Mobiiliversio
Talous ja politiikka

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset supistuivat

 

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset ovat notkahtaneet talven aikana. Teknologiateollisuuden etujärjestön mukaan uusien tilausten määrä putosi tammi-maaliskuussa 7 prosenttia vuoden takaisesta. Uusia tilauksia saatiin myös vähemmän kuin viime syksynä.
Eniten tilauskanta on supistunut tietoliikenneteollisuudessa. Erot yritysten välillä olivat kuitenkin suuria.
Teknologiateollisuuteen kuuluu tietoliikenneteollisuuden lisäksi konepaja-, metalli- ja elektroniikka-alan yrityksiä.
Uusien tilausten väheneminen vaikuttaa hiljalleen myös tilauskantaan. Viime vuoden maaliskuun lopussa tilauskanta oli arvoltaan 6 prosenttia suurempi kuin tänä vuonna. Joulukuuhun verrattuna kasvua ei kertynyt lainkaan.
Teknologiateollisuus ei ole toipunut vuonna 2008 alkaneesta talouskriisistä, sillä uusien tilausten määrä oli alkuvuodesta yli kolmanneksen alemmalla tasolla kuin ennen kriisiä. Tilauskanta on romahtanut 40 prosenttia.

STT

Talous ja politiikka

(19 tuntia 27 min sitten)
(1 päivä 16 tuntia sitten)
(1 päivä 19 tuntia sitten)
(2 päivää 14 tuntia sitten)
(2 päivää 15 tuntia sitten)
(2 päivää 15 tuntia sitten)
(2 päivää 18 tuntia sitten)
(2 päivää 19 tuntia sitten)

Satakunta

(19 tuntia 18 min sitten)
(22 tuntia 46 min sitten)
(1 päivä 13 tuntia sitten)
(1 päivä 13 tuntia sitten)
(1 päivä 13 tuntia sitten)

Ulkomaat

Kulttuuri ja viihde

(1 päivä 20 tuntia sitten)
(1 päivä 22 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Porin Kauppahallista kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.