Mobiiliversio
Talous ja politiikka

Kanerva päätti erota maakuntahallituksen puheenjohtajuudesta

 

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) eroaa Varsinais-Suomen maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävästä. Ratkaisun taustalla on Kanervan viime viikolla saama ehdollinen vankeustuomio Nova-jutussa. Kanerva kertoi päätöksestään Turussa tänään.
Jo viime viikolla Kanerva kiisti syyllistyneensä rikoksiin ja kertoi valittavansa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Tämänaamuisessa tiedotustilaisuudessa hän toisti kantansa, että käräjäoikeuden tuomio on täysin väärä.
Kanerva kertoi kuitenkin päättäneensä jättää Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävän, jotta hänen työtoverinsa liitossa saisivat työrauhan. Kanerva kiisti, että hänen puolueensa kokoomus olisi millään tavalla painostanut häntä ratkaisuunsa.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Kanervan vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeästä lahjuksen ottamisesta. Oikeus katsoi Kanervan saaneen Nova-yhtiöiden johtajilta poikkeuksellisen suurta rahallista tukea mitä ilmeisimmin siksi, että tällä oli vaikutusvaltaa muun muassa maakuntaliitossa.

STT

Talous ja politiikka

(1 päivä 6 tuntia sitten)
(1 päivä 6 tuntia sitten)
(1 päivä 12 tuntia sitten)
(2 päivää 5 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)
(3 päivää 9 tuntia sitten)

Talous ja politiikka

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.