Mobiiliversio
Ulkomaat

Kreikkalaiset tyhjentävät tilejään ostaakseen ruokaa

 

Kreikkalaiset ovat taas rynnänneet pankkiautomaateille. Ensi viikonloppuna järjestettävät parlamenttivaalit ovat kiihdyttäneet arvailuja Kreikan euroerosta ja saaneet kansalaiset tyhjentämään pankkitilejään aiempaakin vikkelämpään päivätahtiin. Kreikkalaispankkiirien mukaan rahoja hupenee pankkitileiltä jopa 800 miljoonan euron päivävauhtia.
Suuri osa nostetuista rahoista kuluu ruokaan, jota ostetaan nykyistäkin huonompien päivien varalle. Kreikkalaiset supermarketit raportoivat, että muun myynnin laskiessa pitkään säilyvien ruokatarvikkeiden kuten pastan menekki on kasvanut. Ylijääneet rahat sijoitetaan esimerkiksi ulkomaisiin rahastoihin, joilla rahojen uskotaan olevan pankkitilejä paremmassa turvassa.
Viime vuoden aikana kreikkalaisten pankkitilit kutistuivat 17 prosentin verran.

STT

Ulkomaat

(1 päivä 15 tuntia sitten)
(2 päivää 17 tuntia sitten)
(2 päivää 18 tuntia sitten)

Talous ja politiikka

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.