Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Tiistai, 27.
lokakuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

15.10.2020, 10:52

Kauppakamarin kysely: Tuleva talvi yrityksille haastava - konkurssiriski noussut

Satakunnan kauppakamarit toteuttivat kyselyn, johon vastasi Satakunnassa 155 yritystä. Kyselyn mukaan tuleva talvi näyttäytyy edelleen varsin haastavana. Satakunnassa enää vain neljännes yrityksistä on säästynyt koronan vaikutuksilta liikevaihtoon tähän asti ja noin 80 % odottaa negatiivista vaikutusta seuraavan kahden kuukauden aikana.  Henkilöstön määrä on jo vähentynyt noin puolessa yrityksistä ja 30 – 50 % yrityksiä odottaa sen vielä vähenevän, joten valitettavasti odotukset ennustavat tilanteen vieläkin huonontuvan. Konkurssiriskin ilmoittaa nousseen lähes neljännes yrityksistä.

Tällä hetkellä yrityksissä varaudutaan moniin eri skenaarioihin.

- Satakunnan ja Rauman Kauppakamarien verkostoissa olemme havainneet, että yrityksissä on itse asetettu jopa tiukempia rajoituksia, kuin mitä virallisesti on asetettu. Yritykset sparraavat toisiaan fiksujen ratkaisujen löytämisessä ja asioita ennakoidaan vahvasti, toteaa TVO:n henkilöstö- ja viestintäjohtaja Jaana Isotalo. 

Rakentamisen osalta on näkyvissä hiljentymistä, joten maakunnassa käynnissä olevat isot investoinnit tarjoavat arvokkaita työmahdollisuuksia.

Ravintola-ala joutuu sopeutumaan nopeasti ja toiveena onkin sääntelyn tarkempi hienosäätö, joka huomioi todelliset alueelliset riskit paremmin.

Teolliset yritykset kertovat vaikeuksista kansainvälisessä kaupankäynnissä ja tilauskannan ohenemisesta. Osaavan ja ajantasaisen esimiestyön ja viestinnän roolit ovat koronakriisin aikana korostuneessa asemassa. 

Uusimmat uutiset

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 27.10.2020, 14:54

Porin teatterin taiteellinen johtaja Christian Lindroos opiskeli teatterikorkeakoulussa 80-luvun lopulla ja päätyi pikkuhiljaa ohjaajaksi. Lindroosilta on nähty vuosien mittaan myös Porissa isoja töitä, kuten Kuninkaan puhe ja Tuntematon sotilas.

Paikallinen - 27.10.2020, 13:21

Nuorten päihteidenkäyttö ja siihen liittyvät lieveilmiöt herättävät huolta Meri-Porissa, kertoo Satakunnan Kansa. Wilman kautta on otettu yhteyttä ainakin Enäjärven koulun ja Meri-Porin yhtenäiskoulun oppilaiden vanhempiin.

Paikallinen - 27.10.2020, 8:31

Porin Porttaalitunneli täyttyy ensi vuonna valolla ja äänellä. Porttaalitunneli sijaitsee Porin kansallisessa kaupunkipuistossa, matkakeskuksen ja ammattikorkeakoulukampuksen alueella.

Paikallinen - 27.10.2020, 7:35

Kulttuuritalo Anniksen taloudellisissa epäselvyyksissä ei ole löytynyt mitään rikokseen viittaavaa esitutkinnassa. Asiasta kertoo Satakunnan Kansa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.10.2020, 14:26

Suomalainen Kirjakauppa ja lemmikkieläintarvikeliike Musti ja Mirri avaavat myymälänsä Kauppakeskus Puuvillaan. Molemmat toimijat avaavat liikkeensä joulukaupan kynnyksellä, kertoo kauppakeskus tiedotteessaan.

Paikallinen - 26.10.2020, 12:59

Porin keskusta-alueella ja Karjarannassa tehdään ensi viikosta alkaen kuitukaapelointitöitä, jotka vaikuttavat alueen jalkakäytävien ja kevyen liikenteen väylien käyttöön. Töiden arvioidaan kestävän noin kuukauden.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 26.10.2020, 12:49

Porin Ässät joutui viime viikolla kahdesti kovan paikan eteen; torstaina vieraissa Tappara vei kuitenkin voiton, ja lauantaina kovan työn tehnyt kotijoukkue joutui pettymään kun flow-tilassa kauden aloittanut Rauman Lukko vei paikalliskohtaamisen tylyin 6-1 lukemin.

Paikallinen - 26.10.2020, 8:20

Nuorehko mies kuoli Porin keskusta-alueella sunnuntaina aamuyön tunteina sattuneessa väkivallanteossa, kertoo Satakunnan Kansa.

Paikallinen - 26.10.2020, 8:11

Satasairaalassa on nyt maanantaista alkaen voimassa kasvomaskisuositus sairaalaan suunnitellusti tuleville yli 15-vuotiaille.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 24.10.2020, 21:13

Katso tästä Ässät - Lukko pelin highlightsit!

Paikallinen - 24.10.2020, 8:58

Satasairaala ottaa käyttöön kasvomaskisuosituksen suunnitellusti sairaalaan tulevalle yli 15-vuotiaalle potilaalle tai hänen saattajalleen.

Paikallinen - 23.10.2020, 12:10

Porin kaupunki on lunastanut ulosottovirastolta Yyterin Herrainpäivillä sijaitsevan, entisen Outokummun lomakylän maanvuokrasopimuksen sekä alueella sijaitsevat rakennukset. Kaupunki omistaa jo alueen maapohjan. Maanvuokrasopimuksen ja rakennusten lunastushinta on 150 000 euroa

Sisältää kuvan
Paikallinen - 23.10.2020, 10:00

Yyterin kehittämisen askelmerkit seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi määrittävä kasvuohjelma on valmistunut. Kehittämistoimenpiteiden tavoitteena on lisätä Yyterin houkuttelevuutta, tunnistettavuutta, yleisilmettä ja käytännön toimivuutta kaikkina vuodenaikoina.

Paikallinen - 23.10.2020, 8:17

Lyhytikäiseksi jääneen anniskeluravintolan taustalla toimineita henkilöitä epäillään talousrikoksista. Asiasta uutisoi Satakunnan Kansa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 22.10.2020, 21:31

Hakametsän illassa nähtiin maaleja jopa kahdeksan kappaletta, joista kotijoukkue Tappara laukoi viisi. Ässien maalintekijöinä Niko Kivelä, Jakob Stenqvist ja Otto Kivenmäki.

Kuuntele ottelun kohokohdat nuotin kuvasta. 

Paikallinen - 22.10.2020, 15:28

Porissa on vajaan viikon aikana tapahtunut kolme kuolemantapausta, jotka ovat poliisille tulleiden tietojen perusteella aiheuttaneet jonkin verran huhupuheita ja huolta kansalaisten keskuudessa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 22.10.2020, 10:36

Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen esitteli ehdotuksensa ensi vuoden talousarvioksi tänään. Porin kaupungin vuoden 2021 talousarvioehdotus on tulokseltaan noin 5 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Paikallinen - 22.10.2020, 9:43

Satakuntalaiset kansanedustajat Matias Marttinen ja Petri Huru esittävät valtatie 8:n nelikaistaistamisen suunnittelun käynnistämistä Porin ja Rauman välillä.

Paikallinen - 22.10.2020, 7:54

Venatorin tuotantolaitoksen muuntamotiloissa Porin Titaanitiellä syttyi pieni palon alku yöllä kello kahden jälkeen. Palokunta kävi paikalla varmistassa ettei palo leviäisi rakenteisiin. Tapahtuneesta ei koitunut henkilövahinkoja.

Paikallinen - 22.10.2020, 7:53

Satakunnan Kansa on selvittänyt pientaloasujan sähkönsiirtohintojen nousua viimeisten kymmenen vuoden ajalta.