Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Torstai, 24.
syyskuuta
2020.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

1.9.2020, 12:13 – päivitetty 1.9.2020, 16:10

NHL-kokemustakin kerännyt ruotsalaispakki täydentämään Ässien puolustusta

NHL:ssä 48 ottelua pelannut ruotsalaispelaaja Andreas Borgman siirtyy Ässiin yksivuotisella sopimuksella, johon sisältyy 15. joulukuuta asti ulottuva NHL-optio. 25-vuotias puolustaja pelasi viime kaudella AHL-liigassa 53 ottelua tehoin 2+14 =16. Borgman on pelannut urallaan 48 NHL-ottelua tehoin 3+8 =11. Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kertoo pataorganisaation olevan innoissaan miehen ratkaisusta jatkaa uraansa Ässissä. Kerttulan mukaan joukkueessa on Borgmanille selkeä rooli tarjolla.

Andreas Borgman on pelannut urallaan neljä ottelua Ruotsin maajoukkueessa. Hän on voittanut urallaan AHL-liigan ja Ruotsin mestaruuden, joista Ruotsin kultamitalia hän juhli yhdessä Ässien maalivahti Linus Söderströmin kanssa vuonna 2017. Tuolloin Borgman oli pudotuspelien tehokkain puolustaja iskemällä 14 ottelussa 10 tehopistettä.

- Andreas Borgman on ehdoton huippupelaaja Liigaan. Ollakseni rehellinen, hän ei olisi normaalissa tilanteessa ollut saatavilla tähän sarjaan. Olemme tyytyväisiä, että pitkien keskusteluiden jälkeen hän valitsi Ässät ensi kauden seurakseen. Andreas on vahva, hyvä kamppailija ja kova taistelija puolustuspäässä. Hän lukee peliä hyvin, pystyy rytmittämään peliä ja auttaa meitä hyökkäyspelissä, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi. 

AHL-liigan puolella Andreas Borgman on pelannut vuosina 2017 – 2020 yhteensä 123 ottelua tehoin 10+32 =42. Kerttula kertoo Ässien puolustuspään olevan nyt valmis tulevaa Liiga-kautta varten. 

- Koossa on yksitoista puolustajaa jotka pystyvät pelaamaan tätä sarjaa ja kilpailu pelipaikoista on kovaa. Emme hae täydennystä puolustuspäähän, jos asiat menevät, kuten olemme suunnitelleet ja pelaajat pysyvät terveenä, kehitysjohtaja Kerttula kommentoi. 

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 24.9.2020, 15:13

Meri-Porin yhtenäiskoulun joustavan perusopetuksen ryhmässä on tänään 24. syyskuuta todettu lieväoireinen koronatartunta.

Paikallinen - 24.9.2020, 14:10

Satakunnassa todettiin eilen keskiviikkona yksi uusi koronavirustapaus. Tapauksia on Satakunnassa nyt kaikkiaan 91. Kyseessä on maanantaina karanteeniin asetettu henkilö, jonka puolisolla on todettu koronavirusinfektio.

Paikallinen - 24.9.2020, 10:55

40. Nälkäpäiväkeräys lähti tänään käyntiin myös Porissa. Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon.

Paikallinen - 24.9.2020, 10:47

Porin kaupunki on uudistamassa avustusperiaatteitaan.

Paikallinen - 24.9.2020, 9:04

Karhuhallissa on kesätauon aikana tehty monenlaisia kunnostustoimenpiteitä. Viimeisimpien joukossa, toimenpiteistä eniten aikaa vievä juoksuradan ja hallin päätyjen pinnoitus valmistuu vasta juuri ennen aukeamista. Karhuhalli aukeaa torstaina 1. lokakuuta.

Paikallinen - 24.9.2020, 8:06

Toimialajohtaja Lauri Kilkku  päätti keskiviikon kokouksessa vetää pois esityksensä, jonka mukaan kaupunki olisi ryhtynyt käymään neuvotteluja Kuntien Tiera Oy:n ja 2M-IT Oy:n kanssa Porin ICT-palveluiden ulkoistamisesta. Asiasta kertoo Satakunnan Kansa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 24.9.2020, 7:52

Pori Sinfoniettan Porin Päivän konsertissa hypätään elokuvamusiikin maailmaan. Kapellimestarina nähdään porilaissyntyinen Heikki Elo ja solisteina kuullaan Pori Sinfonietta goes ABBA –konserteissa ihastuttanutta Heta Halosta ja mm. Tähdet tähdet-ohjelmassa nähtyä Mikael Saarta.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Urheilu - 23.9.2020, 15:14

Pesäkarhujen uusi pelinjohtaja on Manse PP:n entinen urheilujohtaja Jarkko Pokela. Pokela irtisanoutui elokuussa urheilujohtajan tehtävästään ja Pesäkarhut kertoi tänään Pokelan uudesta pestistä Porissa.

Paikallinen - 23.9.2020, 14:56

60. Porin Päivän vietto alkaa huomenna torstaina ja jatkuu sunnuntaille saakka. Koronaepidemian vuoksi vuosittaista torijuhlaa ei järjestetä ja tapahtumien määrä on vähentynyt noin puoleen. Siitä huolimatta kaupungilla on jo 40 Porin Päivään liittyvää tapahtumaa.

Paikallinen - 23.9.2020, 10:11

Kokoomuksen Porin valtuustoryhmä haluaa avata kouluverkkoselvityksen ja etsiä säästöjä seinistä ammattitaitoisen henkilöstön vähentämisen sijaan. Palveluverkon ennakkoluuloton tarkastelu myös perusturvassa on valtuustoryhmän mukaan otettava keskusteluun.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 23.9.2020, 9:44

Jari Männistö toimii yrittäjänä Kotipizza -ravintolassa Porin Puuvillassa ja avaa nyt lokakuussa toisen pizzerian Eteläkauppatorille. Männistöllä on pitkä tuntuma pizzan paistoon. Ura alkoi yli kolmekymmentävuotta sitten Vaasasta Rabbe Grönblomin ravintolasta aikaa ennen kotipizzaa.

Paikallinen - 23.9.2020, 8:47

Yrjönkadun eteläpääty välillä Mikonkatu – Itsenäisyydenkatu suljetaan liikenteeltä huomenna aamukahdeksalta, ja avataan takaisin liikenteelle lauantai-iltana Porin päivän viikon tapahtumien vuoksi.Yrjönkadun etelään vievä kaista on tapahtuman vuoksi pois käytöstä.

Paikallinen - 23.9.2020, 7:37

WinNovan Porin logistiikkaan Professorintielle kutsuttiin eilen varotoimenpiteenä poliisi. Viranomaisohjeiden mukaisesti paikalle hälyttetty virkavalta saapui paikalle koska koulun työhallissa epäiltiin olevan ylimääräisiä henkilöitä.

Paikallinen - 22.9.2020, 16:46

Porin kaupunki selvittää Rautatienpuistokatu 5:n kiinteistön soveltuvuutta kaupungin ja valtion yhteiskäyttöisen virastotalon uutena sijaintipaikkana.

Paikallinen - 22.9.2020, 12:08

Eilen maanantaina todettiin Satakunnassa yksi uusi koronavirustapaus. Tartunta on todennäköisesti saatu Pohjois-Suomen matkalta. Potilaan tartuttavuusaikaiset lähikontaktit on asetettu karanteeniin.

Paikallinen - 22.9.2020, 10:52

Kankaanpään Laviantiellä tapahtui ennen aamukahdeksaa henkilöauton ulosajo, jossa tapahtumapaikalla menehtyi vuonna 1997 syntynyt mies. Onnettomuus tapahtui Raivion kohdalla. Poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä. Asian tutkinta hoidetaan Kankaanpään poliisiasemalla.

Paikallinen - 22.9.2020, 7:00

Lounais-Suomen poliisi joutui viime viikon tehovalvonnassa puuttumaan kännykän käyttöön peräti 340 kertaa. Käytännössä se tarkoittaa, että poliisi havaitsi joka päivä liikenteessä lähemmäs 50 tapausta, joissa kännykkää käytettiin lainvastaisesti ajon aikana.

Paikallinen - 21.9.2020, 12:24

Viikonloppuna todettiin Satakunnassa yksi uusi COVID-tapaus. Tartunnanlähde on tiedossa ja henkilö ja hänen perheenjäsenensä oli jo perjantaina asetettu karanteeniin. Tartuntaketju on siis katkaistu eikä lisäaltistumista Satakunnassa ole syntynyt.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 21.9.2020, 12:14

Hyvin menneen kauden jäljiltä Porin Pesäkarhut palkitiin Naisten superpesiksen pronssimitalilla. Voitto varmistui lauantaina, kun porilaisjoukkue nappasi pronssisarjan toisen voittonsa puhtaalla pelillä Lapuan Virkiää vastaan.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Pesäpallo - 21.9.2020, 11:58

Pesäkarhujen kultajahti sai valitettavan stopin edellisenä lauantaina, kun Manse PP vei neljännessä välierämatsissa ottelun lukemin 2-1.  Viime maanantaina 14.syyskuuta Radio Porin maanantaisessa pesismakasiinissa vieraili Pesäkarhujen Emilia Itävalo.