Mobiiliversio
Ulkomaat

Kymmeniä joutui sairaalaan Pamplonan härkäviikolla

 

Kymmeniä ihmisiä on saanut vammoja Pamplonan kuuluisissa härkäjuoksuissa tänäkin vuonna. Festivaalin viimeisenä päivänä lauantaina neljä miestä jouduttiin viemään sairaalahoitoon.
Kahdella heistä oli vammoja pään alueella, yksi oli loukannut polvensa ja kolmannella oli ruhjeita olkapäässä.
Kaikkiaan 38 ihmistä on joutunut sairaalaan yhdeksän päivää kestäneen festivaalin aikana. Suurin osa vammoista on tullut kaatumisista, mutta ainakin neljää miestä härät ruhjoivat sarvillaan.
Kukaan ei kuitenkaan ole saanut hengenvaarallisia vammoja, ja vain kaksi brittiä on joutunut viipymään sairaalassa pidempään.
Pamplonan härkäjuoksuissa puoli tonnia painavat härät ohjataan juoksemaan kapeaa, vajaan kilometrin mittaista katureittiä. Sadat ihmiset mittaavat rohkeuttaan juoksemalla härkien edellä.
Festivaaleille saapuu vuosittain puolisen miljoonaa matkailijaa, heistä monet ulkomailta.

STT

Ulkomaat

(19 tuntia 23 min sitten)
(1 päivä 20 tuntia sitten)
(1 päivä 22 tuntia sitten)
(2 päivää 8 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.