Mobiiliversio
Urheilu

Chisora hämmensi alusta loppuun

 

Ammattinyrkkeilijä Dereck Chisora teki kaikkensa kehän ulkopuolella horjuttaakseen Vitali Klitshkoa, mutta kaksikon välisessä WBC-liiton raskaansarjan MM-ottelussa ukrainalainen ei ollut yllätettävissä. Toivomaansa tyrmäystä Klitshko, 40, ei kuitenkaan saanut. Chisora kesti Münchenissä täydet 12 erää ennen kuin tuomarit julistivat Klitshkon voittajaksi.
Chisora sai ärsytettyä Klitshkoa ja nyrkkeilyväkeä jo perjantain punnituksessa läpsäistyään ukrainalaista. Hämminki jatkui vielä kehässä ennen ottelua, kun Chisora sylkäisi vettä toisen nyrkkeilevän Klitshkon, Vitalin pikkuveljen Wladimirin kasvoille.
–Halusin antaa hänelle ansionsa mukaan (tyrmätä). Se ei onnistunut, mutta ehkä vielä kohtaamme, Klitshko tuumi ottelun jälkeen.
Tyrmäys oli lähellä 9. ja 10. erässä, kun Klitshko sai painavia lyöntejä Chisoran suojauksen läpi. Britti kesti ja rynnisti vielä päätöserässä, jossa Klitshko pysyi etäällä varmistaakseen voittonsa.
Tappio ei vienyt Chisoran itseluottamusta. Britti oli jo haastamassa IBF-, WBO- ja IBO-vöiden maailmanmestaria Wladimir Klitshkoa otteluun. Vitalin aika oli zimbabwelaistaustaisen Chisoran mukaan sen sijaan ohi.
–Hän ei enää kohtaa minua. En ihmettele, minäkään en haluaisi kohdata itseäni kehässä, Chisora runoili.

Ulottuvuus auttoi yksikätistä Klitshkoa

Joulukuussa Chisora hävisi raskaansarjan EM-ottelun Robert Heleniukselle selvästä hallinnastaan huolimatta. Helenius loukkasi tuolloin ottelussa kätensä, ja niin kävi myös nyt Klitshkolle. Ukrainalainen kertoi iskeneensä vain oikealla kädellään neljännestä erästä alkaen. Klitshko (202 cm) kykeni kuitenkin pitämään 15 senttiä lyhyemmän Chisoran ulottuvuudellaan kurissa.
Ottelua arvioitiin Klitshkon (44 voittoa–2 tappiota) tukalimmaksi sitten Lennox Lewisille teknisellä tyrmäyksellä vuonna 2003 koetun tappion.

Hayen kuppi nurin

Ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus päättyi poliisien paikalle tuloon, kun Chisora oli löytänyt uuden hämmennettävän. Chisora pilkkasi paikalla ollutta brittikollega David Hayea tappiosta Wladimir Klitshkolle WBA-titteliottelussa viime heinäkuussa. Heti perään Chisora löi vesipullon Hayen kädestä, mikä käynnisti joukkotappelun.
Vaikka Chisora hävisi jo kolmannen edellisestä neljästä ammattilaisottelustaan, on hän vakiinnuttanut otteillaan – hyvillä ja pahoilla – paikkansa maailmanmestarien kiusaajana. Maailmanmestaruuteen on silti vielä matkaa.

STT

Urheilu

(9 tuntia 28 min sitten)
(20 tuntia 35 min sitten)
(20 tuntia 36 min sitten)
(20 tuntia 37 min sitten)
(20 tuntia 39 min sitten)
(1 päivä 8 tuntia sitten)
(1 päivä 20 tuntia sitten)
(3 päivää 10 tuntia sitten)
(3 päivää 23 tuntia sitten)
(5 päivää 23 tuntia sitten)

Ulkomaat

Talous ja politiikka

(1 päivä 7 tuntia sitten)
(2 päivää 5 tuntia sitten)
(2 päivää 7 tuntia sitten)

Urheilu

(9 tuntia 28 min sitten)
(20 tuntia 35 min sitten)
(20 tuntia 36 min sitten)
(20 tuntia 37 min sitten)

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.