Mobiiliversio
Urheilu

Harmittava kaatuminen vei Pihlaiselta voiton

 

Hallitseva alamäkiluistelun maailmanmestari Arttu Pihlainen sijoittui toiseksi Ruotsin Åressa tämän kauden MM-sarjan kolmannessa osakilpailussa myöhään lauantaina. Voittoon luisteli uusi nimi, kanadalainen Adam Horst. Voitto oli hänen ensimmäisensä.
Arttu Pihlainen nousi MM-sarjassa pisteissä toiseksi ohi saksalaisen Fabian Melsin. Muista suomalaisista toiseksi paras oli Miikka Jouhkimainen, joka sijoittui seitsemänneksi.
Pihlainen teki pienen virheen ennen viimeistä hyppyriä ja kaatui johtoasemassa.
–Olisi pitänyt höllätä, mutta en tiennyt missä muut kilpailijat ovat, Pihlainen sanoi.
–Kaaduin pahassa paikassa ja sen jälkeen jalat olivat ihan puhki.
Adam Horst pääsi Pihlaisen ohi ja voittoon. Pihlainen johti finaalia ylivoimaisesti ja oli muutenkin nopein jokaisessa alkuerässä. Kolmanneksi sijoittui toinen kanadalainen, Scott Croxall.
MM-sarjaa johtava Kyle Croxall putosi jo puolivälierissä ja sijoittui 13:ksi. Näin ollen Pihlainen saavutti häntä tuntuvasti. Heidän välinen ero on tällä hetkellä ainoastaan 240 pistettä, joten kaikki on vielä auki maailmanmestaruuden kannalta. Se ratkeaa kauden viimeisessä osakilpailussa maaliskuussa Kanadan Quebecissä.
–Rennoin mielin lähdetään viimeiseen osakilpailuun, Pihlainen totesi.

STT

Urheilu

(9 tuntia 30 min sitten)
(20 tuntia 37 min sitten)
(20 tuntia 38 min sitten)
(20 tuntia 39 min sitten)
(20 tuntia 41 min sitten)
(1 päivä 8 tuntia sitten)
(1 päivä 20 tuntia sitten)
(3 päivää 10 tuntia sitten)
(3 päivää 23 tuntia sitten)
(5 päivää 23 tuntia sitten)

Ulkomaat

Talous ja politiikka

(1 päivä 7 tuntia sitten)
(2 päivää 5 tuntia sitten)
(2 päivää 7 tuntia sitten)

Urheilu

(9 tuntia 30 min sitten)
(20 tuntia 37 min sitten)
(20 tuntia 38 min sitten)
(20 tuntia 39 min sitten)

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.