Mobiiliversio
Urheilu

Ovetshkin pelasi alle vartin, ratkaisi silti Washingtonin voiton

 

Aleksandr Ovetshkin on ratkaissut jo vuosia runkosarjavoittoja Washington Capitalsille jääkiekon NHL:ssä. Tänä keväänä "Ovie" on säästänyt paukkuja myös kevään tärkeimpiin otteluihin.
Ovetshkin sivalsi ranteella 3–2-voittomaalin New York Rangersin verkkoon pudotuspelien 2. kierroksen toisessa ottelussa ja tasoitti otteluvoitot 1–1:een.
Venäläishyökkääjän jääaika (13.36 minuuttia) oli pienin käynnissä olevissa pudotuspeleissä, mutta maalinnälkää riitti, sillä hän ehti laukoa seitsemästi kohti maalia.
Washington johti vauhdikkaan avauserän jälkeen jo 2–1 Mike Knublen ja Jason Chimeran osumilla. Brad Richards kavensi erän loppuun ja Ryan Callahan tasoitti kolmoserässä ennen Ovetshkinin ratkaisua.
Los Angeles Kings teki kaksi ryöstöretkeä St. Louisiin ja voi kahdella kotivoitolla päättää länsilohkon välieräsarjan lyhyeen. Kings aloitti toisen ottelun armottomasti: 4–0-lukemat tulostaululle avauserän jälkeen ja lopulta 5–2-voitto taskuun. Anze Kopitar teki Kings-maaleista kaksi, Dustin Brown sai kolme syöttöpistettä.
St. Louis purki turhautumistaan kolmeen nahisteluun päätöserässä.

STT

Urheilu

(22 tuntia 42 min sitten)
(2 päivää 22 tuntia sitten)
(4 päivää 18 tuntia sitten)
(4 päivää 19 tuntia sitten)
(5 päivää 1 tunti sitten)
(5 päivää 17 tuntia sitten)
(5 päivää 23 tuntia sitten)
(6 päivää 19 tuntia sitten)
(1 viikko 12 tuntia sitten)
(1 viikko 21 tuntia sitten)
(1 viikko 1 päivä sitten)
(1 viikko 1 päivä sitten)

Ulkomaat

Talous ja politiikka

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.