Mobiiliversio
Talous ja politiikka

Suomalaisten koon kasvu näkyy vaatekaupassa

 

Suomalaiset naiset ostavat entistä enemmän pluskokoista muotia, kertovat vaateketjut. Muun muassa Kappahlista ja Lindexistä kerrotaan, että XL-mallistojen myynti on kasvanut nopeammin kuin perusmallistojen.
Myös Muotikaupan liitossa on havaittu, että kauppojen sisäänostajat ottavat valikoimiin hieman enemmän isoja kokoja kuin aiemmin. Toimitusjohtaja Yrjö Gorskin mukaan XL-mallistojen tarjonta on lisääntynyt, ja markkinoille on ilmestynyt uusia brändejä.
–Suomalaiset ovat isompia kuin aiemmin, ja sitä myydään, minkälaisia kansalaiset ovat, Gorski sanoo.
Siitä huolimatta valinnanvaraa isommissa kokoluokissa on yhä selvästi vähemmän kuin keskivertokoossa. Yleisin vaatekoko on 40.
Vaatekoko on myös myyntikeino. Vaatekauppoja edustavan Tekstiili- ja muotialat -järjestön toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää kertoo, että vaatekokoja on todellisuudessakin suurennettu. Aiemmin kokoa 36 ollut voi mahtua edelleen samaan kokoon, vaikka painoa olisi tullut lisää.
–Ihmiset tykkäävät ostaa pienempää kokoa kuin he todellisuudessa ovat, Kankaanpää perustelee.

STT

Talous ja politiikka

(1 päivä 21 tuntia sitten)
(2 päivää 17 min sitten)
(2 päivää 18 tuntia sitten)
(2 päivää 18 tuntia sitten)

Urheilu

(2 päivää 17 tuntia sitten)
(2 päivää 18 tuntia sitten)
(3 päivää 30 min sitten)

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.