  6. Kinder kääretorttu
  7. Puolukkajauhe
  8. Keto reseptit
  9. Pihlajanmarjahyytelö
  10. Voileipäkääretorttu

Miten?

  1. Miten laihtua
  2. Miten hallitus muodostetaan
  3. Miten saada rahaa
  4. Miten lasketaan keskiarvo
  5. Miten saada unta
  6. Miten poistaa instagram tili
  7. Miten auttaa masentunutta
  8. Miten pysyä hereillä
  9. Miten oppia englantia
  10. Eurovaalit miten äänestää

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 6.8.2020, 13:38

Anchors & Motors 2020 on harrasteajoneuvoihin keskittynyt tapahtuma Luvian Laitakarissa, joka järjestetään tulevana viikonloppuna nyt kolmatta kertaa.

Paikallinen - 6.8.2020, 13:30

Kokemäen Peipohjan eritasoliittymässä sattui keskiviikkona iltapäivällä kahden henkilöauton törmäys, jossa molemmat autot vaurioituivat tuntuvasti ja toinen autoilija loukkaantui.

Paikallinen - 6.8.2020, 12:40

Porissa sijaitseva Venatorin pigmenttitehdas saattaa jatkaa toimintaansa vuoden 2022 puolelle. Asiasta uutisoi Yle Pori. Yhtiö ilmoitti aiemmin lopettavansa tehtaan vuoden 2021 aikana.

Paikallinen - 6.8.2020, 12:19

Väylävirasto poistaa riskipuita Porin Mäntyluoto-Tahkoluoto-radan varresta elo-syyskuun aikana. Puita poistetaan Porin kaupungin ja Väyläviraston omistamilta alueilta. Rautatien molemmin puolin on 30 metrin suoja-alue, jolla puusto tai kasvillisuus pidetään matalana.

Sisältää kuvan
Kuva: Elli-Mari Sulonen / Porin kaupunki
Paikallinen - 6.8.2020, 9:02

Noormarkun ja Söörmarkun välisen kevyen liikenteen väylän rakennustyöt ovat loppusuoralla. Uusi väylä avataan elokuun puolivälissä maantiepyöräilijä Lotta Henttalan johdolla.

Sisältää kuvan
Kuva: Porin Ässät
Paikallinen - 6.8.2020, 6:20

Vaasan Sport otti niukan voiton kotijoukkue Ässistä keskiviikkona pelatussa kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa lukemin 1-2.

Paikallinen - 5.8.2020, 16:01

Kokoomuksen puoluekokous järjestetään Porissa 4. -6. syyskuuta. Kokouspaikkana toimii Isomäki-Areena. Puolueesta kerrotaan, että kokouksen iltajuhla jätetään tällä kertaa järjestämättä koronavirustilanteen vuoksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Kuva studion henkilökunnasta
Paikallinen - 5.8.2020, 14:49

Backbone Tattoo on heinäkuussa ovensa avannut porilainen tatuointistudio, jonka tiimiin kuuluu tatuointiartistit  Annika Koivukorpi, Joonas Rosenqvist ja Jonathan Rajakoski sekä lävistäjä Iiro Puusa.

Paikallinen - 5.8.2020, 12:49

Satakunnan ammattikorkeakoulussa on haussa vielä muutamia aloituspaikkoja viidessä eri nuorten tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Hakuaika on 10.–14.8.2020. Kaikki koulutukset alkavat syksyllä 2020.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 5.8.2020, 8:03

Porin Ässien kauden ensimmäisen harjoitusottelu pelataan tänään Isomäki Areenalla. Vastustajaksi saapuu Vaasan Sport. 

Paikallinen - 5.8.2020, 7:41

Suomen ensimmäinen sisämaassa tapahtuva merimetsopesintä on löytynyt Porin Enäjärveltä, kertoo Yle. Kyseessä on ensimmäinen järvellä ja sisämaassa tapahtuva merimetsojen pesintä.

Paikallinen - 4.8.2020, 14:41

Raumalla on puhkottu huomattava määrä eri ajoneuvojen renkaita heinä- elokuun aikana. Tapauksia on tähän asti kirjattu poliisille yli 20 kappaletta kuukauden sisällä. Esimerkiksi Otan alueella renkaiden puhkomisia on ollut yhteensä 14 kappaletta.

Paikallinen - 4.8.2020, 13:50

Huittisissa Loimijokeen laskevassa Kourajoessa on Kukonharjan kylän alapuolella havaittu kalakuolemia, joka ensiarvioiden perusteella saattaa aiheutua jokeen tulleesta jätevedestä. Kourajoen valuma-alue sijaitsee vesihuoltolaitoksen viemäriverkoston ulkopuolella.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Kuva Linda Mäestä maalaamassa
Paikallinen - 4.8.2020, 13:16

Linda Mäki toimii Porin kaupungin kesätaiteilijana ja maalaa vielä elokuun aikana maisemakuvia sähkökaappeja koristamaan. Hän kertoo ehtivänsä tekemään kesän aikana arviolta kuusi teosta. Mäki kertoo saavansa ideat kuviin luonnosta:

Paikallinen - 4.8.2020, 11:59

Raumalla sunnuntaina todetun COVID-19 –tartuntaan liittyen terveyspalveluiden kiireellisen vastaanoton odotustiloissa altistuneet henkilöt on kaikki tavoitettu. Kyseiset henkilöt ovat saaneet hoito-ohjeet. Muiden kiirevastaanotolla asioineiden ei tarvitse itse olla yhteydessä vastaanotolle.

Paikallinen - 4.8.2020, 10:00

Porin poliisipartio mittasi VT 2:lla Honkaluodossa maanantain ja tiistain välisenä yönä hieman kello yhden jälkeen Porin suunnasta tulleen henkilöauton nopeudeksi 174 km tunnissa. Alueen nopeusrajoitus on 80 km tunnissa.

Paikallinen - 4.8.2020, 9:57

Porin kaupungin sivistystoimialan hallinto muutti elokuun alussa uusiin tiloihin osoitteeseen Tiedepuisto 4. Toimipaikka sijaitsee Teknologiakeskus Pripolin C-rakennuksen kolmannessa kerroksessa. 

Paikallinen - 4.8.2020, 7:45

Suomen Vuokranantajat ry:n ja Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) ennusteessa arvioidaan, että Porissa yksiöiden hinnat laskevat ja vuokratuotot kasvavat lähivuosina.

Paikallinen - 4.8.2020, 6:16

Satakunnassa on todettu kaksi uutta COVID-19-tartuntaa. Molemmat sairastuneet ovat lieväoireisia, ja heidät on asetettu kotieristykseen. 

Paikallinen - 3.8.2020, 14:24

Lindström Group -konserniin kuuluva Comforta on ostanut porilaisen tekstiilihuoltopalveluja tarjoavan Lännen Tekstiilihuolto Oy:n koko osakekannan ja liiketoiminnan. Kauppa kattaa yrityksen laitteiston, toimitilat sekä asiakkuudet.