Mobiiliversio
Talous ja politiikka

Osa kaupoista ehtii siruaikaan vasta viiveellä

Korttiostokset kuitataan pian tunnusluvulla ruokakaupoissakin, kun suuret kauppaketjut siirtyvät siruaikaan. Kaikki kaupat eivät kuitenkaan ehdi hankkia sirumaksupäätteitä määräajassa, sillä alkuperäinen takaraja häämöttää jo vuoden lopussa.

Ainakin Keskossa ja Suomen Lähikaupassa päätteiden käyttöönotto venyy ensi vuoteen. Molemmissa kauppaketjuissa laitteita testataan parhaillaan.

Korttimaksamisen muutosten taustalla on siirtyminen euromaksualue Sepaan, joka yhtenäistää Euroopan maksuliikennettä.

Finanssialan keskusliiton kehityspäällikkö Anne Nisén arvioi, että maksupäätteiden hankkimisessa Suomi on useita muita maita jäljessä. Hänen mukaansa pieniin liikkeisiin sirupäätteitä on hankittu hyvin, mutta suuret ketjut ovat myöhässä.

- Suomi on kehityksessä keskivaiheilla, jos verrataan muihin maihin. Euroopassa on maita, joissa kaikki maksupäätteet ovat jo sirupäätteitä. Esimerkiksi Ruotsissa on erittäin hyvä kattavuus, Nisén kertoo.

STT

Talous ja politiikka

(1 päivä 9 tuntia sitten)
(1 päivä 9 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)
(3 päivää 3 tuntia sitten)
(3 päivää 3 tuntia sitten)
(3 päivää 4 tuntia sitten)
(3 päivää 5 tuntia sitten)
(3 päivää 6 tuntia sitten)
(3 päivää 9 tuntia sitten)
(3 päivää 12 tuntia sitten)
(4 päivää 8 tuntia sitten)
(4 päivää 8 tuntia sitten)

Satakunta

(2 tuntia 23 min sitten)
(1 päivä 1 tunti sitten)
(1 päivä 4 tuntia sitten)

Talous ja politiikka

Urheilu

(6 tuntia 6 min sitten)
(2 päivää 4 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)

Kulttuuri ja viihde

(1 päivä 5 tuntia sitten)
(1 päivä 5 tuntia sitten)
(2 päivää 12 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.