Mobiiliversio
Urheilu

Bottas tähtää pitkään Williams-uraan

 

Se "seuraava suomalainen formulatähti" Valtteri Bottas ei ole turhautunut rooliinsa F1-talli Williamsin testikuljettajana, ei lainkaan. Bottas, 22, viihtyy brittitallissa mainiosti, ja jatkaisi siellä mielellään pitkään. Niin pitkään, että pääsisi isoksi luvuksi tallin historiankirjoihin.
–Se olisi ihanteellista. Nautin työskentelystä näiden ihmisten kanssa, ja (tallin legendaarinen pomo) Frank Williams piiskaa porukkaa eteenpäin. Tallilla on upea historia, ja olen mukana jo kolmatta vuotta. Tunnen oloni kotoisaksi, joten olisi hienoa pysyä täällä. Toivon pitkää uraa Williamsilla, Bottas miettii Autosport-nettisivuston haastattelussa.
Vaikka Bottas on jo näyttänyt nopeutensa, edellä tallin kuljettajahierarkiassa ovat kuitenkin kisakuskit Pastor Maldonado ja Bruno Senna. Heillä on takanaan Bottakselta puuttuvaa sponsorirahaa. Bottas etsii tarvittavaa sponsoritukea itselleen, mutta tällä hetkellä vuodesta 2013 ja mahdollisesta kuljettajapaikasta ei vielä kannata hehkutella sen kummemmin.
–Vaikea sanoa mahdollisuuksistani. Liian aikaista vielä. Olemme vasta kauden puolivälissä, ja talleilla on runsaasti aikaa päättää. En todellakaan voi sanoa, että mikään olisi mahdotonta, nuorukainen pyörittelee.

STT

Urheilu

(9 tuntia 39 min sitten)
(2 päivää 21 tuntia sitten)
(3 päivää 3 tuntia sitten)
(3 päivää 3 tuntia sitten)
(6 päivää 5 tuntia sitten)
(1 viikko 6 tuntia sitten)
(1 viikko 1 päivä sitten)

Suosituimmat tänään

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.