Mobiiliversio
Satakunta

Selvitys: Myrskyihin varauduttava paremmin

 

Viime joulukuussa tapaninpäivänä riehunut myrsky paljasti runsaasti puutteita muun muassa viranomaisten, kuntien, sähköyhtiöiden ja puhelinoperaattoreiden toiminnassa.
Myöskään eri tahojen välinen yhteistyö ei toiminut kunnolla, selviää Lounais-Suomen aluehallintoviraston (avi) raportista.

Virasto on selvittänyt myrskyn vaikutuksia yhteiskunnan toimivuuteen Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

Suurimmat ongelmat aiheutuivat sähkökatkoksista, jotka vaikuttavat lähes kaikkiin toimintoihin. Raportin mukaan esimerkiksi kuntien vedenottamojen toimivuutta sähkökatkoksen aikana ei ole turvattu kunnolla.

Myös terveysasemien varavoimajärjestelmissä on puutteita. Sähkökatkokset vaikuttivat potilastietojen hallintaan. Hoitolaitoksissa syntyi ongelmia, kun sähköiset lukitusjärjestelmät eivät toimineet.

Raportin mukaan on selvitettävä konkreettisemmin, miten viranomaisten, yritysten ja vapaaehtoisjärjestöjen työ organisoidaan poikkeustilanteissa.

STT

Satakunta

(2 tuntia 25 min sitten)
(21 tuntia 23 min sitten)
(1 päivä 2 tuntia sitten)
(2 päivää 41 min sitten)

Urheilu

(1 päivä 3 tuntia sitten)
(2 päivää 22 tuntia sitten)
(2 päivää 23 tuntia sitten)
(3 päivää 6 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.