Mobiiliversio
Urheilu

Golfari Woods ei päästä ketään ohi

Golfari Tiger Woods kohentaa koko ajan. Hänen epävarmat otteensa golfkentillä näyttävät olevan tuota pikaa historiaa. Bostonin rahaturnauksessa Woods pelasi neljännen kierroksen lopun maanantaina kuin vanhasta muistista: neljä perättäistä birdietä nosti Woodsin lopputuloksissa jakamaan 11:ttä sijaa. Tämä piti golfin puolijumalan edelleen maailmanlistan ykkösenä.
Phil Mickelsonilla oli jälleen mahdollisuus syrjäyttää Woods listan kärjessä ja vallata ykkössija ensimmäisen kerran urallaan. Tämä jäi kuitenkin haaveeksi. Mickelson romahti maanantaina 76 lyönnin kierrostulokseen ja jakoi tuloksissa 25. sijan.
Turnauksen voittoon pinnisti kalifornialainen Charly Hoffman upealla pelillä. Hoffman aloitti päivän neljän lyönnin taka-asemassa, mutta pelasi kuin riivattuna. Hoffman keräsi peräti 11 birdietä. Kierroksen lopussa hän oli karannut voittoon viiden lyönnin erolla ennen Luke Donaldia, Jason Dayta ja Geoff Ogilvyta. Takaysiin hän käytti vain 29 ja koko kierrokseen 62 lyöntiä eli alitti parin yhdeksällä lyönnillä. Hoffmanin lopputulos oli 262 lyöntiä eli 22 alle parin.
Hoffmanille, 33, voitto oli uran toinen Yhdysvaltain-kiertueella.

STT

Urheilu

(5 tuntia 32 min sitten)
(2 päivää 3 tuntia sitten)
(2 päivää 8 tuntia sitten)
(3 päivää 3 tuntia sitten)
(3 päivää 7 tuntia sitten)
(5 päivää 6 tuntia sitten)
(1 viikko 7 tuntia sitten)
(1 viikko 3 päivää sitten)
(1 viikko 5 päivää sitten)

Satakunta

(1 tunti 49 min sitten)
(1 päivä 47 min sitten)
(1 päivä 4 tuntia sitten)

Talous ja politiikka

Urheilu

(5 tuntia 32 min sitten)
(2 päivää 3 tuntia sitten)
(2 päivää 8 tuntia sitten)

Kulttuuri ja viihde

(1 päivä 4 tuntia sitten)
(1 päivä 4 tuntia sitten)
(2 päivää 11 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.