Maakuntajohtajat yhtä mieltä: Länsi-Suomelle lisää tukea EU:lta
Länsi-Suomen maakuntajohtajat näkevät erittäin tärkeänä sen, että kansallisessa REACTEU -rahoituksen allokoinnissa otetaan huomioon koronaepidemian aiheuttamat taloudelliset vaikutukset alueelle. Länsi-Suomi tulee maakuntajohtajien mukaan kärsimään vahvana vientialueena kriisistä erityisen paljon. Komissio on tehnyt ennusteen, jonka mukaan BKT:llä mitattuna Länsi-Suomi on yksi Euroopan voimakkaimmin koronakriisistä kärsineistä alueista. Komission toukokuussa tekemän ehdotuksen mukaisesti 55 miljardia euroa suunnataan jäsenvaltioille koronaviruksen vaikutuksista toipumiseen. Suomelle kohdistuva 150 miljoonaa euroa vaikuttaa maakuntajohtajien mukaan kuitenkin varsin vähäiseltä kokonaissummaan verrattuna.
- Suomen pitää huolehtia siitä, että kriteereitä painotetaan tavalla, joka varmistaa maamme pääsemisen tästä rahoituksesta osalliseksi oikeudenmukaisella jako-osuudella, tiedotteessa kerrotaan.
Kehittämispanostuksia on maakuntajohtajien mukaan järkevä suunnata sinne, missä kasvupotentiaali ja kansantalouden saama hyöty ovat mahdollisimman suuria.
- Jotta saamme kansallisesti elpymisen käyntiin, on vientivetoisen Länsi-Suomen talouden uudelleenkäynnistys ensiarvoisen tärkeää. Länsi-Suomi on kasvupotentiaalialue, johon sijoitetut kehittämisrahat tuottavat nopeasti kansantaloudellista hyötyä.
Kannanoton ovat allekirjoittaneet maakuntajohtajat Asko Peltola (Etelä-Pohjanmaan liitto), Pekka Hokkanen (Keski-Suomen liitto), Esa Halme (Pirkanmaan liitto), Kaj Salmela (Pohjanmaan liitto) sekä Asko Aro-Heinilä (Satakuntaliitto).
Uusimmat uutiset
Harvinainen vieras saapuu Suomen Ilmailuliiton päälentonäytökseen Porin Lentoasemalle 18.-19.6.2022. Suuri nelimoottorinen Saksan merivoimien Lockheed P-3C Orion merivalvonta- ja sukellusveneentorjuntakone osallistuu lentonäytöksen maanäyttelyyn.
Ässissä viime kaudella pelannut Santeri Lukka päättää pelaajauransa. Ässien kasvatti pelasi Liigassa yhdeksän kauden aikana 370 ottelua seuroinaan KalPa, TPS, HPK sekä Ässät. Lukka saavutti urallaan Mestiksen mestaruuden 2015 ja SM-hopeaa 2017 ja hän pelasi kolme A-maaottelua.
Porissa jäi tiistain ja keskiviikon aikana kiinni päihtyneitä henkilöauton kuljettajia. Poliisipartio tavoitti tiistaina puolen yön jälkeen Karjarannassa henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi alkometriin 1,5 promillen lukeman. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Porin opiskelijavappu on alkanut ja Porin värikkyys moninkertaistuu, kun kadut täyttyvät opiskelijoista haalareissaan. Koronapandemiasta johtuen Porissa on ollut kahden vuoden tauko vapputapahtumista.
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt ensimmäiset kestävän kasvun ohjelman valtionavustukset hyvinvointialueille. Satakunnan hyvinvvointialueen avustus on 1,62 miljoonaa euroa.
Porin uusi torirakennus on avattu tänään. Rakennus valmistui etuajassa. Alkuperäisen arvion mukaan rakennus olisi avattu kesällä.
Toripaviljongin on suunnitellut Sigge Arkkitehdit Oy. Rakennuttajana on Hesburgerin kiinteistöyhtiö, joka on vuokrannut tontin kaupungilta 30 vuodeksi.
Jenni Weber perusti Porkka Badass Productions tuotantoyhtiön Poriin vuonna 2018. Tuolloin Jenni teki paluu muuton kaupunkiin ja haaveissa oli tuoda tänne lisää tanssitapahtumia, erityisesti salsan parissa. West Coast Salsa Festival näki päivänvalon vuonna 2019 ja otettiin heti hienosti vastaan.
OL3-laitosyksikkö ajettiin tänään alas koekäyttöohjelman mukaisesti noin klo 11. Suunnitellun alasajon yhteydessä booripumput käynnistyivät odottamattomasti. Laitos on turvallisessa tilassa, syytä ketjureaktiota säätelevien booripumppujen käynnistymiseen selvitetään.
Satakuntalaisen kuljetusyrityksen toimitusjohtaja tuomittiin 30 päiväsakon sakkorangaistukseen tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta. Työsuojelutarkastuksella havaittiin, että yrityksen kuljettajat olivat rikkoneet lukuisia kertoja ajo- ja lepoaikasäännöksiä.
Suomen Hyötytuuli Oy purkaa kesän 2022 aikana kolme voimalaa Reposaaren tuulipuistostaan Porissa. Voimaloiden purku tehdään siten, että haitat liikenteelle ja alueella liikkuville ovat mahdollisimman vähäiset. Suomen Hyötytuuli Oy asentaa pääteiden varsille työmaasta kertovat opastetaulut.
Porin Linjat Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu insinööri YAMK Jarno Valtanen. Nimitys astuu voimaan syyskuun alusta alkaen. Valtanen on toiminut yhtiön liikennepäällikkönä vuodesta 2008 lähtien toiminut, sitä ennen hän toimi logistiikan esimiestehtävissä teollisuudessa.
Taavi-sillan tie Etelärantaan on saanut mutkia matkaan Kokemäenjoen voimakkaan virtauksen vuoksi, eikä silta pääsekään tutulle paikalleen aiemmin uutisoituna ajankohtana. Sillan asentaminen siirtyy ensi viikkoon.
Suomalainen Markku-liitto on valinnut humoristisia kuvituksia pitkään tehneen Markku Mäkelän Vuoden Markuksi. Valinta julkistettiin Markunpäivänjuhlassa Porin Söörmarkussa tänään maanantaina. Markku Mäkelä on 26. Vuoden Markku.
Ässät ja Jan-Mikael Järvinen ovat tehneet kaksivuotisen sopimuksen. 34-vuotias keskushyökkääjä tuo Poriin voittamisen kulttuuria, sillä hän on saavuttanut Liigassa seitsemän mitalia, joista kaksi on kultaisia.
Porissa Isolinnankadulla sijaitsevassa Saukkosen talossa tapahtui tulipalo lauantaina alkuillasta. Poliisi pyytää asiasta silminnäkijähavaintoja.
Palon syttymissyy on epäselvä ja poliisi tutkii palon syytä.
Liikenneturva on uusinut koulutusmateriaalin moottoripyöräilijöille. Materiaali osoittaa, että moottoripyöräkuski voi useimmiten estää onnettomuuden omalla toiminnallaan.
Porilaislähtöisen datakeskus Ficolon omistajat Taaleri ja Pontos sekä yrityksen toimiva johto ovat myyneet osuutensa Ficolo Oy:stä brittiläiselle Digital 9 Infrastructure plc:lle. Kaikki Ficolon palvelut säilyvät ennallaan ja jatkuvat kuten tähänkin asti.
Poikkeuksellisen suuren lupapalvelukysynnän aiheuttama ruuhka Lounais-Suomen poliisilaitoksella jatkuu. Ajanvarausjärjestelmään päivittäin avattavat ajat menevät hyvin nopeasti.
Olkiluodon vuosihuollot alkavat sunnuntaina 24. huhtikuuta, jolloin Olkiluoto 2 -laitosyksikkö (OL2) irrotetaan sähköntuotannosta polttoaineenvaihtoseisokkia varten. Olkiluoto 1:lla (OL1) huoltoseisokki alkaa sunnuntaina 8. toukokuuta.
Porin Aittaluodossa sijaitsevaan elektroniikkaliikkeeseen murtauduttiin torstain vastaisena yönä. Poliisi toivoo yleisöltä havaintoja ja vihjeitä tapauksesta.







