Mobiiliversio
Talous ja politiikka

Euromaiden korkojen lasku jatkui

 

Euroalueen valtionlainojen korkojen lasku jatkui keskiviikkona kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Jo muutaman viikon jatkunut laskeva korkokehitys kertoo velkamarkkinoiden jännitteiden asteittaisesta helpottumisesta.
Saksan uusi kymmenen vuoden laina ylimerkittiin. Saksa lainasi 4,1 miljardia euroa huippuedullisesti. Korko laski vain 1,82 prosenttiin.
Portugalin valtion keskiviikkona liikkeeseen laskemien velkasitoumusten koron lasku jatkui. Trendi näkyi myös jälkimarkkinoilla. Kaikkien euromaiden pitkien lainojen jälkimarkkinakorot olivat laskussa.
Suomen valtion tiistaina liikkeeseen laskema 15 vuoden viitelaina ylimerkittiin reippaasti. Lainan koroksi tuli 2,87 prosenttia. Toimialajohtaja Teppo Koiviston mukaan lainan menekki ja hinta kertoivat luottamuksesta Suomeen.
Tänä vuonna Suomen velka kasvaa 7,3 miljardilla eurolla. Lisäksi valtio uusii erääntyviä lainoja noin 21 miljardin euron arvosta.
Valtion velka oli joulukuun lopussa 79,7 miljardia euroa. Jokaista suomalaista kohti velkaa oli 14745 euroa.

STT

Talous ja politiikka

(1 päivä 7 tuntia sitten)
(2 päivää 4 tuntia sitten)
(2 päivää 6 tuntia sitten)
(3 päivää 6 tuntia sitten)
(5 päivää 2 tuntia sitten)
(5 päivää 9 tuntia sitten)
(5 päivää 9 tuntia sitten)
(5 päivää 23 tuntia sitten)
(6 päivää 2 tuntia sitten)

Ulkomaat

Talous ja politiikka

Urheilu

(8 tuntia 43 min sitten)
(19 tuntia 50 min sitten)
(19 tuntia 51 min sitten)
(19 tuntia 52 min sitten)

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.