Mobiiliversio
Urheilu

Aaltojen seinä viivästyttää maailmanympäripurjehdusta

 

Pelko kymmenmetrisistä aalloista aiheuttaa kilpailun historian ensimmäisen viivästyneen lähdön maailmanympäripurjehduksessa. Mahtavien aaltojen lisäksi järjestäjät pelkäsivät myrskylukemiin nousevan tuulen vahingoittavan kilpailun kuutta venettä ja päättävän kisan viisi kuukautta ennen aikojaan.
Viisi joukkuetta tuki päätöstä, joka tietää paluuta Sanyan lomakohteeseen eteläisessä Kiinassa. Seuraava osuus kohti Uutta-Seelantia alkaa noin puoli vuorokautta myöhemmin. Järjestäjien mukaan myrskyrintamaa ei voi kiertää, mutta yhden venekunnan mukaan voi.
Espanjalaistaustainen Camper/ETNZ-joukkue kertoi laatineensa reitin, jolla aallot olisivat suurimmillaan nelimetrisiä.
–Veneemme on suunniteltu kestämään tällaiset olosuhteet, kippari Chris Nicholson sanoi.
Nimellä Volvo Ocean Race kulkevan maailmanympäripurjehduksen osallistujamäärä on pienin sitten vuoden 1973, kun kisa alkoi nimellä Whitbread.

STT

Urheilu

(9 tuntia 22 min sitten)
(20 tuntia 29 min sitten)
(20 tuntia 31 min sitten)
(20 tuntia 31 min sitten)
(20 tuntia 33 min sitten)
(1 päivä 7 tuntia sitten)
(1 päivä 20 tuntia sitten)
(3 päivää 10 tuntia sitten)
(3 päivää 23 tuntia sitten)
(5 päivää 23 tuntia sitten)

Ulkomaat

Talous ja politiikka

(1 päivä 7 tuntia sitten)
(2 päivää 4 tuntia sitten)
(2 päivää 7 tuntia sitten)

Urheilu

(9 tuntia 22 min sitten)
(20 tuntia 29 min sitten)
(20 tuntia 31 min sitten)
(20 tuntia 31 min sitten)

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.