Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Maanantai, 29.
marraskuuta
2021.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

2.9.2021, 7:00 – päivitetty 2.9.2021, 12:57

Konepajanrantaan suunnitellaan asemakaavan muutosta – alueelle halutaan uutta liiketoimintaa sekä asumista

Media

Pori ja SR-Kiinteistöt Oy valmistelevat sopimusta asemakaavamuutoksen käynnistämisestä Konepajanrannassa. Alueelle halutaan erityisesti lisää toimeliaisuutta, uutta liiketoimintaa sekä asumista. Kaupunki ja maanomistaja haluavat turvata alueella olevan teollisuuden toimintaedellytykset, mutta myös tulevaisuudessa kehittää aluetta asumisen, palvelujen sekä virkistysmahdollisuuksien osalta. Porin kaupunginhallitus käsittelee Konepajanrannan asemakaavan muutoksen käynnistämistä kokouksessaan maanantaina 6. syyskuuta. Maanomistaja, SR-Kiinteistöt Oy, teki aloitteen sopimusalueen asemakaavan muuttamisesta kesäkuussa 2021.

– Alueella toimivalla teollisuudella menee tällä hetkellä hyvin. Tavoitteena on, että asemakaavamuutoksella tarkastellaan mahdollisuuksia alueen käyttötarkoituksen muuttamiseksi osittain palvelu- ja asuinkäyttöön siten, että teollisuustoiminta ja uuden käyttötarkoituksen mukainen toiminta voidaan sovittaa toimivaksi kokonaisuudeksi, toteaa SR-Kiinteistö Oy:n toimitusjohtaja Jali Prihti.

– Lisäksi kaupunki haluaa ranta-aluetta aiempaa paremmin ihmisten virkistyskäyttöön ja alueen ilmeen kohentumisen myötä myös kaupunkikuvan parantumista. Edelleen tavoitteena myös on luoda asemakaavassa edellytykset yleiskaavassa olevan siltavarauksen toteuttamiselle, toteaa elinvoima- ja ympäristötoimialan johtaja Lauri Kilkku.

Asemakaava käsitellään normaalissa järjestyksessä siten, että osallisten ja asukkaiden osallisuus prosessin aikana varmistetaan. Tavoitteena on, että asemakaavan muutosehdotus viedään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi viimeistään kesäkuussa 2023.

 

 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 27.11.2021, 9:36

Narukerä avaa kautensa idän-kiertueella. Lauantain ottelussa vastassa Lappeenrannassa on Veiterä, sunnuntaina suuntana on Mikkeli ja vastustajana Kampparit. Kumpikin vastustajista avasti kautensa viime viikonloppuna voitoilla. 

Jalkapallo - 27.11.2021, 9:12

FC Jazz ja maalivahti Vili-Verneri Virtanen ovat tehneet kaudet 2022 ja 2023 kattavan jatkosopimuksen. Virtanen aloitti kuluneen kauden kakkosvahtina, mutta ansaitsi loppukaudesta hyvillä esityksillään pelaavan maalivahdin paikan, joka johti seitsemään pelattuun otteluun sisältäen yhden nollapeli

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 26.11.2021, 21:17

Kuuntele ottelun parhaat palat.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 26.11.2021, 15:03

Porin Teatterin tuore kiinnitys Maria Palmu on työskennellyt Porissa tammikuusta. Hänellä onkin todellinen ensi-iltojen suma takana, pelkästään syyskuussa kalenterissa oli neljä ensi-iltaa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.11.2021, 14:44

Lounais-Suomen poliisi pyytää edelleen havaintoja ja tietoja Lea Leikarin katoamiseen liittyen. Leikari katosi torstaina 11. maaliskuuta kotoaan Eurajoen Sydänmaalta. Viimeisin tieto Leikarista on torstai-iltana noin kello 19.30, jolloin hän oli kotonaan.

Paikallinen - 26.11.2021, 14:05

Tuoreen raportin mukaan Satakunta on edelleen leviämisvaiheessa, kun leviämisvaiheen kriteereistä täyttyy viisi seitsemästä.

Viime viikosta tilanne on kriteerien valossa muuttunut hieman huonompaan suuntaan positiivisten näytteiden osuuden osalta, mutta muutoin tilanne on ennallaan.

Paikallinen - 26.11.2021, 13:29

Sosiaali- ja terveysministeriö on tänään kertonut, että ravintolarajoitukset kiristyvät leviämisvaiheen alueilla nyt sunnuntaina kello 00.00. Satakunta kuuluu leviämisvaiheen maakuntiin.

Paikallinen - 26.11.2021, 9:03

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry on myöntänyt Porille Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatin. Sertifikaatti on tunnustus kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia.

Paikallinen - 25.11.2021, 15:56

Talviset liikuntamahdollisuudet lisääntyvät huomenna Porissa, kun Liisantorin tekojää avautuu luistelijoille aamulla kello 10. Kaupungin tekojäät ovat siten molemmat asukkaiden käytössä. Liisantorin kenttä on toistaiseksi tarkoitettu vain mailattomille luistelijoille.

Paikallinen - 25.11.2021, 14:30

Paanakedonkadulla eilen keskiviikkona sattuneessa pakettiauton ja polkupyöräilijän välisessä onnettomuudessa loukkaantunut nainen menehtyi myöhemmin samana päivänä, kertoo Satakunnan Kansa. Lounais-Suomen poliisi vahvistaa tiedon lehdelle

Sisältää kuvan
Paikallinen - 25.11.2021, 9:07

11-vuotias Porispere-festivaali julkaisee nyt kesän 2022 11 ensimmäistä artistiaan. Ensi kesänä kokonaisvaltaisen uudistuksen kokeva tapahtuma lisää reippaasti kierroksia ja laajentuneen alueen lisäksi artistikattaus on historian muhkein.

Paikallinen - 25.11.2021, 6:44

Porin perusturvassa valmistaudutaan koko väestön kolmansiin rokotuksiin ja massarokotukset voidaan käynnistää, kun THL niitä suosittelee. Tällä hetkellä THL suosittelee kolmatta koronarokoteannosta riskiryhmille kuusi kuukautta toisen annoksen jälkeen.

Paikallinen - 24.11.2021, 15:18

Noormarkussa vuodeosastolla ja kotiin kuntoutusyksikössä viimeiset koronaepidemiaan liittyvät karanteenit ovat päättyneet.

Paikallinen - 24.11.2021, 6:54

Kahden viime talven aikana havaittujen turvallisuusseikkojen ja tehdyn asukaskyselyn pohjalta Liisantorin tekojää avataan ensi vaiheessa käyttöön ainoastaan luisteluun tarkoitettuna paikkana.

Paikallinen - 23.11.2021, 12:07

Lounais-Suomen poliisi kaipaa yleisövihjeitä Porin Pihlavan henkirikoksen selvittämiseksi. Henkirikos tapahtui yöllä 9. – 10. marraskuuta ja siinä sai surmansa nuori porilaismies. Tekoa tutkitaan tappona.

Paikallinen - 23.11.2021, 12:03

Lounais-Suomen poliisi etsii yli kaksi viikkoa sitten kadonnuttua henkilöä Porissa. Asiassa ei epäillä rikosta. Iäkäs porilaismies ilmoitettiin kadonneeksi 8. marraskuuta. Kadonnutta etsitään Kokemäenjoesta, johon etsintäalue on pystytty rajaamaan. Miehen ei enää oleteta olevan elossa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 23.11.2021, 9:52

Karri Kivi palaa Poriin ja Ässiin loppukauden mittaisella sopimuksella. Päävalmentaja Kiven ohella valmennusryhmän muodostavat aiempaan valmennusryhmään kuuluneet Saku Martikainen, Timo Turunen ja Jaakko Rosendahl.

Paikallinen - 23.11.2021, 8:18

Satakunnassa oli lokakuun lopussa 8 550 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 570 henkeä (-23,1 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuukautta aiemmasta työttömien määrä aleni noin 40 hengellä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli lokakuussa 8,8 prosenttia.

Paikallinen - 23.11.2021, 7:12

Palamaan syttynyt hakehalli kärsi mittavia vahinkoja eilen Eurassa. 600 neliön hakehalli oli täydenpalamisen vaiheessa pelastuslaitoksen ensimmäisen yksikön saapuessa kohteeseen. Paloa sammutettiin mm.

Paikallinen - 23.11.2021, 7:12

Viivästystä aiheuttaneista haastavista sääolosuhteista huolimatta Porin tekojäärata on saatu avattua. Tekojääradalla yleisövuorot pyörivät talvikauden ajan viime talvelta tutun aikataulun mukaan. Yleisövuorolla voi luistella ilman mailaa tai mailan kanssa.