Mobiiliversio
Urheilu

Blake päihitti Boltin Jamaikan olympiakarsinnassa

 

Yohan Blake viiletti Usain Boltilta karkuun Jamaikan olympiakarsinnan sadalla metrillä perjantaina. Blake voitti Kingstonissa käydyn kisan huippuajalla 9,75. Bolt juoksi toiseksi ajalla 9,86. Kolmas olympiapaikka meni Asafa Powellille, jonka ajaksi kirjattiin 9,88.

Blaken aika on tämän kauden kärkitulos maailmassa. Se on myös miehen oma ennätys. Jamaikalta tihkuneiden tietojen mukaan tulos syntyi 1,1 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa.

–Valmentaja Glen Mills sanoi, että pystyn siihen. Uskoin häntä. Keskityn nyt tiukasti olympialaisiin, Blake sanoi.Boltin lähtö ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi Boltin juoksutekniikka hajosi kisan loppupuolella, kun hän jahtasi karkuun päässyttä Blakea.

–Noin 60 metristä lähtien kisa oli ihan hyvä. Mutta aivan lopussa olkapääni nousi ylös, mikä tavallaan hidasti minua, Bolt selvitti.Pienistä vaikeuksistaan huolimatta maailmanennätysmies Bolt antoi täyden tunnustuksen voittajalle.

–Hän ilman muuta maailmanluokan juoksija. Olen jo vuosien ajan sanonut, että hän on yksi parhaista.

Myös naisten sadalla metrillä nähtiin tasokas kilpailu. Shelly-Ann Fraser-Pryce kipitti maailman tämän kauden kärkiajaksi 10,70. Veronica Campbell-Brown oli toinen ajalla 10,82 ja Kerron Stewart kolmas ajalla 10,94. Myös Fraser-Pryce on suunnannut katseensa jo kohti olympialaisia.–Tämä oli ensimmäinen este matkalla olympialaisiin ja pääsin sen yli.

STT

Urheilu

(10 tuntia 48 min sitten)
(2 päivää 22 tuntia sitten)
(3 päivää 4 tuntia sitten)
(3 päivää 4 tuntia sitten)
(6 päivää 6 tuntia sitten)
(1 viikko 8 tuntia sitten)
(1 viikko 1 päivä sitten)

Suosituimmat tänään

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.