Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Torstai, 6.
elokuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

15.5.2019, 18:17 – päivitetty 16.5.2019, 10:25

Keskuskartanossa raju tulipalo

Media

Porin keskustassa Rautatienpuistokadulla keskuskartanossa syttyi kerrostalon katto palamaan keskiviikkona iltapäivällä ennen viittä. Palo sai ilmeisesti alkunsa talon ylimmässä kerroksesta sijainneesta asunnosta. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta savua hengittäneitä asukkaita kuljetettiin muutamia sairaalahoitoon. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.

Sammutustöissä oli illalla kahdeksan aikaan vielä noin 20 pelastuksen yksikköä, poliisin partioita ja ensihoidon ambulansseja. Palo näytti yltyvän ilta yhdeksän aikaan ja pelastuslaitos poltti kattoa hallitusti estääkseen palon leviämisen edelleen. Sammutustaktiikkana on ullakon hallittu poltto, jolla pyritään mahdollisimman pieniin vesivahinkoihin. Porrashuoneet on ylipaineistettu ja ylimmät asunnot on varmistettu, jotta palo ei pääsisi leviämään niihin.

Rakennuksen kaikki asukkaat saatiin evakuoitua ja heidät koottiin tyttöjen vanhan ammattikoulun pihalle telttaan. Myöhemmin majoitusta tarvitsevat asukkaat evakuoidaan Yyterin hotelliin. Savusta ei tällä hetkellä ole suoraa vaaraa lähitalojen asukkaille. Sammutustyöt paikalla jatkuvat todennäköisesti pitkälle yöhön.

Turhaa alueella liikkumista pyydetään välttämään, jotta pelastajille taataan työrauha. Tulipalosta muodostuu runsaasti savua Porin keskustaan ja Koivulan suuntaan. Savu nousee pääasiassa ylös, mutta ihmisiä kehotetaan varautumaan ikkunoiden ja ilmastoinnin sulkemiseen. 10-kerroksisessa talossa on 160 asuntoa.

Kriisipuhelin on avattu sairaanhoitopiirin toimesta, puh. 02-6277421. Pelastusviranomainen kehottaa naapuritalojen asukkaita sulkemaan ilmastoinnin ja ikkunat. Jos huoneistossa on savua, asunnosta tulee poistua ja ilmoittaa asiasta pelastusviranomaiselle.

 

.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 6.8.2020, 12:19

Väylävirasto poistaa riskipuita Porin Mäntyluoto-Tahkoluoto-radan varresta elo-syyskuun aikana. Puita poistetaan Porin kaupungin ja Väyläviraston omistamilta alueilta. Rautatien molemmin puolin on 30 metrin suoja-alue, jolla puusto tai kasvillisuus pidetään matalana.

Sisältää kuvan
Kuva: Elli-Mari Sulonen / Porin kaupunki
Paikallinen - 6.8.2020, 9:02

Noormarkun ja Söörmarkun välisen kevyen liikenteen väylän rakennustyöt ovat loppusuoralla. Uusi väylä avataan elokuun puolivälissä maantiepyöräilijä Lotta Henttalan johdolla.

Sisältää kuvan
Kuva: Porin Ässät
Paikallinen - 6.8.2020, 6:20

Vaasan Sport otti niukan voiton kotijoukkue Ässistä keskiviikkona pelatussa kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa lukemin 1-2.

Paikallinen - 5.8.2020, 16:01

Kokoomuksen puoluekokous järjestetään Porissa 4. -6. syyskuuta. Kokouspaikkana toimii Isomäki-Areena. Puolueesta kerrotaan, että kokouksen iltajuhla jätetään tällä kertaa järjestämättä koronavirustilanteen vuoksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Kuva studion henkilökunnasta
Paikallinen - 5.8.2020, 14:49

Backbone Tattoo on heinäkuussa ovensa avannut porilainen tatuointistudio, jonka tiimiin kuuluu tatuointiartistit  Annika Koivukorpi, Joonas Rosenqvist ja Jonathan Rajakoski sekä lävistäjä Iiro Puusa.

Paikallinen - 5.8.2020, 12:49

Satakunnan ammattikorkeakoulussa on haussa vielä muutamia aloituspaikkoja viidessä eri nuorten tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Hakuaika on 10.–14.8.2020. Kaikki koulutukset alkavat syksyllä 2020.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 5.8.2020, 8:03

Porin Ässien kauden ensimmäisen harjoitusottelu pelataan tänään Isomäki Areenalla. Vastustajaksi saapuu Vaasan Sport. 

Paikallinen - 5.8.2020, 7:41

Suomen ensimmäinen sisämaassa tapahtuva merimetsopesintä on löytynyt Porin Enäjärveltä, kertoo Yle. Kyseessä on ensimmäinen järvellä ja sisämaassa tapahtuva merimetsojen pesintä.

Paikallinen - 4.8.2020, 14:41

Raumalla on puhkottu huomattava määrä eri ajoneuvojen renkaita heinä- elokuun aikana. Tapauksia on tähän asti kirjattu poliisille yli 20 kappaletta kuukauden sisällä. Esimerkiksi Otan alueella renkaiden puhkomisia on ollut yhteensä 14 kappaletta.

Paikallinen - 4.8.2020, 13:50

Huittisissa Loimijokeen laskevassa Kourajoessa on Kukonharjan kylän alapuolella havaittu kalakuolemia, joka ensiarvioiden perusteella saattaa aiheutua jokeen tulleesta jätevedestä. Kourajoen valuma-alue sijaitsee vesihuoltolaitoksen viemäriverkoston ulkopuolella.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Kuva Linda Mäestä maalaamassa
Paikallinen - 4.8.2020, 13:16

Linda Mäki toimii Porin kaupungin kesätaiteilijana ja maalaa vielä elokuun aikana maisemakuvia sähkökaappeja koristamaan. Hän kertoo ehtivänsä tekemään kesän aikana arviolta kuusi teosta. Mäki kertoo saavansa ideat kuviin luonnosta:

Paikallinen - 4.8.2020, 11:59

Raumalla sunnuntaina todetun COVID-19 –tartuntaan liittyen terveyspalveluiden kiireellisen vastaanoton odotustiloissa altistuneet henkilöt on kaikki tavoitettu. Kyseiset henkilöt ovat saaneet hoito-ohjeet. Muiden kiirevastaanotolla asioineiden ei tarvitse itse olla yhteydessä vastaanotolle.

Paikallinen - 4.8.2020, 10:00

Porin poliisipartio mittasi VT 2:lla Honkaluodossa maanantain ja tiistain välisenä yönä hieman kello yhden jälkeen Porin suunnasta tulleen henkilöauton nopeudeksi 174 km tunnissa. Alueen nopeusrajoitus on 80 km tunnissa.

Paikallinen - 4.8.2020, 9:57

Porin kaupungin sivistystoimialan hallinto muutti elokuun alussa uusiin tiloihin osoitteeseen Tiedepuisto 4. Toimipaikka sijaitsee Teknologiakeskus Pripolin C-rakennuksen kolmannessa kerroksessa. 

Paikallinen - 4.8.2020, 7:45

Suomen Vuokranantajat ry:n ja Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) ennusteessa arvioidaan, että Porissa yksiöiden hinnat laskevat ja vuokratuotot kasvavat lähivuosina.

Paikallinen - 4.8.2020, 6:16

Satakunnassa on todettu kaksi uutta COVID-19-tartuntaa. Molemmat sairastuneet ovat lieväoireisia, ja heidät on asetettu kotieristykseen. 

Paikallinen - 3.8.2020, 14:24

Lindström Group -konserniin kuuluva Comforta on ostanut porilaisen tekstiilihuoltopalveluja tarjoavan Lännen Tekstiilihuolto Oy:n koko osakekannan ja liiketoiminnan. Kauppa kattaa yrityksen laitteiston, toimitilat sekä asiakkuudet.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Kuva kaljaasi Ihanasta
Paikallinen - 3.8.2020, 13:13

Luvian Laitakarissa sijaitsee kaljaasi Ihanan kotisatama. Ihanalla järjestetään yleisöpurjehduksia, jolloin myös vieraat pääsevät osallistumaan laivan tehtäviin matkan aikana.

Paikallinen - 3.8.2020, 12:59

Porin kaupunki tarjoaa vuokrattavaksi tai ostettavaksi uusia omakotitontteja Klasipruukin ja Kyläsaaren kaupunginosista. Sähköisessä karttapalvelussa havaitun teknisen häiriön vuoksi tonttien hakuaikaa on jatkettu. Hakuaika päättyy perjantaina 7. elokuuta 2020 kello 15.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Urheilu - 3.8.2020, 12:58

Pesäkarhujen luottopelaajalla Milla Oksalla on jo kymmenisen vuotta Superpesistä kasvattajaseurassaan takana. Edelleen into pesäpalloon on suuri ja Milla kehuu erityisesti vahvaa joukkuehenkeä. Pesäpallon ulkopuolella Milla Oksa toimii opettajana Meri-Porin yhtenäiskoulussa.