Mobiiliversio
Ulkomaat

Iran aikoo teloittaa kaksi ihmistä alkoholin juonnista

 

Iranissa on tuomittu kaksi ihmistä kuolemaan alkoholin nauttimisesta. Korkein oikeus on median mukaan vahvistanut tuomiot.
Samat henkilöt ovat jääneet jo kahdesti aiemmin kiinni juomisesta, ja tuolloin heitä rangaistiin 80 raipaniskulla.
Tuomiot ovat Iranissa noudatetun sharia-lain tulkinnan mukaisia. Kuolemantuomio tosin voidaan muuttaa ruoskinnaksi, jos syyllinen katuu.
Edellisen kerran Iranissa langetettiin kuolemantuomio toistuvasta juomisesta vuonna 2007, mutta tuomiota lievennettiin, kun syytetty katui julkisesti.
Tiukat lait eivät ole saaneet iranilaisia luopumaan alkoholista. Viranomaiset arvioivat, että maahan salakuljetetaan vuosittain 60–80 miljoonaa litraa alkoholia.
Viinaksia myös valmistetaan salaa, ja kyseenalaisin menetelmin tehdyt juomat aiheuttavat toisinaan kuolemantapauksia.

STT

Ulkomaat

(14 tuntia 59 min sitten)
(1 päivä 9 tuntia sitten)
(1 päivä 10 tuntia sitten)
(1 päivä 10 tuntia sitten)
(1 päivä 15 tuntia sitten)
(1 päivä 17 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)
(2 päivää 11 tuntia sitten)
(2 päivää 12 tuntia sitten)
(2 päivää 15 tuntia sitten)
(2 päivää 15 tuntia sitten)

Ulkomaat

Talous ja politiikka

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.