Mobiiliversio
Ulkomaat

Brittien mielestä olympialaiset olivat hintansa väärti

 

Suurin osa briteistä uskoo, että Lontoon olympialaiset olivat hyvää vastinetta rahoille. Asia selviää Guardianin teettämästä tuoreesta kyselystä.
Vähän yli puolet brittiläisistä ajattelee, että kisoista kannatti maksaa yhdeksän miljardia puntaa eli noin 11,5 miljardia euroa. Vastaajien mielestä kisat ja loistavasti menestynyt isäntien maajoukkue piristivät kansaa taantuman keskellä.
Sen sijaan vain 35 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että nelinkertaisesti alkuperäisbudjetista paisuneet olympialaiset olivat kallis talouden häiriötekijä.
Kisojen tuki oli vahvaa lähes kaikkialla Britanniassa. Esimerkiksi walesilaisista 68 prosenttia piti kisoja maksetun rahan arvoisina. Lontoolaisista samaa mieltä oli vähän yli puolet. Vain Skotlannissa suhtautuminen oli nihkeämpää. Siellä 42 prosenttia vastaajista tuki kisoja ja saman verran piti niitä rahan tuhlauksena.
Kyselyyn vastasi 2021 ihmistä.

STT

Ulkomaat

(19 tuntia 35 min sitten)
(1 päivä 21 tuntia sitten)
(1 päivä 22 tuntia sitten)
(2 päivää 8 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.