Mobiiliversio
Satakunta

Porissa löydetty keskustelemisen kulttuuri

 

Eipä ole ennen sattunut, että 30 vuotta työkseen yhteiskunnallisissa keskustelutilaisuuksissa rampannut toimittaja saa ihmetellä suljetun oven takana, että salihan on jo täynnä, sinne ei enää mahdu.

SuomiAreenassa Porissa näin pääsi käymään. Oma syyni, liian tiukka aikataulu, mutta kertoo se muustakin. Viiden päivän aikana noin sadassa tilaisuudessa oli järjestäjien arvion mukaan noin 20000 kuuntelijaa ja katsojaa. Porissa on löydetty keskustelemisen kulttuuri.

Seitsemännen kerran järjestetyn keskusteluviikon yleisöennätys oli sikälikin yllätys, että tällä kertaa Porista puuttuivat sekä kansainväliset että kotimaiset niin kutsutut kovat nimet.
Kansainvälisistä osallistujista tunnetuin oli jemeniläinen rauhannobelisti Tawakkol Karman, nuori intomielinen "vallankumouksen äiti". Häntä kuunnellessa vakuuttui siitä, että arabimaissa ollaan oikeasti kehittämässä demokraattista, tasa-arvoista ja avointa yhteiskuntaa.

Suurten puolueiden puheenjohtajien pysytellessä poissa viikon kotimainen stara oli EU-komissaari Olli Rehn. Täytyy nostaa olkihattua Mikkelin miehelle siitä, että hän on valmis asettumaan tässä tilanteessa tuleen ja puolustamaan unionin toimia ja valamaan uskoa euron tulevaisuuteen.

Suuret puheet puuttuivat

Muutamat ministerit urakoivat Porissa useissa tilaisuuksissa, mutta rivikansanedustajia ei hirveän paljon paikalla ollut eduskunnassa samaan aikaan käydyn Espanjan tukikeskustelun ja -äänestyksen vuoksi. Ehkä se oli hyväkin, sillä nyt pääsivät enemmän ääneen muun muassa kansalaisjärjestöjen edustajat.

Ammattipoliitikkojen paha synti on pyörittää sitä samaa puoluetoimistolla, eritysavustajien keskuudessa tai eduskuntaryhmän kansliassa kehitettyä tarinaa. SuomiAreenan tuottaja Esa Nieminen MTV3:lta kaipasikin politiikoilta Porissa oikeita poliittisia avauksia. Siinä suomalaiset ovat jäljessä Gotlannissa kesäkarkeloitaan viettäviä ruotsalaiskollegoitaan.

Ensi vuonna eduskunta on yksi SuomiAreenan yhteistyökumppaneita, kun tulee kuluneeksi 150 vuotta Porvoon valtiopäivistä eli suomalaisen kansanedustuslaitoksen synnystä. Silloin olisi tilausta poliittisille ohjelmanjulistuksille.

STT–OLLI KEMPPAINEN Kirjoittaja on STT:n politiikan toimittaja

Urheilu

(16 tuntia 37 min sitten)
(17 tuntia 27 min sitten)
(1 päivä 15 tuntia sitten)

Kulttuuri ja viihde

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Ice Cream Housen terassilta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.