Viesti studioon

studio@radiopori.fi
Perjantai, 20.
syyskuuta
2019.
Onnittelut -
Lohko

#pori

#radiopori

#pesäkarhut

#some

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 4.10.2016, 14:59

Kuluvan lokakuun 15.päivä tulee Sara Tuomen yrittäjäntaivalta kuluneeksi tasan vuosi. Hän ryhtyi pyörittämään vuosi sitten Porin Gallen-Kallelankadulla viinibistro Elbaa. Tuomen mukaan porilaiset ovat ilahduttavasti viinikansaa. Kesä oli kiireinen, erityisesti Jazz-viikko.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 27.9.2016, 15:00

Pannukakkutalo avattiin noin kaksi vuotta sitten samaan aikaan Puuvillan kauppakeskuksen kanssa. Yrittäjä Jaro Lundgren on tyytyväinen kauppapaikkaansa. Alkuviikko on rauhallista, mutta viikonloppuisin saa usein juosta. Listalta voi valita 93 erilaisen pannukakun väliltä.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 21.9.2016, 13:54

Nuohoojamestari ja yrittäjä Mika Tuoviselle on kertynyt kokemusta alalta jo 30 vuotta. Seitsemästä työntekijästä kolme on omia poikia. Nuohouspalvelujen lisäksi yritys tarjoaa mm. ilmastointien puhdistuksia, öljypolttimien huoltoja sekä tikkaiden, hormien ja tulisijojen kuntoarvioita.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 13.9.2016, 12:49

Rauno Lehtonen on toiminut yrittäjänä ainakin 25 vuotta. Hän työnohjaaja, konsultti, psykoterapeutti ja myös joogan opettaja. Vaikka Lehtonen asuu itse Porin Musassa Umpikujalla, hänen työnsä kulmakiviä on johdatella ihmisiä ulos elämän erilaisista umpikujista.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 7.9.2016, 10:48

Staart on markkinointitoimista, joka toimii Porissa ja Helsingissä. Yritys perustettiin 15 vuotta sitten Satakunnan Ammattikorkeakoulun yrityshautomossa. Jatkuva muutos vaatii yrittäjiltä rohkeutta erottautua kilpailijoista.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 31.5.2016, 13:40

Porilaiset veljekset Kalle ja Yrjö Nordling perustivat Äänirasia yrityksensä vuonna 2004. Yrittäjiksi tie vei puoliksi vahingossa. Kaverin firmasta ostettiin kalusto ja sillä tiellä ollaan. Tänä päivänä tuotetaan sekä pieniä että isoja tilaisuuksia myös avaimet käteen periaatteella.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 25.5.2016, 14:49

Mikael Ropo oli 18-vuotias lukiolainen, kun hän perusti ensimmäisen yrityksensä. Tänä päivänä hän toimii Ropogardenin toimitusjohtajana. Yritys maahantuo muun muassa erilaisia puutarhaan liittyviä tarvikkeita aina karkottimista terassin lämmittimiin.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 17.5.2016, 14:55

Karina Luosmaa on toiminut Kaupunkikahvila Brunssissa Itäpuistossa yrittäjänä vuodesta 2011. Aikaisempaa yrittäjätaustaa Karinalla ei ole, mutta kun tähän tarjoutui mahdollisuus, sitä ei puolta tuntia kauempaa mietitty. Brunssissa kaikki tehdään leivistä alkaen täysin itse.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 10.5.2016, 14:44

Vilkastuttaako kesä asiakkaiden ravintolassa käyntiä ja mitä kentälle kuuluu? Kirjakaupan yrittäjä Lauri Turtolan kanssa jutellaan Kirjakaupan kuulumisista ja alasta yleisesti Yrittäjäuutisissa. Kuuntele haastattelu, toimittajana Taru Saine.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 4.5.2016, 13:18

Kaupan alaan liittyy paljon ajankohtaisia asioita aina hintakilpailusta aukioloaikoihin. Miten asiakasmäärät ovat kehittyneet Porin Puuvillan Citymarketissa ja kuinka kärppänä saa olla hintojen kanssa? Yrittäjäuutisissa aiheista jutellaan Kauppias Juha Jyllin kanssa.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 26.4.2016, 13:37

Antin Kukka on toiminut Porissa jo 62 vuotta. Nykyisenä yrittäjänä toimii puutarhuri ja floristi Sari Heino. Myös kukkakaupan pitää erikoistua ja yritys onkin laajentunut verkkokaupan puolelle.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 19.4.2016, 14:59

Carita Saarinen päätyi alpakkatilalliseksi puoliksi vahingossa. Hän rakastui maalla asuvaan mieheen ja lähihoitajan työ vaihtui alpakoiden hoitoon ja elämyspalveluihin. Humiseva Harju alpakkatila perustettiin vuonna 2012.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 12.4.2016, 13:03

Manu Toivosella on Porissa pitkä yrittäjähistoria. Kaikki lähti liikkeelle vuonna 1985 palvelualan koulutuksesta ja konsultoinnista.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 6.4.2016, 13:47

Työntekijöiden hyvinvointiin on herätty monessa yrityksessä. Porilainen yritys Motivire toimii tällä saralla ja kannustaa yrityksissä ihmisiä liikkumaan ja tekemään pieniä hyvinvointiin tähtääviä muutoksia.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 27.10.2015, 14:21

Tomi Urpi ryhtyi yrittäjäksi ja opiskeli hierojaksi viisi vuotta sitten. Taustalla oli 20 -vuotinen kokemus sosiaalialalla. Päätös oli miehen mukaan hänen elämänsä paras. Miten hieroja markkinoi ja hankkii asiakkaansa ja millaisia työpäivät tyypillisesti ovat?

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 20.10.2015, 13:41

Satakunnan Brändituote on tuore tulokas Satakunnan yrityskentässä. Yrittäjä Riku Hekkala on toiminut alalla pitkään ja haave omasta yrityksestä on muhinut päässä. Yritys kauppaa lahja- ja mainostuotteita aina pienemmistä tavaroista työvaatteisiin.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 16.10.2015, 9:22

Topi Agge perusti yrityksensä vuonna 2009. Idea oli muhinut päässä jo pidempään. Kesäkuukausina töitä on riittänyt esimerkiksi vesikattojen parissa ja talven tullen siirrytään sisätiloihin. Topi Agge kertoo yrityksen kuulumisia tarkemmin Yrittäjäuutisissa.

Sisältää ääntä
Paikallinen - 6.10.2015, 15:11

Scene Group Oy on porilaisen Mikko Kivisen perustama Internet-palveluihin erikoistunut yritys. Mikko perusti yrityksen 17-vuotiaana opiskellessaan kauppaoppilaitoksessa ensimmäistä vuotta. Yrittäjäuutisissa Mikko Kivinen kertoo, mitä Scene Groupille tänään kuuluu.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 30.9.2015, 11:36

Porin Tikkulasta vanhasta tulitikkutehtaan pääkonttorista löytyy myös Luova toimisto Ensemble. Sen perustivat Janne Alhonpää, Janne Huhtala ja Matti Tihveräinen parisen vuotta sitten. Yrittäjyydestä ei kolmikolla ollut entuudestaan kokemusta.

Sisältää kuvanSisältää ääntä
Paikallinen - 22.9.2015, 14:47

Porin Yrittäjät järjestää jo neljättä kertaa yhteistyökumppaneineen koko perheen LASTEN PÄIVÄ –tapahtuman Porin päivän kunniaksi ensi sunnuntaina. Tapahtuma on luvassa Pelle Hermannin puistossa kello 11-14. Lisäksi lauantaina torilla palkitaan vuoden porilainen yritys.