Mobiiliversio
Talous ja politiikka

Ylen kysely: SDP:n kannatus on noussut pohjalukemista

 

SDP:n kannatus näyttää nousseen pohjalukemista. Ylen uutisten Taloustutkimuksella teettämän kannatusarvion mukaan SDP:n kannatus on nyt 19,1 prosenttia, kun se helmikuussa vastaavassa tutkimuksessa oli lähes kolme prosenttiyksikköä heikompi.
SDP:n suosio näyttää siis palanneen vaalituloksen lukuihin. Jo maaliskuussa SDP oli nostanut kannatustaan vajaat kaksi prosenttiyksikköä helmikuun pohjalukemista.
Kokoomuksen kannatus oli 22,6 prosenttia eli sama kuin kuukausi sitten. Se on runsaat kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden takaisissa vaaleissa.
Perussuomalaisten kannatus tuntuu kaiken aikaa laskevan. Puolue sai mittauksessa 14,1 prosentin lukemat. Tammikuussa se sai vielä 17,4 prosentin kannatuksen ja helmikuussakin 16,1 prosentin kannatuksen. Maaliskuussa puolueen kannatus putosi 15,8 prosenttiin.
Perussuomalaisten suosion lasku on ollut jyrkkä. Vielä viime kesänä puolueen kannatus pyöri yli 20 prosentissa. Parhaimmillaan kannatus oli jopa 23 prosenttia.

Vihreilläkin laskua

Myös vihreiden kannatus on laskenut. Huhtikuun mittauksessa se oli 10,4 prosentti prosenttia, kun se vielä maaliskuussa oli 11,0 prosenttia.
Vasemmistoliitto on SDP:n tapaan parantanut asemiaan. Maaliskuussa kannatus oli 8,1 prosenttia ja huhtikuussa 8,9 prosenttia.
Huhtikuun mittauksen perusteella näyttää siltä, että RKP ja kristillisdemokraatit ovat jumiutuneet alle neljän prosentin kannatuksen puolueiksi. RKP:n kannatus oli 3,7 prosenttia ja kristillisdemokraattien 3,2 prosenttia.
Tutkimuksen haastattelut tehtiin 3.–26. huhtikuuta. Tutkimukseen vastasi 2892 henkeä. Heistä 1877 eli 64,9 prosenttia kertoi puoluekantansa.

http://yle.fi/uutiset/sdpn_kannatus_nousi_vaalien_tasolle/6076060

STT

Talous ja politiikka

(2 tuntia 15 min sitten)
(5 tuntia 20 min sitten)
(6 tuntia 5 min sitten)
(1 päivä 1 tunti sitten)
(1 päivä 2 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.