Mobiiliversio
Talous ja politiikka

Aktia: Eurokriisin hoidon epäonnistuminen kävisi kalliiksi

 

Epäonnistuminen eurokriisin rauhoittamisessa kävisi Aktia Pankin mukaan kalliiksi Suomelle ja muulle Euroopalle. Seurauksena olisi pääekonomisti Timo Tyrväisen arvion mukaan yleiseurooppalaisen taantuman syveneminen.
Aktian uhkaskenaarion toteutuminen voisi Tyrväisen mukaan johtaa Suomen bruttokansantuotteen supistumiseen 2–4 prosentilla. Aktia ennusti keskiviikkona Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 0,3 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.
Euroalueen kokonaistuotanto supistuu Aktian mukaan 0,3 prosenttia. Pankki ennustaa euroalueen bruttokansantuotteen kasvavan ensi vuonna 1,2 prosenttia.
–Arvion lähtökohtana on, että eurokriisi rauhoittuu vähitellen syksyn aikana ja luottamuksen vähittäinen palautuminen kääntyy tukemaan aktiviteettia, sanoi Tyrväinen. Suomen talouden notkahdus kevään aikana jäi hänen mukaansa sen verran vaimeaksi, että talous pysyy kasvussa.
Euroalueen inflaatio hidastuu ennusteen mukaan 2,4 prosenttiin ja ensi vuonna 2 prosenttiin. Suomessa hinnat nousevat euroaluetta nopeammin ja inflaatio pysyy ensi vuonna 2,6 prosentissa.

STT

Talous ja politiikka

(1 päivä 8 tuntia sitten)
(2 päivää 4 tuntia sitten)
(2 päivää 5 tuntia sitten)
(2 päivää 8 tuntia sitten)
(2 päivää 11 tuntia sitten)
(3 päivää 3 tuntia sitten)
(3 päivää 4 tuntia sitten)
(3 päivää 4 tuntia sitten)
(3 päivää 7 tuntia sitten)

Satakunta

(1 päivä 8 tuntia sitten)
(2 päivää 2 tuntia sitten)
(2 päivää 2 tuntia sitten)
(2 päivää 3 tuntia sitten)
(2 päivää 3 tuntia sitten)

Suosituimmat tänään

Kulttuuri ja viihde

(7 tuntia 25 min sitten)
(2 päivää 9 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Porin Kauppahallista kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.