Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Keskiviikko, 1.
joulukuuta
2021.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

19.3.2018, 6:27 – päivitetty 19.3.2018, 8:59

Karhut toisena vuotena peräkkäin Divarin finaaliin

Media

Eilen sunnuntaina varmistui Karhujen finaalipaikka toista vuotta peräkkäin, kun NST kaatui Porissa lukemin 7-5. Salibandyn Divarin finaalissa vastaan tulee Loviisan TOR.

Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta erinomaisesti. Peli kello oli ehtinyt vanheta vain reilut kaksi minuuttia, kun pallo oli löytänyt vieraiden maaliin peräti kolme kertaa. Karhuveljet iskivät 24 sekunnissa kolme osumaa, jonka myötä NST joutui ottamaan aikalisän ja vaihtamaan maalille Ville Nilosaaren. Karhujen kolmesta ensimmäisestä maalista vastasivat Eero Vanhatalo, Ville Salonen ja Petteri Santi. Kaikki kolme kenttää siis onnistuivat peräkkäisissä vaihdoissa. Vierasjoukkue NST pääsi aikalisän jälkeen peliin paremmin mukaan ja lopulta ajassa 7:50 joukkue onnistui iskemään pelin ensimmäisen maalin Konsta Koskimiehen toimesta. Koskimiehen maali jäi myös avauserän viimeiseksi.

Toisesta erästä muodostui Karhuille vaikea. Pelin hallinta oli vierailla ja se näkyi myös lopulta tulostaululla. Erän maalitalkoot aloitti NST:n Arto Vainikainen, kun peli kello oli ehtinyt vieriä eteenpäin vain reilut puolitoista minuuttia. Hetkeä myöhemmin Karhut onnistui tekemään erän ainokaisensa, kun maalinedustilanteesta Tomi Jerkku onnistui lyömään pallon ensimmäistä kertaa Nilosaaren selän taakse Kalle Santasen syötöstä. Lopuista erän maaleista vastasi sitten kotiyleisön harmiksi vierasjoukkue. Ensin Joonatan Kovanen toi vieraat taas maalin päähän. Hetkeä myöhemmin Karhujen Markus Hautaojalle tuomittiin kahden minuutin rangaistus estämisestä. Porilaisjoukkueen pelin toinen jäähy kostautui, sillä Risto Töllikkö tasoitti ottelun ylivoimamaalillaan. Päätöserään siirryttiin siis kutkuttavista 4-4-numeroista.

Kolmas erä alkoi Karhujen kannalta onnistuneesti. Joukkueen kapteeni Kalle Santanen vei isännät pelissä jälleen johtoon, kun erän viides peliminuutti läheni loppuaan. Hieman ennen erän puoliväliä porilaisjoukkueen tilanne musteni jälleen kerran. Eero Harjulan jalka osui NST:n maalivahtia päähän ja tilanteesta tuomittiin Karhuille ottelusarjan toinen viiden minuutin rangaistus. Karhut taistelivat alivoimalla sinnikkäästi, mutta lopulta Arto Vainikainen tasoitti pelin illan toisella maalillaan. Alivoiman loppuhetkillä Karhujen Benjamin Lepola karkasi maalintekoon ja Eetu Leskisen oli pakko rikkoa. Tilanteesta seurasi Karhuille rangaistuslaukaus. Sitä ampumaan astellut Ville Salonen ei kuitenkaan onnistunut tällä kertaa ohittamaan Nilosaarta. Leskiselle tilanteesta NST:n pelin ainoa rangaistus. Karhujen ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta tänään. Reilut kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä ratkaisijaksi nousi kotijoukkueen Benjamin Lepola. Lepola laukoi pallon NST:n maalin ylänurkkaan Aapo Tammisen syötöstä. Reilua minuuttia myöhemmin sama mies oli jälleen asialla ja tulostaululla komeilivat 7-5-numerot. Vieraat yrittivät lopussa vielä kiivaasti kavennusmaalia ilman maalivahtia, mutta sitä ei lopulta syntynyt. Kotivoiton myötä porilaisjoukkue otti ottelusarjassa toisen voittonsa ja Karhuveljien tarina jatkuu toisena vuotena peräkkäin Divarin finaalissa.

Finaalissa Karhuja vastaan asettuu Loviisan TOR, joka voitti oman välieräsarjan M-Teamiä vastaan suoraan otteluvoitoin 2-0.

- Aika huikea peli ja huikea sarja. Oli kyllä minun mielestäni ihan hyvää salibandyä. Mentiin todella pienillä marginaaleilla, kommentoi pelin jälkeen Karhujen valmentaja Pekka Nylund.

- Päästiin peliin hyvin tänään. Lyötiin nopeasti maalit eteen. Sen jälkeen lopetettiin rohkea peli ja se tappio meidän oman pelin. Se paheni toisessa erässä entisestään. Oltiin todella syvä jäässä.

- Päätöserään lähdettiin hakemaan takaisin pelirohkeutta. Hävitään sitten ennen pelaamalla kuin peruuttelemalla. Sitten se löydettiin takaisin ja oltiin parempia.

- Jälleen saatiin taistella jäähyjä ja vitosenkin aikana tuli vain yksi takaisku. Lopussa sitten Benjamin Lepola näytti arvonsa. Loppu sitten pelattiin järkevästi pois.

- Tyytyväisiä pitää olla finaalipaikasta, päättää Nylund. 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 1.12.2021, 6:42

Lounais-Suomen poliisi valvoi tehostetusti pikkujoululiikennettä ja erityisesti rattijuopumuksia marraskuun kahtena viimeisenä viikonloppuna. Tehovalvonnassa jäi kahtena viikonloppuna kiinni yhteensä 23 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa.

Paikallinen - 30.11.2021, 15:15

Fennia on saanut yhteistoimintaneuvottelut päätökseen. Yhtiö organisoi ja tehostaa toimintaansa asiakaskokemuksen ja kannattavuuden parantamiseksi. Keskeisin toteutettava muutos on yhtiön asiakaspalvelun uudelleen järjestäytyminen.

Paikallinen - 30.11.2021, 12:24

Porissa Mikkolantiellä syttyi pieni palonalku toimistorakennuksessa tänään puolenpäivän maissa. Paikalle lähti kaikkiaan kuusi pelastuslaitoksen yksikköä ja palo saatiin nopeasti sammutettua. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä mittavia omaisuusvahinkoja.

Paikallinen - 30.11.2021, 9:14

Viime kesänä ensimmäistä kertaa Porissa järjestetty Iskelmä Festivaali saa jatkoa, kun tulevana kesänä festivaaleja juhlitaan jälleen kahdella paikkakunnalla. Himoksella juhlinta alkaa torstaina 30.kesäkuuta ja Porissa päivää myöhemmin. Festivaaleilla esiintyvät mm. Kaija Koo, BEHM ja J.

Paikallinen - 30.11.2021, 6:39

Lounais-Suomen aluehallintovirasto tehnyt Satakuntaan kaksi tartuntatautilain mukaista päätöstä rajoittaakseen koronavirustaudin leviämistä.

Paikallinen - 29.11.2021, 15:22

Porin yliopistokeskus on saanut 541 000 euron ylimääräisen ja kertaluonteisen opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän rahoituksen valtiolta.

Yhteensä kolmen miljoonaa jaettiin kuuden yliopistokeskuksen kesken, josta Porin saama osuus oli suurin.

Paikallinen - 29.11.2021, 13:47

Rakastat-teatteri kertoo, että vuodesta 2000 lähtien järjestetty Lain§uojattomat-teatterifestivaali järjestetään ensi vuonna viimeistä kertaa. Teatteri siirtyy valtionosuuden piiriin 2022.

Paikallinen - 29.11.2021, 11:35

Satakunnan pelastuslaitoksen johto on ilmoittanut henkilöstölle, että ulkoisen selvityksen loppuraportissa mainittuja säästöjä ei toteuteta ensi vuoden aikana, kertoo Satakunnan Kansa.

Paikallinen - 29.11.2021, 10:04

Satakunnan pelastuslaitoksessa on huomattava alimiehitys. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut korjausmääräyksen toimintavalmiudessa havaitun epäkohdan korjaamiseksi. Henkilöstö on jo aiemmin nostanut asiaa esille.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 29.11.2021, 9:27

Rauman Otanlahdessa juhannuksena järjestettävä RMJ on julkaissut tänään ensimmäiset artistikiinnityksensä kesälle 2022.

Raumalle on tulossa Grammy-palkittu Englannin menestynein elektrotrio Clean Bandit, saksalainen DJ Robin Schulz, JVG sekä Hollannista ponnistava DJ ja tuottaja R3hab.

Paikallinen - 29.11.2021, 6:38

Uuden Etelä-Afrikan koronavirusmuunnoksen vuoksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto teki launtaina kaksi kiireellistä päätöstä koskien rajanylityspaikkojen terveysturvallisuutta.

Paikallinen - 27.11.2021, 9:36

Narukerä avaa kautensa idän-kiertueella. Lauantain ottelussa vastassa Lappeenrannassa on Veiterä, sunnuntaina suuntana on Mikkeli ja vastustajana Kampparit. Kumpikin vastustajista avasti kautensa viime viikonloppuna voitoilla. 

Jalkapallo - 27.11.2021, 9:12

FC Jazz ja maalivahti Vili-Verneri Virtanen ovat tehneet kaudet 2022 ja 2023 kattavan jatkosopimuksen. Virtanen aloitti kuluneen kauden kakkosvahtina, mutta ansaitsi loppukaudesta hyvillä esityksillään pelaavan maalivahdin paikan, joka johti seitsemään pelattuun otteluun sisältäen yhden nollapeli

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 26.11.2021, 21:17

Kuuntele ottelun parhaat palat.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 26.11.2021, 15:03

Porin Teatterin tuore kiinnitys Maria Palmu on työskennellyt Porissa tammikuusta. Hänellä onkin todellinen ensi-iltojen suma takana, pelkästään syyskuussa kalenterissa oli neljä ensi-iltaa.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 26.11.2021, 14:44

Lounais-Suomen poliisi pyytää edelleen havaintoja ja tietoja Lea Leikarin katoamiseen liittyen. Leikari katosi torstaina 11. maaliskuuta kotoaan Eurajoen Sydänmaalta. Viimeisin tieto Leikarista on torstai-iltana noin kello 19.30, jolloin hän oli kotonaan.

Paikallinen - 26.11.2021, 14:05

Tuoreen raportin mukaan Satakunta on edelleen leviämisvaiheessa, kun leviämisvaiheen kriteereistä täyttyy viisi seitsemästä.

Viime viikosta tilanne on kriteerien valossa muuttunut hieman huonompaan suuntaan positiivisten näytteiden osuuden osalta, mutta muutoin tilanne on ennallaan.

Paikallinen - 26.11.2021, 13:29

Sosiaali- ja terveysministeriö on tänään kertonut, että ravintolarajoitukset kiristyvät leviämisvaiheen alueilla nyt sunnuntaina kello 00.00. Satakunta kuuluu leviämisvaiheen maakuntiin.

Paikallinen - 26.11.2021, 9:03

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry on myöntänyt Porille Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatin. Sertifikaatti on tunnustus kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia.

Paikallinen - 25.11.2021, 15:56

Talviset liikuntamahdollisuudet lisääntyvät huomenna Porissa, kun Liisantorin tekojää avautuu luistelijoille aamulla kello 10. Kaupungin tekojäät ovat siten molemmat asukkaiden käytössä. Liisantorin kenttä on toistaiseksi tarkoitettu vain mailattomille luistelijoille.