Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 21.
tammikuuta
2022.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

23.12.2021, 9:08 – päivitetty 23.12.2021, 12:58

Karri Kivi jatkaa Ässien päävalmentajana

Karri Kivi jatkaa Ässien päävalmentajana kaudella 2022 – 2023. Jere Härkälä liittyy Ässien valmennusryhmään kaudelle 22-23 ja jatkaa Ässien päävalmentajana kaudella 23 – 24. Lisäksi Härkälän sopimukseen kuuluu seuran optio seuraavasta kaudesta. Valmennusryhmään kuuluvat ensi kaudella myös Timo Turunen sekä maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahl, joka on puolestaan tehnyt Ässien kanssa uuden kaksivuotisen sopimuksen.

- Päädyimme tekemään ratkaisun, joka parhaalla tavalla vastaa näihin haasteisiin ja soveltuu parhaiten strategiaamme ja pitkäjänteisyyteemme. Oli kaikkien osapuolten yhteinen tahtotila, että kerromme koko pakettimme auki seuraaville vuosille. Se hälventää turhaa spekulaatiota, viestii sidosryhmille suunnastamme ja antaa työrauhaa organisaatiolle näinä vaikeina aikoina, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.

Kesken kuluvan kauden Ässiin paluun tehnyt Karri Kivi on valmentanut Ässät tuloksellisesti vaikean alun jälkeen voittoputkeen. Tulosten taustalla pelaaminen ja koko joukkueen toiminta on vakuuttanut Ässien seurajohdon siitä, että hänen johdollaan Ässät nousee urheilullisesti.

- Karri on saanut lyhyessä ajassa edistymään monia juttuja, joita olemme hakeneet. Hän on tarttunut pelin opettamiseen intohimolla ja lähestynyt asioita mahdollisuuksien kautta.

- Karri huomioi hienosti myös organisaation tarpeet, kehityssuunnan ja tuo paljon positiivista henkeä yhteisöömme. Sopimus mahdollistaa myös sen, että pääsemme yhdessä rakentamaan ensi kauden joukkuetta ja tekemään toimenpiteitä jo tässä vaiheessa, jotka palvelevat sekä nykyhetkeä että tulevaisuutta, kehitysjohtaja Kerttula kommentoi.

- Tutustuin Ässien urheilustrategiaan ja se vakuutti minut. Minulle tuli vahva intuitio siitä, että sovin hyvin tähän väliin.

- Minulla on aikaisempaa kokemusta vastaavista paikoista, joissa rakennetaan uutta alkua ja tietä kohti menestystä. Tätä on tehty aikaisemmin pari kertaa Porissa ja myös Ilveksessä. Porissa ensimmäinen kerta päättyi irokeesihulluuteen ja toinen kerta vielä paremmin.

- Käytännössä jatkamme kahdella isolla teemalla ja ne ovat luistelu ja kilpailullisuus. Luistelun merkitys nykykiekossa on valtava ja kilpailullisuus on kunnianhimoa.

Seuran oma kasvatti Jere Härkälä palaa organisaatioon kahden vuoden tauon jälkeen. Härkälä on toiminut tämän ja viime kauden ajan Mestisseura Kokkolan Hermeksen päävalmentajana. Viime kaudella Härkälä valmensi Hermeksen Mestiksen finaaleihin ensimmäisen kerran 2000-luvulla. Tällä hetkellä Hermes on Mestiksessä 10. sijalla.

Jere Härkälä omaa vahvan valmennustaustan Ässien juniorijoukkueista sekä Liiga-joukkueen valmennusryhmästä. Päävalmentajana Härkälä on saavuttanut Ässissä U16 SM-sarjan pronssia 2011 ja U20 SM-sarjan hopeaa 2017. Lisäksi hänet valittiin koronan keskeyttämällä kaudella 2019 – 2020 U20 SM-sarjan parhaaksi valmentajaksi.

Liigajoukkueen valmennusryhmän jäsenenä Härkälä on toiminut neljän kauden ajan.

- Kun aikanaan yhdessä sovimme, että Jere Härkälä lähtee pois Porista kehittämään itseään ja omaa juttuaan uuteen ympäristöön, oli tietenkin ajatus, että hän jonain päivänä palaisi tekemään työtä Ässien eteen. Paluulipun päivämäärä oli tietenkin avoin.

- On hienoa toivottaa tänään Jere takaisin organisaatioon, ensin Karri Kiven johtaman valmennustiimin jäseneksi ja sitten seuraavan kauden päävalmentajaksi. Jere tuntee nuorten pelaajien kuviot, tuntee Mestiksen, tietää nykypelin vaatimukset ja pääsee rauhassa ajamaan itseään sisään päävalmentajaksi, Tommi Kerttula kommentoi.

Jere Härkälä ehti valmentaa Ässissä eri tasoilla 14 kautta ennen täältä poislähtöä ja nyt on menossa toinen kausi Kokkolan Hermeksen päävalmentaja. Hän on iästään huolimatta kokenut valmentajana.

- Karri Kivi kasvoi aikoinaan mm. Pekka Rautakallion taustalla ja tässä asetelmassa on paljon samaa, vaikka asiat eivät olekaan niin suoraviivaiset ja kopioitavissa. Ässät haluaa olla myös alustana omille valmentajakasvateille. Ässälähtöisiä valmentajia ei ole liiaksi suomalaisen kiekon ammattitasolla, Kerttula taustoitti.

- Palaan Ässiin erittäin innostunein ja positiivisin mielin. Pari vuotta Porin ulkopuolella ovat tehneet minulle hyvää.

Uusimmat uutiset

Paikallinen - 20.1.2022, 15:32

Monialainen ja vuosikymmenet Raumalla sekä maakunnan alueella työskennellyt toimittaja Asko Tanhuanpää on kuollut, kertoo Satakunnan Kansa.

Paikallinen - 20.1.2022, 9:11

Porin kaupunki varoittaa sen nimissä lähetetyistä huijausviesteistä. Viesteissä kerrotaan meneillään olevasta kilpailusta, jossa Pori arpoo tuhat euroa kaupunkilaisten kesken. Viestit näyttävät aidoilta, joten vastaanottajien on syytä olla hyvin valppaina.

Paikallinen - 20.1.2022, 6:42

Henkilöauto ajautui ulos tieltä varhain torstaina valtatie 8:lla Lattomeren jälkeen Luvian suuntaan ajettaessa. Tapahtuneessa oli osallisena yksi henkilö, joka ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 19.1.2022, 14:44

Hyvinvointialueen tehtäviin kuuluu jatkossa alueen sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestäminen. Mistä asioista siis nyt tammikuussa valittavat aluevaltuutetut päättävät? Haastattelussa valtiovarainministeriöstä muutosjohtaja Ville-Veikko Ahonen.

Paikallinen - 19.1.2022, 12:57

Suomeen ei tällä hetkellä saavu riittävää määrää BioNTech-Pfizerin Comirnaty –koronarokotetta. Jo varatuilla ajoilla Porin perusturvan alueella annetaan 24.1 alkaen Modernan Spikevax –rokotetta. Rokote on turvallista ottaa, se on saman tyyppinen mRNA-rokote kuin Comirnaty.

Paikallinen - 19.1.2022, 9:05

Valtakadulla entisen postitalon kiinteistöllä suoritetaan huomenna torstaina sääsuojan nostotöitä. Valtakadun postitalon puoleinen ajokaista välillä Yrjönkatu-Isolinnankatu on suljettuna töiden ajan. Kevyt liikenne ohjataan torstaipäivän ajaksi kulkemaan Valtakadun toiselle puolelle.

Paikallinen - 19.1.2022, 7:39

Aluevaalien ennakkoäänestys on päättynyt. Satakunnassa äänestämässä käytiin ennakkoon aktiivisemmin verrattuna koko maan keskiarvoon, maakunnan kaikista äänioikeutetuista 29,8 prosenttia on jo äänestänyt. Valtakunnallisesti ennakkoäänestysprosentti jäi 26,4 prosenttiin.

Paikallinen - 19.1.2022, 6:40

Sivistyslautakunta päätti eilisessä kokouksessaan, että Liisantorin tekojääradalla kokeillaan pilottia, jossa mailattomille ja mailallisille luistelijoille järjestetään omat vuorot. Kaupunki kielsi mailat aiemmin niistä johtuneiden vaaratilanteiden takia.

Paikallinen - 18.1.2022, 8:24

Ässät ja puolustaja Juuso Walli ovat purkaneet kuluvaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen. Walli on pelannut tällä kaudella lainasopimuksella Mestiksessä KOOVEE:n riveissä.

Paikallinen - 18.1.2022, 7:12

Perusturvan alueella ei enää tiistaista 18.1. alkaen pystytä tekemään tartuntatautipäivärahaan oikeuttavia eristys- tai karanteenipäätöksiä.

Paikallinen - 17.1.2022, 15:53

Asiantuntijakeskus BEPOPissa annetaan koronarokotteita torstaina 20. tammikuuta kello 16–20 veloituksetta ja ilman ajanvarausta. Popup-koronarokotukseen voivat tulla yli 12-vuotiaat ottamaan ensimmäisen, toisen tai kolmannen rokoteannoksen koronavirusta vastaan.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.1.2022, 14:42

Porin kaupunki avaa keskustan ja Meri-Porin uimahallit sekä maauimalan yleisön käyttöön tiistaina 18. tammikuuta. Uimalaitosten lisäksi samalla avataan kaupungin kuntosalit sekä yksilölajien harjoitteluun käytettävät sisätilat.

Paikallinen - 17.1.2022, 12:30

Poliisi otti sunnuntaina kiinni useita henkilöitä Nakkilan ampumistapaukseen liittyen. Kiinniottojen yhteydessä yksi poliisi myös loukkaantui lievästi ja yksi poliisiauto vaurioitui, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jarmo Katila.

Jääkiekko - 17.1.2022, 10:35

Ässät ja hyökkääjä Jouka Juhola ovat purkaneet kuluvaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä. Hyökkääjän ura jatkuu ulkomailla. Juhola pelasi Ässissä vuosina 2016 – 2021 yhteensä 155 ottelua tehoin 12+16 =28.

Paikallinen - 17.1.2022, 6:41

Poliisi etsi usean partion voimin jalkaisin pakenevaa rikoksesta epäiltyä sunnuntaina Porissa. Poliisi kehoitti twitterissä sivullisia pysymään poissa eristetyltä alueelta, ja kertoi, että epäilty on mahdollisesti aseistettu. Välitöntä vaaraa sivullisille ei poliisin mukaan ollut.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 15.1.2022, 17:45

Kuuntele ottelun parhaat palat nuotin kuvakkeesta.

Paikallinen - 15.1.2022, 10:21

Porin kaupunki päivittää tilojaan koskevia koronrajoituksia maanantaina.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Jääkiekko - 14.1.2022, 18:07

Kuuntele ottelun parhaat palat.

Paikallinen - 14.1.2022, 16:54

Lounais-Suomen aluehallintovirasto jatkaa ja tarkentaa Satakunnassa jo voimassa olevia määräyksiä. Toinen uusista päätöksistä koskee yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämistä ja erilaisissa tiloissa tehtäviä toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 14.1.2022, 14:06

Satakunnan Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Tuomi on tehnyt pitkän uran S-ryhmässä ja toiminut jo kymmenen vuotta osuuskaupan johdossa. Vuoden alusta hänelle avautui myös uusi näköalapaikka Satakunnan Kauppakamarin puheenjohtajana.