Mobiiliversio
Ulkomaat

Kuningatar on kiitetty taituri omassa tyylissään

 

Valkoista, kirkasta sinistä, kultaa. Kaikkia näitä värejä on nähty kuningatar Elisabetin asuissa viime päivien timanttijuhlissa.
Elisabet on kautta vuosikymmenten turvannut brittisuunnittelijoihin. Kuluneet kymmenen vuotta hänen vaatetuksestaan on vastannut Angela Kelly.
Kellyn käsialaa on virallisten juhlakuvien silkkiä, samettia ja pitsiä yhdistävä valkoinen leninki, samoin viime vuonna prinssi Williamin ja Kate Middletonin häissä nähty esikonkeltainen asu.
Kuningattaren tyylistä pitävät niin nuoret kuin vanhatkin. Kehuja sen toimivuudesta antaa Jean Paul Gaultier'lle työskennellyt ranskalainen nuoren polven suunnittelija.
–Hän on ainoa, joka pukeutuu näin, minkä ansiosta hänet tunnistaa heti, Alexandre Vauthier kiittää.
Valtiollisissa seremonioissa kuningatar käyttää juhlapukua, jalokiviä ja jopa kruunua, mutta myös arkisemmat esiintymiset ovat pukeutumisen kannalta vaativia.
Ei läpinäkyvää, ei liian tiukkaa, ei liian lyhyttä, kuuluvat määräykset suunnittelijoille. Ja sää – kuten kepeitä hameenhelmoja liehuttavat tuulenpuuskat – on muistettava ottaa huomioon.
Kuningatar on totuttu näkemään kirkkaissa asuissa, jotka kruunaa väreihin sointuva hattu. Käsilaukut ovat tuttu tavaramerkki, samoin käytännölliset mutta elegantit kengät.
–Hänellä on oma tyylinsä, ja se tuo hänelle kunnioitusta. Hänen ei pidä muuttaa siitä mitään, Vauthier sanoo.

STT

Ulkomaat

(1 päivä 55 min sitten)
(1 päivä 2 tuntia sitten)
(1 päivä 12 tuntia sitten)
(3 päivää 19 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.