Mobiiliversio
Ulkomaat

Mugabe kiistää huhut sairaudesta 88-vuotispäivänään

 

Zimbabwen presidentti Robert Mugabe otti tiistaina kantaa epäilyksiin, joita hänen terveydestään on esitetty. Afrikan vanhin johtaja sanoi 88-vuotissyntymäpäivänään olevansa "terve kuin pukki" ja irvaili mediassa esitetyille arveluille hengenvaarallisesta sairaudesta.
–Kristus kuoli ja ylösnousi vain kerran. Minä olen kuollut ja ylösnoussut, enkä tiedä, montako kertaa vielä teen saman.

Mugaben terveyden on arveltu olevan yksi syy sille, miksi osa hänen puolueensa Zanu-PF:n jäsenistä haluaa kiirehtiä seuraavia vaaleja. Maata vuodesta 1980 johtanut presidentti on jo nimetty puolueensa ehdokkaaksi vaaleihin, jotka tulisi hänen itsensä mukaan pitää tänä vuonna.
Mugaben terveydestä on puhuttu julkisuudessa paljon. Wikileaks julkaisi viime vuonna Yhdysvaltain entisen suurlähettilään James McGeen ja Zimbabwen keskuspankin johtajan Gideon Gonon välisen keskustelun, jonka mukaan Mugabella olisi eturauhassyöpä ja korkeintaan viisi vuotta elinaikaa.
Mugaben syntymäpäiviä juhlitaan lauantaina Mutaren kaupungissa.

STT

Ulkomaat

(9 tuntia 10 min sitten)
(9 tuntia 16 min sitten)
(9 tuntia 16 min sitten)
(1 päivä 7 tuntia sitten)
(1 päivä 7 tuntia sitten)
(3 päivää 23 tuntia sitten)
(4 päivää 7 tuntia sitten)

Ulkomaat

Talous ja politiikka

Urheilu

(9 tuntia 12 min sitten)
(20 tuntia 19 min sitten)
(20 tuntia 20 min sitten)
(20 tuntia 21 min sitten)

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.