Mobiiliversio
Talous ja politiikka

Budjettiesitys osui monien ministeriöiden odotuksiin

 
Budjettiesitys osui monien ministeriöiden odotuksiin

Valtio julkaisi eilen ehdotuksensa vuoden 2013 talousarvioksi ja veroja kiristävällä budjetilla pyritään paikkaamaan taloustilannetta. Muun muassa ruoan arvonlisävero nousee 13 prosentista 14 prosenttiin ja asuntolainojen korot muuttuvat vähemmän vähennyskelpoisiksi.

Veronmaksajain keskusliiton pääekonomisti Minna Punakallion mukaan prosentin korotus arvonlisäverossa näkyy tavalliselle kuluttajalle esimerkiksi maitotölkin hinnassa noin senttinä.
- Viikoittaisella tasolla ei nyt puhuta suurista summista kuluttajan kohdalla. Toki vuositasolla summat ovat suurempia ja näistä kertyy valtiolle rahaa. Mutta yksittäisen henkilön potti on siinä vielä suhteellisen maltillinen.

Punakallion jatkaa, että asuntolainoissakin on kyseessä kohtuullinen kiristys yhden henkilön kohdalla. Asuntolainojen korkoihin liittyvät veronkiristykset esimerkiksi 100 000 euron lainassa ovat vuositasolla noin 30–40 euroa.

Suomessa ollaan ottamassa käyttöön pankkivero, mutta veron yksityiskohdat ovat Punakalliollekin vielä pimennossa. Ja mikä olisi pankkiveron keskimääräinen vaikutus asiakkaaseen, on vielä epäselvää summien osalta.
- Kyllä tämä on semmoinen budjetti, jossa on hyviä puolia ja sillä saataneen paikattua kestävyysasioita. Toki veronkiristykset jotka kohdistuvat työtekoon sekä kulutukseen, voivat vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja se onkin mielenkiintoista nähdä miten käy, pohtii Punakallio lopuksi.

Radio Pori/STT

Talous ja politiikka

(1 päivä 13 tuntia sitten)
(1 päivä 15 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)
(2 päivää 13 tuntia sitten)

Suosituimmat tänään

Urheilu

(2 päivää 8 tuntia sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)
(2 päivää 16 tuntia sitten)

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.