Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Lauantai, 28.
marraskuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

19.10.2020, 7:27 – päivitetty 19.10.2020, 10:38

Lounais-Suomen poliisin alueella varsin kiireinen viikonloppu

Poliisin viikonloppu Lounais-Suomen alueella oli melko kiireinen. Perjantaiaamun ja sunnuntaiaamun välillä on suoritettu lähes 900 tehtävää. Kotihälytyksiä hoidettiin eiliseen aamuun mennessä 100kpl. Törkein ylinopeus ajettiin Turussa Hirvensalon sillalla, jossa 19-vuotias nuorimies ajoi perjantaina alkuyöstä 50km/h alueella 163km/h ja kyydissä oli 3 matkustajaa. Kaikkiaan alueella todettiin 8 törkeää liikenneturvallisuuksien vaarantamista, näistä ainakin kahdessa kuskina oli 17-vuotiaiden poikkeusluvalla kortin saanut.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 28.11.2020, 12:29

Maanantaista alkaen kasvomaskin käyttösuositus laajenee koskemaan myös toisen asteen opiskelijoita ja henkilökuntaa (lukiot, ammattioppilaitokset) sekä yläkoululaisia, joiden opetus tapahtuu lukion tai ammattioppilaitoksen yhteydessä. 

Paikallinen - 28.11.2020, 8:56

Satakunnan koronatilanne on huonontunut kahden viimeisen päivän aikana.

Pohjois-Satakunnassa on siirrytty jo koronaviruksen leviämisvaiheeseen. Tilanne liittyy kahteen tartuntaketjuun ja joukkoaltistumisiin, joista on aiemmin tiedotettu. 

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 27.11.2020, 21:05

Maalirikas ilta Isomäessä päättyi jatkoajalla Ässien tappioon Jukureista lukemin 5-6.

Kuuntele ottelun kaikki 11 maalia koosteesta nuotin kuvaa painamalla. 

Sisältää kuvan
Paikallinen - 27.11.2020, 13:49

Yyterin kuntopolun uudet kuntoportaat ovat valmistuneet, ja sen myötä kuntopolku on kokonaisuudessaan valmis käyttäjiä varten. Myös Yyterin punaisen tuvan WC:t ja grillipaikka ovat auenneet ulkoilijoille.   

Paikallinen - 27.11.2020, 9:32

Influenssarokotteet ovat loppumassa myös Porin perusturvan yhteistoiminta-alueelta. Perusturva ei saa käyttöönsä enempää rokotteita, joten uusia rokotusaikoja ei ole mahdollista varata. Rokotepula on kansallinen haaste, sillä Suomeen ei saada enempää influenssarokotteita.

Paikallinen - 27.11.2020, 7:05

Satakunta on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen. Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä on antanus uusia suosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Maskisuositus 30.11. alkaen

Paikallinen - 27.11.2020, 6:57

Satakunta on siirtynyt koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen.

Todetut tapaukset ovat nousussa. Satakunnan ilmaantuvuusluku on kuluneelta kahdelta viikolta 18,5 100 000 asukasta kohden. Tilanne on Suomen kolmanneksi paras.

Paikallinen - 26.11.2020, 16:14

Porin tekojäärata on saatu jäädytettyä haastavista sääolosuhteista huolimatta. Tekojäärata aukeaa perjantaina 27. marraskuuta maksuttomilla yleisövuoroilla.

Tekojääradalle pääsee luistelemaan kello 14–17 sekä 21–22.

Paikallinen - 26.11.2020, 15:43

Laviassa murtauduttiin keskiviikon päivän aikana Ritalantiellä sijaitsevaan omakotitaloon.

Varkaiden matkaan lähti valaisin, robotti-imuri, painepesuri sekä moottorisaha. Anastettu valaisin on Secto Designin Octo -valaisin.

Paikallinen - 26.11.2020, 14:00

Porin kaupungin tulosennuste on kohentunut kevään arvioista. Tammi-syyskuun tulosennuste osoitti vielä 19,6 miljoonan euron alijäämää. Sivistystoimialan ja elinvoima- ja ympäristötoimialan ennusteiden parantumisen johdosta uusi ennuste vuoden 2020 tuloksesta on nyt -15,9 miljoonaa euroa.

Paikallinen - 26.11.2020, 12:18

Porin aikuislukion entinen rehtori Anne-Maj Eskelinen tuomittiin törkeästä avustuspetoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ns. haamuopiskelija-jutussa. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan Porin kaupungille erilaisia korvauksia yli 830 000 euroa.

Paikallinen - 26.11.2020, 7:58

Satakunnan taidetoimikunta palkitsi rakennustutkija Liisa Nummelinin hänen pitkästä urastaan rakennustaiteen suojelijana. Palkinnolla toimikunta haluaa korostaa rakennustaiteen merkitystä taidemuotona, joka vaikuttaa kaikkialla arkiympäristössämme. Palkinto on 5 000 euroa.

Paikallinen - 26.11.2020, 7:30

Satakunnan käräjäoikeus antaa tänään tuomion Porin ns.

Paikallinen - 26.11.2020, 7:25

Porin kaupunki on maksanut Base Airlines Ltd:lle lentotukia myös niinä kuukausina, jolloin lentoja ei lennetty koronatilanteen takia ollenkaan.

Paikallinen - 25.11.2020, 13:07

Satakuntaa koskevat kokoontumisrajoitukset pysyvät joulukuussa samalla tasolla kuin marraskuussa, kertoo aluehallintovirasto.

Paikallinen - 25.11.2020, 12:38

Porin Kaarisillan yhtenäiskoulun 9. luokan oppilas on sairastunut maanantai-iltana 23. marraskuuta koronavirukseen. Sairastunut oppilas on osallistunut tartuttavuusaikana opetukseen. Oppilas on osallistunut myös valinnaisaineen tunnille, jonka vuoksi myös 8.

Paikallinen - 25.11.2020, 9:55

Porissa tuhoisan tulipalon jälkeen vuonna 2016 suljettu Omena Hotels avaa Poriin uuden hotellin ensi helmikuun aikana. Uusi Porin Omena-hotelli tulee Kävelykadun varrelle, osoitteeseen Yrjönkatu 19. Hotellissa huoneet tulevat käyttöön 1. helmikuuta.

Paikallinen - 25.11.2020, 8:56

Porilaisille järjestettiin äänestysmahdollisuus Sampolan Ilmin- ja Sammonpuistojen puistosuunnitelmaluonnoksista lokakuun aikana.

Paikallinen - 25.11.2020, 7:32

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi tiistaina kolmannen epäillyn liittyen Porissa noin kaksi viikkoa sitten tehtyihin asuntomurtoihin.

Paikallinen - 24.11.2020, 14:09

Porin Yrittäjien syyskokous valitsi tänään uusia jäseniä hallitukseen sekä Mikko Sundellin jatkamaan puheenjohtajan tehtävässä myös ensi vuonna. Sundell aloitti tehtävässä tänä vuonna.