Mobiiliversio
Satakunta

Paikallisilta ravintoloitsijoilta täystyrmäys Räsäsen ehdotukselle supistaa aukioloaikoja

 
Kuva: Anni Kälkäinen
Kuva: Anni Kälkäinen

Paikalliset ravintoloitsijat ovat yhtenäisessä rintamassa vastaan sisäministeri Päivi Räsänen tekemää ehdotusta, jonka mukaan anniskeluravintolat lopettaisivat alkoholin myymisen muutamaa tuntia nykyistä aikaisemmin.

Bar Kinon ravintoloitsija Harri Vilkuna kertoo, että ravintoloissa nautittu alkoholi on kokonaiskulutuksesta noin kymmenen prosenttia ja viimeisen tunnin osuus tästä vain puoli prosenttia. Muutoksen vaikutus kulutuksen määrään jäisi hänen mukaansa hyvin vähäiseksi.

Ravintoloitsija Lauri Turtola Ravintola Kirjakaupasta on kollegansa kanssa samoilla linjoilla. Turtola sanoo, että muutos tarkoittaisi henkilöstömäärän selvää vähentämistä. Myös koko toiminnan mielekkyyttä pitäisi hänen mukaansa miettiä uudelleen.

- Surullista, että ministeritasolla kuvitellaan alkoholin tuomien ongelmien ja poliisin työmäärän johtuvan ravintoloista, Turtola toteaa.

Bar Cocon, Club Cactuksen ja Wanhankylän Pubin ravintoloitsija Pirre Turlak on vahvasti sitä mieltä, että ihmisten juodessa enemmän kotona, poliisin työmäärä kääntyisi muutoksen myötä kasvuun. Räsänen perusteli Helsingin Sanomille kertomaansa näkemystä juuri työmäärällä, jonka ravintoloiden asiakkaat aiheuttavat poliisille.

- Ihmiset tulevat ravintoloihin puolenyön jälkeen. Jos paikka pitäisi laittaa kahdelta kiinni, ei tänne tulisi enää kukaan. Tupakoinnin kieltäminen on kääntänyt jo valmiiksi kävijämäärät laskuun, Turlak sanoo.

Tullibaarin ravintoloitsija Janne Frimanin mukaan ravintolasta aikaisemmin poistuttuaan ihmiset aiheuttaisivat katukuvassa poliisille ohjelmaa vanhojen aikojen malliin.

- Alkoholipolitiikka tuntuu olevan sellaista, että aina vain kiristetään sellaisilta, jotka yrittävät vastuullisesti valvoa ja opettaa uutta anniskelukulttuuria, lisää Friman.

Radio Pori

Satakunta

(2 päivää 10 tuntia sitten)
(2 päivää 17 tuntia sitten)
(2 päivää 17 tuntia sitten)
(2 päivää 19 tuntia sitten)
(3 päivää 12 tuntia sitten)
(3 päivää 17 tuntia sitten)
(3 päivää 17 tuntia sitten)
(3 päivää 17 tuntia sitten)

Toimitukselta

Mitä mieltä olet Radio Porista, näitkö jotakin mielenkiintoista tai haluatko kertoa kuulumisistasi? Voit lähettää kommenttisi suoraan studioon TÄÄLLÄ.

Radio Pori kutsuu mielenkiintoisen ja ajankohtaisen vieraan keskustelemaan kahvikupposen äärelle joka torstai. Suora lähetys Petra's Cafe'esta kello 13.00-14.00. Aiemmat ohjelmat voit kuunnella TÄÄLLÄ.