Mobiiliversio
Ulkomaat

Wikileaksin perustajan raiskausepäily uudestaan tutkittavaksi

Käänteet Wikileaks-sivuston perustajan Julian Assangen rikosepäilyihin liittyvässä tapauksessa eivät ota loppuakseen Ruotsissa. Syyttäjä päätti keskiviikkona avata uudestaan tutkinnan raiskausepäilystä. Vielä viime viikolla toinen syyttäjä päätti aloittaa esitutkinnan ainoastaan ahdistelusta.
Ruotsin syyttäjäviranomaisen tulkinnat tapauksesta ovat olleet varsin ristiriitaisia. Tapahtuma juontaa elokuun 20. päivään, jolloin kaksi naista teki Assangesta rikosilmoituksen poliisille. Toinen naisista halusi tehdä ilmoituksen raiskauksesta, toinen tulkitsi tapahtuneen seksuaaliseksi ahdisteluksi. Naiset olivat tavanneet Assangen tämän luentokiertueen yhteydessä.
Syyttäjäviranomainen antoi Assangesta raiskausepäilyn nojalla pidätysmääräyksen, joka peruttiin kuitenkin jo seuraavana päivänä.
Viime viikolla syyttäjä Eva Finne päätti aloittaa esitutkinnan toisesta tapauksesta, mutta tutkinta koski ainoastaan ahdisteluepäilyä. Toiseen tapaukseen hän ei nähnyt liittyvän rikosta.
Naisten asianajaja Claes Borgström valitti päätöksestä viime viikolla ja sai näkemyksilleen vastakaikua. Tapauksen läpikäynyt syyttäjä Marianne Ny ilmoitti keskiviikkona, että raiskaustutkinta aloitetaan uudelleen. Ny ei kuitenkaan halunnut kommentoida millaisia uusia seikkoja tapauksessa on paljastunut.

"Ei uudelleen tutkintaan ilman syytä"

Naisten asianajaja Claes Borgström oli tyytyväinen syyttäjän päätökseen. Hänen mukaansa raiskausepäilyä ei olisi otettu uudelleen tutkittavaksi, jos sille ei olisi ollut hyvää syytä.
Borgström toteaa, että kaksi kolmesta syyttäjästä on tehnyt saman tulkinnan kuin hänkin: he ovat löytäneet syytä epäillä Assangea yhdessä tapauksessa raiskauksesta ja toisessa tapauksessa ahdistelusta.
Assange on itse kiistänyt julkisuudessa syyllistyneensä rikokseen ja sanonut tulleensa varoitetuksi mahdollisista mustamaalaamiskampanjoista. Ruotsin poliisi kuulusteli Assangea maanantaina ahdisteluepäilyyn liittyen.
Assangen asianajaja Leif Silbersky ihmetteli keskiviikkona syyttäjien erilaisia tulkintoja.
–Mikään tähän tapaukseen liittyvä ei enää yllätä minua, Silbersky totesi.

STT

Ulkomaat

(1 päivä 9 tuntia sitten)
(1 päivä 12 tuntia sitten)
(1 päivä 12 tuntia sitten)
(2 päivää 3 tuntia sitten)
(3 päivää 2 tuntia sitten)

Satakunta

(2 tuntia 29 min sitten)
(1 päivä 1 tunti sitten)
(1 päivä 5 tuntia sitten)

Talous ja politiikka

Urheilu

(6 tuntia 12 min sitten)
(2 päivää 4 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)

Kulttuuri ja viihde

(1 päivä 5 tuntia sitten)
(1 päivä 5 tuntia sitten)
(2 päivää 12 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.