Mobiiliversio
Ulkomaat

Ruotsi on saanut uuden kruununperillisen

 

Ruotsi on saanut uuden kruununperillisen. Kruununprinsessa Victoria on synnyttänyt terveen tytön, kertoi prinssi Daniel tiedotustilaisuudessaan.
Äiti ja lapsi voivat hyvin.
–Aamulla klo 4:26 syntyi 51 senttiä pitkä ja 3280 gramman painoinen aivan ihana pikkuprinsessa, kertoi selvästi ylpeä isä.
Danielin mukaan synnytys oli hyvin jännittävää.
–Synnytykseen liittyy aina tiettyjä riskejä. Mutta kaikki meni hyvin, hän sanoi Karoliinisessa sairaalassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Samalla prinssi Daniel pyysi tilaisuuteen kerääntyneitä toimittajia antamaan tuoreelle perheelle omaa aikaa ja rauhaa.
–Kuten kaikki ymmärrätte, meillä on nyt suuri tarve olla vain pienen perheemme kesken, hän vetosi.
Victoria ja Daniel saapuivat sairaalaan hieman ennen kello yhtä yöllä. Hovin tiedotuspäällikön Bertil Ternertin mukaan synnytyksen oli määrä tapahtua perinteisin menetelmin, ilman keisarileikkausta.
Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia eivät olleet synnytyksen aikana paikalla sairaalassa. Victoria on aiemmin kertonut, että ensimmäisen virallisen valokuvan vauvasta saa ottaa tuleva isoisä eli Kaarle XVI Kustaa.

STT

Ulkomaat

(9 tuntia 15 min sitten)
(9 tuntia 20 min sitten)
(9 tuntia 21 min sitten)
(1 päivä 7 tuntia sitten)
(1 päivä 7 tuntia sitten)
(3 päivää 23 tuntia sitten)
(4 päivää 7 tuntia sitten)

Ulkomaat

Talous ja politiikka

Urheilu

(9 tuntia 17 min sitten)
(20 tuntia 24 min sitten)
(20 tuntia 25 min sitten)
(20 tuntia 26 min sitten)

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.